Upean ulkonäön lisäksi sairaan taitava. Jopa kivuliaan taitava. Kuva: VILMA KUOPPAMÄKI

Upean ulkonäön lisäksi sairaan taitava. Jopa kivuliaan taitava. Kuva: VILMA KUOPPAMÄKI

Törmäsin äskettäin ikävään postaukseen Feisbukissa. Toverini, lahjakkaan ponitytön äiti, pohdiskeli, että pitääkö hänen lopettaa laji, koska VALMENTAVA IHMINEN oli sanonut, että hän on katastrofaalisen huono ratsastaja. Ihan varmasti onkin GP-ridaajiin verrattuna! Itse asiassa noin 95% meistä on. Ja kaiken huipuksi tämä henkilö on aivan normaali ratsastaja. Näin huonosti voi käydä, kun valmentaja ja oppilas ovat mahdollisimman väärät toisilleen. Jotkut valmentajat ovat niin saakelin eteviä, että katsovat asiakseen ilmoittaa “totuuden”, jotta kaikkien kärsimys muka loppuu. Hevonen voi paremmin. Jeij. Tätä taustaa vasten ratsastuskoulut pitäisi lopettaa tänään.

Varmasti jokainen teistä on kokenut sen tunteen, kun tunti on takana ja ihmettelee, että miten voi olla, että olen muka ratsastanut vuosikausia. Tai jopa vuosikymmeniä! Kun on vain niin huono, että itku ei ole kaukana. Ja sitten on niitä hetkiä, kun voisi ilmoittautua suoraan olympialaisiin. Usein näissä tilanteissa on joko a) eri hevonen tai b) eri päivä tai c) molemmat tai d) eri ope.

Eikö mitä.

Eikö mitä.

Jotkut valmentajaparat ovat siitä ikävässä tilanteessa, että joutuvat ottamaan oppilaakseen myös ihmisiä, joiden kehityskäyrä on heiltä näkymättömissä. Hitaan oppijan kanssa pedagogia ja psykologia ovatkin avainasemassa. On aivan sama miten monet olympialaiset valmentaja itse on voittanut, jos hän ei osaa jakaa tietoaan hyödyllisesti. Hitaastakin oppijasta voi tulla kelpo hevosenystävä. On täysin mahdollista, että tavallinen ratsastaja viettää iloiset vuosikymmenet köpötellen sopivalla hevosella sopivan valmentajan johdolla. Hevonenkin viihtyy, kun ketään ei vituta. On kuulemma kirjailijoitakin, jotka eivät oppineet 5-vuotiaana kirjoittamaan hyvin.

Huippuratsastukseen halutaan nyt satsata. Se on mahtava juttu. Se ei kuitenkaan auta pätkääkään niitä kymmeniä tuhansia tavallisia, jotka haluavat harrastaa ja laittaa kaikki rahansa hevosiin. He elävät viidakossa, aina jonkun viisaamman neuvojen varassa. Hyvällä tuurilla lähin viisas on oikeasti viisas, huonolla tuurilla lähin “viisas” on vain kyyninen, oman kunnianhimonsa sumentama egomaanikko, joka suhtautuu kaikkiin muihin paitsi GP-ratsastajiin ylimielisesti.

Lapseni ilmaisi asian (taas kerran) viisaammin kuin moni muu. Tapaan huudella lätkämutsi -tyyppisesti kentän laidalta neuvoja ratsastavalle lapselleni. Hän pysähtyi kerran kohdalleni ja sanoi: ” Äiti, et sä voi antaa mulle samoja neuvoja kun mitä ope antaa sulle, koska mä en ole vielä samassa vaiheessa ratsastajana kuin sä.” Asia pihvi. Poikkeuksellisen selvästi ilmaistu ja harvinaisen totta. Pidin turpani kiinni ja aion tehdä niin myös vastaisuudessa.

Hei sinä, huono ratsastaja. Hanki sinua tukeva valmentaja, ei sellaista, jonka meriitit kertovat hänen omista onnistumisistaan, vaan sellainen, joka saa oppilaansa kukoistamaan.

Sillä aikaa voit saletisti päteä jollain muulla akselilla. Älä välitä. Ei se ratsastus ole minullekaan se ylpeilyn aihe. Ratsastus on minulle intohimo, suuri rakkaus ja fantastinen harrastus. Ja sen huomaa meidän hevosistakin.

"Happy athletes" kuva: VILMA KUOPPAMÄKI

“Happy athletes” kuva: VILMA KUOPPAMÄKI