Silloin. Kuva: Roosa Roth

Nyt.

Ratsastajainliitto julkaisi hienon kirjoituksen ratsastuskoulujen puolesta. Juuri Power Parkissa päättynyt tuntsareiden SM-kisa veti sakkia, ja hiestä huolimatta itsensä ylittämisiä tapahtui. Harva edes tajuaa, miten paljon vapaaehtoishommaa moinen tapahtuma tarvitsee, puhumattakaan ratsastuskoulujen opettajista ja muista aktiiveista, jotka kuljettavat ja koordinoivat hevoset, valmentavat ja tsemppaavat amatöörejään. Jännitys saattaa nousta hyvinkin mittavaksi, kun kisarutiinia ei hirveämmin ole. Ainoa, millä siitä selviää, on sen tajuaminen, että tässä ollaan yhteisessä liemessä – kaikilla on ihan sama tilanne. Näillä mennään, mitä on annettu, pitkä päätyyn ja perään jne.

Entäs ne hevoset? Keski-Euroopassa syntyy joka päivä sata (tuhat?kymmenen tuhatta? whatevs) varsaa, joista toivotaan jotain elämää suurempaa. Jos sitten noin 5-vuotiaana valkenee, että eipä siitä taida sellaista tullakaan, hevonen myydään jollekin maltillisten korkeuksien hyppääjälle. Keski-Euroopassa se voi tarkoittaa 140 senttiä. Aikansa hevonen tahkoaa ratoja, kunnes voittaminen loppuu/kyvyt loppuvat/huumori loppuu/seinä tulee vastaan. Sitten hevonen saattaa matkustaa lopulliseen kotiinsa, ratsastuskouluun. Hevoselle se on kuin vaihtaisi vaativasta kolmivuorotyöstä jätskikiskalle.

Hieno esimerkki monen työuran tehneestä hevosesta on Peder Fredrikssonin ratsastama Arctic Aurora Borealis (ja sitä ennen muuten Kari Nevalan, jolta olisi tullut kommentti tähän, jos olisi vastannut puhelimeen), joka tuntee nykyään nimen Aapo, ja se hengailee ratsastuskoulussa Torniossa. Satun tietämään, että hevonen on hyvin tyytyväinen nykyisessä ja viimeisessä kodissaan. Se on aikanaan antanut kaikkensa maailman suurimmissa kisoissa, olympialaisissa, ja nyt se saa opastaa tulevia kykyjä. Hevonen pysyy kunnossa, kun sitä arvostetaan. Sama se, millä tasolla se tapahtuu.

CHIO Aachen, Peder & Aapo.

Pullukka on myös tehnyt monta uraa. Se syntyi 2001 Hollannissa KWPN Fokfamilie 2037 -perheeseen. Siitä toivottiin kaiketi merkittävää estehevosta, mutta jo pienen kokonsa takia se siirtyi b-sarjaan. Onnekseen se pääsi yhden omistajanvaihdoksen jälkeen nuorelle kyvylle, joka ratsasti sillä voittoon 135-luokissa. Siinä oli Pullukan kattolukema. “Hyppäsi se isompaakin, mutta ei voittanut,” kertoo Pullukan omistaja ennen minua (löysin hänet Facebookista, olemme kamuja!). Ollessaan 10v Pullukka muutti Suomeen ja alkoi opettaa eräälle espoolaiselle Katjalle, miten tammojen kanssa eletään. Se opetti myös miltä tuntuu, kun hypätään saakelin hyvin. Sitten se opetti vielä lapsen ylittämään esteet niin, että saadaan rusetteja. Viime syksyn Horse Showssa se osoitti olevansa painonsa edestä kultaa. Vanhahko, hieman ylipainoinen muija kiipesi yli esteiden kolmena päivänä peräkkäin, sillä niin oli sovittu. Millään ei olisi paikat antaneet enää periksi, mutta sovittu mikä sovittu. Nyt se lojuu laitumella ja keskittyy ammattiinsa numero kolme: äitiys. Sanoisin, että Pullukan elinkaari on mielekäs. Olispa ihmisilläkin noin päin! Eläkkeellä ehtisi vahtia vauvoja.

Silmä kovana siis Horse Show’hun! Siellä voit nähdä vaikkapa a) nuorten starteissa tulevan maailmantähden tahi b) missä tahansa starteissa tulevan tuntihevosystäväsi! Niin kuin tiedätte, näissä hommissa kaikki on mahdollista. Myös se, että kaikkien aikojen huipuin hevonen myydään miljoonilla jonnekin Siperiaan, eikä siitä enää koskaan kuulla mitään. Kivempi tämä ratsastuskouluvaihtoehto, vai mitä?

Helsinki International Horse Show 17.-21.10.2018 Helsingin jäähallissa (siis se vanha, ei Hartwall)