Mitäs suunnittelet, onko tämä nyt turvallista?

Hilppa ja Katja uuden äärellä, osa 357. Kun oikein kaivaa, paskasta voi löytyä jotain hyvääkin. Enkä nyt tarkoita lannoitetta. Muistatte varmaan, kun rivi riivasi perhettämme? Hilpan jalka oli kuin kukkakaali, ja sitä hoidettiin sadoin eri konstein, kunnes oikea löytyi. Se parani ihan hyvin. Noihin aikoihin sain AIKA MONTA vinkkiä rivin hoitoon, mutta yksi oli erilainen kuin muut: Mari Valosaari ehdotti huippukylmää eli cryo-hoitoa. En silloin jaksanut ajatella, että lähden tästä kopin kanssa johonkin rivihoitoon. Onneksi se jäi kumminkin mieleen.

Nimittäin: Hilpan vasemman etukäpälän hankkarin yläkiinnityskohta oli vähän arka, ja siksi se on nyt ollut hyvin kevyellä käytöllä ainakin pari kuukautta. Syy löytyi kintereistä, mutta se vaikutti varmuuden vuoksi myös etuseen. Niinpä olemme kävelleet, kävelleet ja kävelleet. Ehkä hieman ravnneetkin. Onko jotain, mitä voisin tehdä asian eteen? NO PIRULAUTA ON! HUIPPUKYLMÄ!

Joskus minulla välähtää muukin kuin koronavilkku. Otin yhteyttä Mariin ja kysyin tulisiko hän antamaan Hilpalle kylmää kyytiä. Onnistuu, sanoi Mari, mutta Hilppa pitää kärrätä Vihtiin heidän tallilleen. Selvä se! Mehän tullaan. Ennen reissua luin, mitä ravimiehet olivat kommentoineet cryo-hoidosta. Niin vakuuttavaa settiä oli, että hyväksyin. Jostain syystä jos ravimiehet uskovat johonkin, niin uskon minäkin. Ravihevosen pitää kestää ja olla ehjä ja juosta ja tehdä rahaa. Sen hoidossa ei käytetä mitään turhia kikkoja. Mitään ei tehdä fiilispohjalta. Homman pitää toimia.

Kutsuin ystäväni Sailan morjenstamaan, kun oli huudeilla. Hän toi pullat ja kahvit! Toki pudotettiin pulla maahan ja kaadettiin yks kahvi, mutta pulla uppos silti hyvin! Ja kas, taas me kaks näytetään ihan ravimiehiltä. HIlppa ja Mari ei. Miksi?

Ja sitten alkoi jännäkakka kurkistaa. Perkule, saanko minä sen elukan yksin koppiin, vai olisikohan tallilla joku? Miten arvioin ajankäytön, kauanko ajan Vihtiin? Ei kun kokeilemaan.

Sovimme tällit Vihdin ratsastuskeskukseen klo 10. Menin tallille klo 9. Pieni pussillinen houkutusheinää mukaan ja koppi kiinni. Pyysin yhtä ystävällistä tallikaveria (kiitos Maria!) laittamaan puomin kiinni, kun heppa on sisällä. Ja hitsi vie: sehän tallusti koppiin herkkuvanaa myöten täysin asiallisesti! Olen onnenpekka!

Saavuttiin Vihdin tallin pihaan klo 9.58. Olenko täsmäase, olenko? Kyllä olen. Lähdin kiertämään tallia etsien ovea, joka aukeaa. Kolmannen kohdalla onnisti. Olimme sopineet Marin kanssa, että soitan, kun saavun pihaan. Numero ei ole käytössä. Häh? Onneksi Mari tulikin heti vastaan. Kysyin mikä mahtoi olla syynä EI KÄYTÖSSÄ -ilmoitukseen. Mari tarkisti numeron ja sanoi: “Oho, ei siinä ollut kuin kaksi numeroa väärin.” No olisihan sellainen pitänyt osata päätellä.

Muija imuroi mun jalkaa! Hoito kesti n. 10 minuuttia yhteensä. Mari hoiti myös jumiutuneen ristiselän lihaksen.

Sitten Mari kärräsi teollisuusimurin näköisen vehkeen paikalle. Tai ehkä ennemminkin Teletappien NuuNuu! Hilppa oli jo tässä vaiheessa laskenut sieraimet normaaliin tilaan ja asennoitui selvästi siihen, että nyt alkaa SPA. Kerrottakoon, että hevoset eivät kuulemma yleensä ole moinaankaan hoidosta. Samaa vehjettä voi käyttää myös ihmisille esim. jämähtäneiden lihasten hoitoon. Hieno vehje! Ihan varmasti tullaan uudemmankin kerran.

Hilpan seuraavaan terveystarkastukseen on vielä kolmisen viikkoa aikaa, joten tässähän ehtii vaikka mitä. Toivottavasti eläinlääkäri huokaisee ihastuksesta, kun tutkii Hilpan hankkarin: “Voi miten ihanan terve tämä on, mitä olette tehneet?”