En voi kyllä vieläkään uskoa, että näin se on! Kaiken sen voivottelun ja uhkailun jäkeen (”ei siitä mitään tule, kuolee kaikki, rahas menee, hermos menee, kaikki menee”) minun tammani on kotona ja varsani asuu 8 kilometrin päässä äidistään. Riittävän kaukana, etteivät onnistu kiljumaan toisilleen, mutta riittävän lähellä, että mun ei tarvitse alkaa kiljua ihan muuten vaan.
Tytöt matkustaa kohti uutta elämää.
Läksimme tyttöjenhakumatkalle keskiviikkona klo 10. Ensin ajoimme Nurmijärvelle hakemaan autoa lainaksi. Sitten kurvasimme Hauholle, jossa joimme läksiäiskaffet. Ikävä Tössää tuli jo kahvipöydässä, mutta toisaalta Elina-kanakin on edesmennyt, niin oikein enää tiedä ketä menisin sinne katsomaan. Paitsi Matildaa ja Tössää. Onhan se Ekikin kyllä kiva.
Iltapäivällä haimme plikat laitumelta. Hilppa oli kasvanut riimustaan ulos, piti päästää lapsi vapaana kulkemaan kunnes löysimme hänelle sopivamman. Sitten tytöt autoon, hops. Olin asennoitunut niin, että tammani on järkevä, sinne mennään. Ja näin kävi. Onneksi autossa oli pikku teeveeruutu, josta tuijotettiin tyttöjä koko matkan. Apulaisina olivat oikeustieteen opiskelija Viivi ja yläasteikäinen lapseni, josta tulee eläinlääkäri. Satsaan tulevaisuuteen.
Lapseni ottaa kontaktia omaan hevoseensa, varmistaa yhteyden.
Tytöt matkalla kulkuneuvoon.
Matka meni sairaan nopeesti ja värikkäästi. Kuskasimme Hilpan ensin Hästbackaan. Suuri ajatukseni oli, että otamme autosta vain Hilpan pois ja jatkamme matkaa Pullukan kanssa. Tilanne meinasi eskaloitua, koska HIlppa ei tajunnut, että pitäisi sitä siltaa pitkin kävellä ITSE, jolloin tehokkaana muiana laitoin riimunnarun pyllyn taakse ja hivutin Hilpan sillä konstilla. Onnistui. Olen luontainen lahja varsoille. Äiskä jätettiin autoon kirkumaan ja ajettiin pikimmiten pois. Hilppa jäi uuten kotiin tutustumaan Urpåån ja hänen lohikäärmemäiseen äitiinsä (toim. huom. seuraavan iltana äiskä ei ollut enää ollenkaan lohikäärme Hilpalle).
Arabit kurkkii.
Hilppa saatu ensimmäiseen omaan opiskelijaboksiinsa.
Sydäntä kaiversi huoli, mutta oli oltava aikuinen, koska a) yks kirkuu b) toinen kirkuu c) oikeusoppinut kyselee d) tuleva eläinlääkäri kyselee. Vietiin Pullukka kotiin, heinää eteen ja moido. Tyttönen kyytiin ja Hästbackaan. Olen kone. Päivän päätteeksi kävimme Mäkdonaldsissa ”ravinnolla”, sillä olimme pärjänneet koko päivän pelkällä karkilla. Se ei muuten ole hyvä ratkaisu. Alkoi ajatus pätkiä aika paljon. Onneksi vasta kun hepat oli jo pois kyydistä.
Itsenäinen Hilppa uudessa kodissaan. Yhyy <3
Oon melko poikki. Kävin tänään lypsämässä Pullukan, sen tissit on jäätävät. Tanja lypsi sen aamulla. Saas nähdä kauan noita utareita kestää. Huomenna taas alkaa päivä lypsyllä! Siitä lisää seuraavassa numerossa. Kunatt!
IHANAA että päädyitte pitämään Hilppalapsosen <3. Uhkakuvien tilittäjiä riittää, mutta hei – asioilla on taipumus järjestyä.
Tämäpä oli kuin olisi lukenut Sophien valintaa 🙁 jäätävän julmaa.
Vieläkö armon vuonna 2015 hevosen vierotus tehdään noin kurjalla tavalla?
Ei ihme että suomi on pullollaan käytöshäiriöisiä hevosia ja kaikenmaailman hevoskuiskaus ja hevosen hyvinvointibusiness kukoistaa.
Anteeksi kuinka? Kysyin ihan erikseen ammattilaisilta miten se kannattaa tehdä, sekä kasvattajalta että hevosten käytösneuvojalta. Molemmat olivat sitä mieltä, että hidas vierotus venyttää stressiä. Kertariipasulla stressiä on MERKITTÄVÄSTI vähemmän. Ja tiedoksi, että molemmat hevoset voivat hyvin, syövät, juovat ja kakkaavat ja ovat laumoissa. Mikäs tässä meni pieleen?
Mä olen kyllä kans niiden ammattilaisten kanssa juurikin samaa mieltä. Toi kerralla vierottaminen helpottaa stressiä ja yleensähän varsa menee johonkin oman ikäistensä porukkaan, kimppakarsinaan tai pihattoon ja siellä muiden kanssa leikkiessään unohtaa sen äitinsä melko pian. Ja joo, kokemusta noin 35 varsan verran. Kaikki on vieroitettu kerralla ja laitettu pihattoon porukkaan. Puoli päivää ne huutelee ja sitten unohtuu. Ja mammat on monest niin kyllästyneitä jo riekkuvaan jälikasvunsa, että ne ei juurikaan huutele :).
Minä kanssa ihmettelen tuollaista tapaa vieroittaa varsa. Viedä nyt emä pois ja jättää varsa yksin aivan vieraaseen paikkaan. Kertavieroitus on ok ja oikein hyväkin tapa, mutta niin, että varsa jää tuttuun paikkaan tuttujen hevosten kanssa ja emä viedään pois. Ei niin, että varsa viedään yksin uuteen outoon paikkaan, jossa korsirehusta alken kaikki on uutta.
Mä olen sitä mieltä, että mun mielipiteillä ei ole väliä, vaan asiaa vuosia tutkineella. Laidun oli jo tyhjentynyt kaikista tutuista, ei siellä ollut jäljellä kuin Pullukka ja Hilppa. Sieltä Hilppa lähti periaatteessa ja äiti jäi. Tärkeintä kai kuitenkin on, että molemmat voivat hyvin eivätkä ole stressaantuneita?