Ei tässä kauaa mene! Kuva: Karo P.

Perustin erään ystäväni kanssa lukupiirin. Olin haaveillut siitä jo pitkään, vihdoinkin se onnistui. Meitä on kutakuinkin 12, eikä ikinä ole tietenkään sellaista tapaamista, johon pääsisivät kaikki. Silti se on joka kerta yhtä hauskaa. Parasta on, jos yhdet haukkuvat Lukupiiri-teoksen pataluhaksi ja toiset kehuvat parhaaksi ikinä. Lukupiirissä ei ole mitään muuta vikaa kun se, ettei siellä voi esitellä hevoskuvia ja puhua hevosista.

Tallillahan se onnistuu hienosti! On uskomatonta, että hevosharrastajat ovat aidosti kiinnostuneita toistensa hevoskuvista, kun vastaavasti toisten ihmisten lapsikuvat eivät liiemmin kiinnosta ketään. Lapsi kuin lapsi!

Kattokaa miten kivasti me mennään siinä maastossa ilman satulaa!

Ongelma on tietenkin se, että tallilla ei meinaa ehtiä katselemaan kuvia, kun pitää hevonenkin/hevostekin hoitaa. Mikäli äityy jaarittelemaan pitkästikin, tallireissu saattaa venähtää HUMPSIS viiteen-kuuten tuntiin. Tämähän ei ole millään muotoa vaikeaa ihmiselle, joka ei käy töissä tai ole muita velvoitteita, mutta meille muille se alkaa olla melkoinen tappilukema. Viikonloppuna moisia lukuja kerääntyy helposti.

Mitä siellä tallilla sitten oikein väsätään? Me tehdään aina näin: jos Pimpernelli on vielä ulkona, haen sen sisään. Harjaan sen aina samalla tavalla, ensin kuminyppyhanskalla irtoava karva pois, sitten harjalla. Lopuksi kaviot ja tukka. Riviä kurkistan huolestuneesti. Jos se on äitynyt, rasvaan ennen ratsastusta.

Saimme eläinlääkäriltä kanta-asiakasrepun riviaineksille!

Tähän väliin ratsastus, joka kestää 40min-2h, riippuen mitä päätyy tekemään ja onko fiilistä. Sen jälkeen itkunsekainen rivinhoito. Nykyinen malli on eläinlääkäriltä: jalan putsaus, sen jälkeen pesu syväpesevällä ja kosteuttavalla shampoolla, joka jätetään vaikuttamaan 10 minuutiksi. Tällä välin putsaan suitset ja satulavyön. Kymppiminuutin kuluttua ERITTÄIN tarkka kuivaus, ja päälle lääkerasva. Sitten kokkaan Hilpalle nesteytyskeiton, noin viisi litraa vettä, sinne hieman mashia ja annos elektrolyyttiä, jos on lämmin päivä. Tarjoillaan saman tien. Pieni hevoseni on sillä tavalla sukeltajatyyppiä, että hän upottaa koko turpansa pohjaan asti yrittäen noukkia sattumat ensin. Sen jälkeen pärskitään tehokkaasti. Melko vitsikästä, mielestäni! Tämä ilmeisesti periytyy, sillä Pullukka harrastaa samaa hommaa.

“Mennäänkö nyt hoitamaan tää, niin pääsen syömään?”

Lopuksi hikitilanteesta riippuen joko harjaus tai huljutus muihin ruumiinosiin. Siis hevoselle. Sitten takaisin karsinaan, ja jos on ilta, väkirehu (naurettavan pieni annos) naaman eteen. Hilppa syö väkkärinsä huolellisesti ja heittää kumisen ruokakuppinsa sen jälkeen isossa kaaressa tallin käytävälle. “Valmis!”

Keskimäärin tähän reissuun menee matkoineen 3 tuntia. Jos jää suusta kiinni, venyy neljään helposti. Valoisina iltoina se ei näytä olevan mikään ongelma. Marraskuisina räntäpimeysiltoina sitä tapahtuu harvemmin.

Eilen oli samaan aikaan raskasta ja ihanaa, kun klo 9-20.30 kestäneen työpäivän (monta eri keikkaa) jälkeen ajoin vielä illan kähmässä hoitamaan Hilpan jalan. Väsytti niin pirusti, mutta kesäillat on kyllä aika maagista aikaa. Yhtäkkiä olikin ihanaa ja rauhallista körötellä läpi peltojen. Se rauhoitti päivän täydellisesti.

Joko olette muuten muistaneet kuunnella podcastia? Uusi jakso aina lauantaisin Radioplayssa! Asiaa vain siteeksi, viihdettä senkin edestä!