Näin eilen uskomattoman dokumentin Yle Teemalla. Kiitos siitä! Dokkarissa kerrottiin brittiläisestä Grand National -estelaukkakisasta, jonka vaativuus ylittää kaikki rajat. Kilpailussa hevoset laukkaavaat radan, joka on yli 7 kilmoteriä pitkä ja sen varrella on 30 pitkää ja korkeaa estettä. Selässä tietysti pienehkö jockey. Kisassa hevoset ikään kuin pakenevat laumana luonnon esteiden yli. Paitsi etteivät pakene.

Dokumentti avaa hienosti sitä, kuinka yksi ukko keksi miettiä miten hevosia pitää treenata niin, että ne a) haluavat ja b) kykenevät parhaaseen suoritukseensa. Suurin piirtein ensimmäisessä kuvassa hevoset laukkaavat meren rannalla. (Ei onnistu Suomessa, rannalle ei saa mennä, koska jos sinne kakkaa niin kuka korjaa.) Hevosen kanssa laukataan ulkona, vaikka tulee RÄNTÄÄ JA VETTÄ. Jockeyltä kysyttäessä mites tämmösessä säässä paahdatte, hän vastaa ”No tämmönen sää täällä meillä on.” Treenin jälkeen heppa kävelee itse traileriin kaikki kamat päällä. (Nyt kannatta jo soittaa poliisit.)

Kaverit siinä vetää melko kovaa.

Yli 4000 voittoa saavuttanut entinen jockey Martin Pipe keräsi kaiken informaation vanhoista laukkahevosistaan 70-luvulla ja tutki niitä oivaltaakseen miksi juuri tietty hevonen voittaa. Hevosten kortistoista valkeni mitä hevoset söivät, miten niitä treenattiin ja millä varusteilla. Ja kuka reenasi. Pipe halusi tehdä hevosten treenaamisesta niin tieteellistä kuin se vain on mahdollista. Ensimmäisenä mies rakensi hepoille uima-altaan, koska uimalla hevo voi reenata rasittamatta niveliä. Hevot alkoivat voittaa joka paikassa ja Pipeä syytettiin dopingistä. Käteen meni! Treenaaminen oli ainoastaan HUOLELLISESTI MIETITTYÄ.

Hoplaa! On se vähän toista kuin 1-tason estekisat ratsastuskoulun kentällä.

Tähän parivaljakkoon ei uskottu.

Valmentaja Becky Curtis luottaa kokonaisvaltaisessa valmennusmetodissaan siihen, että hevonen täytyy pitää hevosena.  Se on onnellinen jos se saa olla osana laumaa ja piehtaroida. Satojen tuhansien arvoiset huippuhevoset rypevät porukalla mudassa ja juoksentelevat kuin pihattovarsat. Curtisin filosofia on, että jos hevoselta pyydetään äärisuoritusta, on sille tarjottava myös äärimmäisen onnellinen elämä. Dokumentissa painotetaan sitä, että pelkkä hevosen fyysinen treenaus on ihan 90-lukua, tänä päivänä pitää ajatella myös hevosen psyykeä.

Käänteentekevä idea.

Kaikesta huolimatta sekä treenarit että eläinlääkäri tulivat siihen lopputulokseen, että geenit, ruoka ja treeni voidaan  määritellä, mutta voittamiseen tarvitaan jotain, mihin tiede ei yllä. Jotain, mitä tapahtuu hevosen ja jockeyn yhteistyössä.