Nyt on nimittäin hienoa.
Tiistaina taisi olla se päivä kun piti ratkaista osallistuuko hevosemme viikonlopun esterataharkkoihin. Lapsihan sillä viimeksi oli hypellyt, eikä se harjoituskerta antanut aihetta ilmoittautua ainakaan olympialaisiin. Voipi olla juuri tämä syy siihen, että Lapsi päätti lähteä mökille ja minä jäin hevosen kanssa kahden. Oli siis mentävä itse surman suuhun. Seuraavaksi piti ratkaista missä kolossa ajatellin harjoitella.
Missä kysymys, siellä ratkaisu! Ope ilmoittikin yks kaks, että torstain estetunnit siirretäänkin Falkbergiin, jossa on KRISTALLIKRUUNUT KATOSSA. Sinne me kuulutaan, vaikka emme juuri nyt tunneilla käykään, tuumasin, ja kysyin pääseekö mukaan. Emmehän ole koskaan käyneet oman tallin ulkopuolella hyppäämässä. Vastaus oli myöntävä! Juhuu! Pääsen a) hyppäämään, b) Hilpan kanssa matkoille.
Voitteko kattoo miten hieno vessa siellä Falkbergissä on?
Kaksi autollista hevosia matkusti siis tänään noin vartin päähän omasta tallista. Jännitysnäytelmä oli odotettavissa, sillä Falkbergin kentän hiekka on vitivalkoista ja esteet ainakin näyttävät pakasta vedetyiltä. Hui! Puitteet on ainakin kunnossa.
Olimme Hilpan kanssa kolmannessa ryhmässä, jossa kaverina oli Miina 4v. Hilpan piti mukamas olla se JÄRKEVÄ näistä kahdesta. Ok.
Osa hevosista jännitti kovasti, ja joillekin jopa kentälle vievä laatoitettu väylä oli liikaa. Hilppa tepsutti sen ihan muiniksina, mutta itse kenttä ja etenkin esteet saivat hänen sieraimensa avoimiksi. PIENTÄ jännitystä tunsin ihan selkään asti, kun hevoseni puuskutti menemään. Ihan pienet lähdötkin hän otti, mutta ei mitään merkittävää.
Zuumaillaan maisemia ryhdikkäinä.
Aloitimme kavaletilla, joka oli ihan jees, mutta seuraava asia olikin kauhea: AALTO. Ilmeisesti jotkut tammat periyttävät aalto-pelkoa, sillä Pullukkakin tuijotti aina aaltoa. Meillä ei tyydytty vain tuijottamaan, vaan pysähdyttiin reippaasti. Miten huonosti siellä sitten istuinkin, mutta valuin siitä kaulan yli alas. Eipä siinä, mutta kun SUITSET JÄIVÄT KÄTEEN. Hupsista, saatana. Roikun vanhan liiton akkana niissä sen matkaa, että hevonen pysähtyi. Ja taas: kun kiipesin takaisin selkään, olikin huomattavasti ytimekkäämpi olo. Eihän tänne ole lepäilemään tultu! Pitääkö mun aina tippua ennen kuin alan ratsastaa?
No oho.
Loppureeneistä ei ole juuri mitään kerrottavaa, koska ne menivät niin hienosti. Tokihan Neiti HERRAJUMALA-MIKÄ-SIELTÄ-TULEE pysähtyi vielä yhdelle liian kirkkaan punaiselle esteelle, mutta meni siitä seuraavaksi ihan moitteetta.
Olipa mahtavaa taas! Olisko nyt niin, että sunnuntaina saadaan kaiketi jokin tulos harjoituksistakin?
Me myös ylitimme sen.
Ja pari muutakin!
Viimeisimmät kommentit