Upean ulkonäön lisäksi sairaan taitava. Jopa kivuliaan taitava. Kuva: VILMA KUOPPAMÄKI
Törmäsin äskettäin ikävään postaukseen Feisbukissa. Toverini, lahjakkaan ponitytön äiti, pohdiskeli, että pitääkö hänen lopettaa laji, koska VALMENTAVA IHMINEN oli sanonut, että hän on katastrofaalisen huono ratsastaja. Ihan varmasti onkin GP-ridaajiin verrattuna! Itse asiassa noin 95% meistä on. Ja kaiken huipuksi tämä henkilö on aivan normaali ratsastaja. Näin huonosti voi käydä, kun valmentaja ja oppilas ovat mahdollisimman väärät toisilleen. Jotkut valmentajat ovat niin saakelin eteviä, että katsovat asiakseen ilmoittaa ”totuuden”, jotta kaikkien kärsimys muka loppuu. Hevonen voi paremmin. Jeij. Tätä taustaa vasten ratsastuskoulut pitäisi lopettaa tänään.
Varmasti jokainen teistä on kokenut sen tunteen, kun tunti on takana ja ihmettelee, että miten voi olla, että olen muka ratsastanut vuosikausia. Tai jopa vuosikymmeniä! Kun on vain niin huono, että itku ei ole kaukana. Ja sitten on niitä hetkiä, kun voisi ilmoittautua suoraan olympialaisiin. Usein näissä tilanteissa on joko a) eri hevonen tai b) eri päivä tai c) molemmat tai d) eri ope.
Eikö mitä.
Jotkut valmentajaparat ovat siitä ikävässä tilanteessa, että joutuvat ottamaan oppilaakseen myös ihmisiä, joiden kehityskäyrä on heiltä näkymättömissä. Hitaan oppijan kanssa pedagogia ja psykologia ovatkin avainasemassa. On aivan sama miten monet olympialaiset valmentaja itse on voittanut, jos hän ei osaa jakaa tietoaan hyödyllisesti. Hitaastakin oppijasta voi tulla kelpo hevosenystävä. On täysin mahdollista, että tavallinen ratsastaja viettää iloiset vuosikymmenet köpötellen sopivalla hevosella sopivan valmentajan johdolla. Hevonenkin viihtyy, kun ketään ei vituta. On kuulemma kirjailijoitakin, jotka eivät oppineet 5-vuotiaana kirjoittamaan hyvin.
Huippuratsastukseen halutaan nyt satsata. Se on mahtava juttu. Se ei kuitenkaan auta pätkääkään niitä kymmeniä tuhansia tavallisia, jotka haluavat harrastaa ja laittaa kaikki rahansa hevosiin. He elävät viidakossa, aina jonkun viisaamman neuvojen varassa. Hyvällä tuurilla lähin viisas on oikeasti viisas, huonolla tuurilla lähin ”viisas” on vain kyyninen, oman kunnianhimonsa sumentama egomaanikko, joka suhtautuu kaikkiin muihin paitsi GP-ratsastajiin ylimielisesti.
Lapseni ilmaisi asian (taas kerran) viisaammin kuin moni muu. Tapaan huudella lätkämutsi -tyyppisesti kentän laidalta neuvoja ratsastavalle lapselleni. Hän pysähtyi kerran kohdalleni ja sanoi: ” Äiti, et sä voi antaa mulle samoja neuvoja kun mitä ope antaa sulle, koska mä en ole vielä samassa vaiheessa ratsastajana kuin sä.” Asia pihvi. Poikkeuksellisen selvästi ilmaistu ja harvinaisen totta. Pidin turpani kiinni ja aion tehdä niin myös vastaisuudessa.
Hei sinä, huono ratsastaja. Hanki sinua tukeva valmentaja, ei sellaista, jonka meriitit kertovat hänen omista onnistumisistaan, vaan sellainen, joka saa oppilaansa kukoistamaan.
Sillä aikaa voit saletisti päteä jollain muulla akselilla. Älä välitä. Ei se ratsastus ole minullekaan se ylpeilyn aihe. Ratsastus on minulle intohimo, suuri rakkaus ja fantastinen harrastus. Ja sen huomaa meidän hevosistakin.
”Happy athletes” kuva: VILMA KUOPPAMÄKI
Ongelma onkin siinä, jos asettaa itselleen tavoitteita ratsastuksen suhteen. Okei, jos asettaa, niin sitten tulee pettymyksiäkin jatkuvasti, joskin myös onnistumisia. Itse en hevosen selässä välittänyt muusta kuin maastoilusta ja myöhemmin samaisella elukalla kärryajelusta. Ilman kiirettä, ilman muuta tavoitetta kuin luonnosta ja hevosen seurasta nauttiminen.
No, oli toki yksi tavoite silloin, kun vielä oli metsästyskoiriakin. Nimittäin saada aikaiseksi metsästystapahtuma, missä olisin päässyt ampumaan hevoseni selästä oman koiran löytämää ja ilmaan ajamaa kanalintua. Siinäkään ei ruusukkeita jahdattu.
Oma valinta.
Loistava kirjoitus,itse olen kyllästynyt siihen tunteeseen, että olen ratsastajana sitä huonointa kastia jonka ei välttämättä kannata vääntäytyä sen yhtä karmean kopukkansa kanssa valmennukseen. Hyvä valmentaja saa onnistumisia niille ei niin hyville ratsukoille joilla on tavoitteena parantaa sitä omaa taitoaan ja saada yhteistyö toimimaan sillä omalla ratsullaan vaikka sitten sillä ex ravurilla, joka myös on oikea hevonen vaikka muutakin olen saanut kuulla 😀
Ratsastuksen opettajan täytyy osata katsoa missä mennään, ja rakentaa tunti jokaisen taitojen mukaan.
On kyllä huono ope, jos menee sanomaan että joku on huono.
Jokainen ratsastelee omien halujen, taitojen ja tavoitteiden mukaan.
ÄÄÄÄHH!! Ihana kirjoitus, kiiiiiitos ! <3 Itselläni valmennukset on jäänyt lähes kokonaan, koska olen niiiiin paska ratsastaja, että pilaan vallan hevoseni…
Olen jo ehtinyt miettiä että jos rupeaisi vaan poniäidiksi.. muttakun.. minä niin kovasti tykkään 😉 Tämä on lähes kuin synninpäästö, uusi valkku vain kehiin, niin jos paskaa ratsastajaa ei tarvitsisi vielä lihoiksi laittaa vaan saisi uuden mahdollisuuden. Kiitos!
Loistava kirjoitus ja niin totta! Meitä on myös paljon eri tavalla vaivaisia (mm.selkävaivoja ym.tules vaivaa) jotka emme edes pysty ratsastamaan kaikkien ylemmän tason oppien mukaisesti. Toki tärkeintä on ettei hevonen kärsi ns.huonosta ratsastuksesta. Muuten ei mitään väliä kunhan ratsastaja ja hevonen tykkäävät.
Niilläkin joilla on rajoitteita on oikeus tähän hienoon harrastukseen eläimen hyvinvoinnin huomioiden. Ns. huono ratsastus voi olla jopa hevosystävällisempää kuin vaikkapa huipputason ratsastus (rollkur yms.) missä hevonen vedetään niin kippuraan, että hyvä kun voi hengittää ja niellä.
Ihan hyvä kirjoitus ja pointti, mutta ihmettelen ettei kukaan asianosainen ole oikaissut tapaukseen liittyviä faktoja. Ja toivoisin etteivät ihmiset vetäisi niin herkästi omia johtopäätöksiä, taustat kannattaa selvittää ennen kuin provosoituu.
ÖH? Haluatko selittää tarkemmin?
Kiitos tästä! Olinkin juuri päättänyt lopettaa koko harrastuksen noin 30 vuoden jälkeen, koska ei pysty harrastamaan ammattimaisesti ja oheisliikunnan vähäisyys ynnä massa indikoivat mun olevan kävelevä eläinrääkkäys. Ehkäpä sittenkin jatkan, koska kuten toisaalla blogissa todetaan, hevostelu on useasti pelastanut minutkin totaaliromahdukselta.
Tämä on yksi parhaista teksteistäsi. Toimii ja on ajankohtainen 2 vuoden jälkeenkin. 🙂
Haha, kiitos! Toisilla meistä se kehitys vaan antaa odottaa itseään 😀
Vanha teksti, mutta pitäisi näyttää meidän opettajalle. Hän kun on sitä mieltä, että me oppilaat teemme kaiken aina väärin ja olemme pahaksi hänen hevosilleen. Siis ihan sama, mitä tekisimme ja kuinka hyvin ohjeitaan noudattaisimme, se on väärin kuitenkin. Minäkin halusin vain leppoisaa harrastelua, hevosten kanssa puuhailua. En verenmaku suussa suorittamista. Opettaja on sitä mieltä, ettei pidä ratsastaa, jos on herkkä. Toisaalta ei anna lopettakaan, koska ”ajattele vähän muitakin.” (??) Kymmenessä vuodessa olen oppinut yhden asian ratsastukseen liittyen: se ei ole minun juttuni, vaikka haluaisin harrastaa sitä. Loistotyötä siis opettajalta, tässä on opetus mennyt perille.