KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: HIPPOSPORT

Ja niin saimme päivän kivasti käyntiin, kun läksimme lähes hyvissä ajoin Lapsen kanssa tallille ajatuksena tuupata heppa kärryyn ja revohka Kiloon Hipposportiin. Se on sillä tavalla kätevä kohde, että se on a) lähinnä meitä, b) sinne pääsee traikun kanssa niin, ettei tarvitse peruuttaa (varmasti osaatte arvostaa) ja c) siellä on sekä uusia että vanhempia satuloita ja niitä voi käydä myös testiratsastamassa viereisessä Kilon tallin maneesissa.

Oon täällä!

Hilppa on niin kiltti! Se tömisteli koppiin kuin iso tyttö. Sen verran jännitti, että heinät jäi syömättä ja vähän hikeäkin pukkasi. Perillä hän tepsutteli Hipposportin satulansovitussiipeen kuin vanha tekijä.

Asiantuntijoina paikalla olivat Annukka ja Atte. Oltiin jo etukäteen infottu heitä minkä mallinen Hilppa on (pieni, pyöreä), ja että koulusatulaa oltiin vailla. Niinpä he olivat haalineet hollille jo jokusen kenties sopivan. Siihen nähden, että Pullukan viimeinen satula oli nro 54, tämä meni täysin kivutta. Melko nopeasti valitsimme kolme jatkoon menijää + yhden yllätysestesatulan, jota sekä Lapsi että hänen tukipylväänsä Hanna Parikka hipelöivät ahnaasti. Jatkoon menijät olivat Butetin joku koulupenkki (ihana), Bruno Delgrangen joku, ja Prestigen Top Dressage SP. Estesatula oli Prestigen Paris X tai jotain, kaunis kuin mikä ja istui Hilpalle kuin hanska.

Ensimmäisenä koettiin selästä Butet. “Ihanaa!” huutelin ja jumpsutin menemään Kilon tyhjässä maneesissa. Hilppa oli kuin seipään niellyt, mutta ihan sama. Kylläpä tuntui kivalta päästää jalat valloilleen!

Hannan ihaileva käsi hiveltää estepenkkiä.

Toisena kokeilin Prestigen Top Dressagea, ja toden totta kuulkaa, sellainen minusta sukeutui! Kuulin itseni sanovan: “Pakko alkaa kouluratsastajaksi jos nämä penkit on näin ihania!”

Tämä oli vissiin se Butet.
Virallinen valvoja, oman elämänsä Aulis Gerlander.

Kolmantena testasin Brunoa, joka oli heti nou. Ei vaan ollut yhtä ihana kuin kaksi edellistä. Sama valitettavasti vaivasi estesatulaa, joka oli tietty upouusi ja siksi hieman kolkko. “Uudet satulat pitäis aina laittaa joku ajamaan sisään pariksi kuukaudeksi, niin niistä tulisi mukavia,” kommentoi Attekin, joka tuumasi, että menisköhän niitä, jos lisäisi satulan hintaan esiratsastajan palkan. En usko että ainakaan liikaa.

Tämä oli se IHQ!

Kokeilin sitten vielä kerran Prestigen Top Dressagea ja olin että AAAHH. Niine hyvinemme pakkasimme sitten kamat maneesista ja läksimme jalustin- ja vyöhankinnoille. Jalustimet otettiin Sprengerin mallistosta, koska ne ovat a) dressagea, b) turvalliset ja c) eivät vingu, vaikka metalliset. Satulavyöhön Atte halusi panostaa, koska Mattesin karva hellii kivasti pienen hepan masukkia. Tuumasin, että alkaako se pyöriä koko penkki moisen pehmukkeen myötä, mutta kuulemma ei. Suojaa ihanaisesti Hilpan herkkää hipiää, joka se toden totta onkin!

Katsokaa, miten raju ja villi hevoseni on.
Häpi taims!
Prestige Top Dressage SP 17/34

Olin aiemmin suhtautunut satulansovitukseen kuin hammaslääkäriin (tai ehkä rintsikoiden ostoon, vähän laimeampi ärsytys, mutta kuitenkin): pakko kai se on. Nyt naurettiin koko matka ja hörpittiin kahvitkin siinä kupeessa. Olipa hauskaa! Vielä kun Hilppa MELKEIN käveli muitta mutkitta koppiin, päivä oli pulkassa. (Paitsi että tallilla siivosin kopin, kanniskelin kamat, söin ja lähdin jumppaan Evitskogin uimarannalle, jossa muuan Suski yritti tappaa meidät mm. selkälihasliikkeellä, kunnes parahultaisesti ÄITINI soitti ja PAKKOHAN ON VASTATA KUN ÄITI SOITTAA. Sanoin äidille KIITOS ja soitan kohta takasin.)

Mutta nyt meillä on koulusatula! Wo-hoo!

Kiitos Atte ja Annukka! Hammaslääkärissä käynti voi olla kivaakin!