Siellä! Bag of potatoes onnellisena kuin sika pienenä. Siis jos kyseessä ei ole tehosikala.
Kun aloitin ratsastuksen uudestaan (porsasteltuani muutaman vuoden Helsingin yössä), tein sen Leppävaaran ratsastuskoulussa 90-luvun lopulla. Havainnoin tuolloin seuraavia, ällistyttäviä asioita:
– moni tuntikaverini ei halunnut mennä maastoon, koska se on pelottavaa
– moni tuntikaverini ei halunnut hypätä, koska se on pelottavaa
– kukaan ei halunnut mennä ilman jalustimia, koska se on hirveää
Niin oli maailma muuttunut viiden-kuuden vuoden aikana. Ennen vanhaan meillä oli oletusarvona, että ainakin kerran kuussa mennään maastoon. Ei siitä käyty mitään neuvottelua, se oli selvä peli. Noihin aikoihin oli myös tuiki tavallista, että opettaja pisti meidät vippaamaan jalustimet kaulalle, ja pahimmillaan sitten kevenneltiinkin ilman jalustimia. Olihan se rankkaa, mutta ei kellään tullut mieleenkään panna hanttiin. Oli kunnia-asia olla uupunut ja muka-käärmeissään rankasta tunnista.
Ilman satulaa ei mene enää yksikään aikuinen, hyvä jos ilman kankikuolaimia viitsii yrittää. Itsekin menisin varmaan kangilla aamusta iltaan jos osaisin niitä käyttää, mutta kun en osaa, niin keskityn rohkeampiin käänteisiin. Ja rohkean käänteen olen joutunut nyt tekemään ihan itsestäni riippumattomista syistä. Ratsastan nykyään vallankin ilman satulaa. Se on ihan hirveää ravissa ja laukassa, käynnissä ihan okei. Hevosen selkä on pyöreä ja pehmeä, mutta liikkeet ovat pyöreät ja pehmeät vasta kun kunnon lämpeneminen on saavutettu, eli noin 45 minuuttia aloittamisesta. Siihen asti sitten jyskytetään kuin idiootit, mielekkyyden rajoilla.
Olen panostanut ”käyntityöskentelyyn”, koska olen vätys. Olen mukamas kehittänyt hevosen syvempiä lihaksia menemällä mahdollisimman hiljaista käyntiä ja ravia. Joopa joo, kai siinä on totuudenkin jyvä, mutta rehellisyyden nimissä muut askellajit ovat tuntuneet hypyltä rotkoon. Ja olleetkin. Tervemenoa sivistynyt istunta, ohjasote, painonhallinta jne.
Toissapäivänä lupasin lapselleni, että aion laukata ilman satulaa. ”Mikset sä äiti pystyis siihen, kun mäkin pystyn” oli rakkauteni hedelmän kommentti. Viesti oli niin voimaannuttava, että en voinut perääntyä. Laukkasin. Laukannosto oli hirveää hoippumista, niin myös siirtyminen raviin. Selässä pysyin. En ymmärrä millä lihaksilla olen pikkutyttönä viipottanut poneilla kahtasataa pitkin tienoota, toki ilman satulaa ja ilman suitsiakin parhaimmillaan. Fantastinen ratsastuksenopettajani (se sika) huusi minulle irvokkaasti ”I like your style, Katja” ja nauroi räkäisesti päälle. Jos jään eloon, kostan.
Kun kysyin siltä kuuluisalta Anne-Maarit Hyttiseltä mikä on tärkeintä ratsastavan ihmisen vartalonhallinnassa, vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä: TASAPAINO. Sitäkö sitten oppii maneesissa kyntämällä? Ihan varmasti oppii, jos hevonen on karmea rodeokone, mutta muussa tapauksessa se on kyllä aika tasaista menoa. Kannattaisi kokeilla jotain kreisiä, kuten kiipeilyä tai esteitä. Hulluimmat voivat mennä ilman satulaakin.
Olen nyt mennyt ilman satulaa reilun viikon. Jos kainaloreikien parantuminen vielä kestää kauankin, alan olla ylivoimainen. Sori!
Ryhdy sinäkin ylivoimaiseksi, sillä nyt alkoi jalustimeton marraskuu: Jalustimeton marraskuu alkaa, internet hajoaa kivusta.
Jes kannatan. Lisää raakaa kyntämistä ja itsensä kehittämistä!! Mäkin kunhan ylipäätänsä päästään siihen pisteeseen, että selkään noustaan.
Mun on kyllä nyt ihan pakko kommentoida, että oot mun suuri idoli jo vuosien takaa ja oli onni ja ilo kun sattumalta bongasin blogisi muutama viiko sitten. Mä oon nuoresta asti ihaillut sun karskia sanavalmiutta ja ääntäs. Olit aikoinaan paljon telkkarissa ja kautta aikojen oot ainut naisidoli ikinä – mä en normisti tykkää kuunnella naisääniä, mutta sua kuuntelen enemmän kuin mielelläni ja jopa sun blogia lukiessa kuulen päässä sun äänen.
Hahaa joo kuulostan jo sekopäältä, mut oikeesti ihan puhtaalla kunnioituksella 🙂
haha, kiitos! sekopäitä me ollaan itse kukin, hevoshullut <3
Täällä myös yksi fani eikä yhtään haitannut että tajusin sinunkin olevan hevos ihmisiä. Itse 3 vuotta sitten palasin 10 vuoden tauon jälkeen puskailu taustalla takaisin ratsastuksen pariin ja yllättäen opettelen ratsastaa uudestaan. Päädyin onneksi lajin pariin monien sattumuksien kautta (paska työpaikasta jäi jotain elintärkeää sittenkin – hevos ihmisiä -> go!) ja olen löytänyt sopivan valmentaja sillä en mä jaksa ratsastuskoulussa käydä joka viikko (haluan mennä ravia tasan tarkkaa niin kauan että se on hyvää). Ihmetystä herättää pelkästää se että nykyajan hevoset on erittäin herkkiä kaikille asioille. Ei meillä ennen maalla ruoasta sairastanut hevonen tai laitettii se loimi mikä oltiin joskus saatu pysyi tai ei, illalla sen sitten näki. 😀 Harmittaa jos ei pe iltapäivällä kerkee sua novalta töissä kuunnella, mutta sitten kuunnella lauantaina tai maanantai aamuna töissä netistä 😀
Heippa Katja! Aikoinaan löysin blogisi ja luin kaikki tekstit yhdessä yössä. Siippakokelaskin siinä joutui valvomaan, kun hihittelin ääneen.
Itse aloitin ratsastamisen lähes alusta vasta 35-vuotiaana. En kuulunut näihin ”nuoriin rämäpäihin” koskaan ja eläessäni en ollut ratsastanut ilman satulaa. Meidänpä tallilla mennään kuitenkin ilman satulaa lähes viikoittain. Niinpä tätiratsastajakin saatiin houkuteltua koittamaan moista hullutusta jo alkumetreillä, ja kyllä se vaan alkoi luonnistamaan. Esteitäkin loikitaan reteesti, satulalla sekä ilman. Ainakin sellaisia maahan kaivettuja. Suosittelen kyllä ehdottomasti kaikille koittamaan. Pomminvarma pullaponi alle, tai maailman tasaisin lampsija, siitä se lähtee! Ja uskokaa pois, minä olen se maailman pahin arkajalka 😉 terveisin marika, kiviä kaviouralla
asiaa! go, TE!
Asiaa, vaatii uskallusta ja hullun rohkeutta …ainakin tällä ”mummoiällä”:)
Muutama vuosi on vierähtänyt aikaa, maastoilusta ilman satulaa…nyt sain taas asian mieleeni, eli pitääpä panostaa niin löytyy se kunnon tasapaino takas:)…Terkuin Sussu -mummo Gumbölen heppametsistä
Tasapaino tässä itsekin etsitään…mihinköhän se jäi?
Meillä on ”kisahevonen” , jolla tytär haluaa ratsastaa ilman satulaa melkein joka viikko ilman ”oikeaa” syytä. Ja haluaa myös hypätä pieniä ilman satulaa. Kun on pienestä asti ratsastanut myös tunneilla välillä ilman. Niin johan riittää kyselijöitä maneesin reunalla, että onko hevosella selkä kipeä tai mikä muu hevosta vaivaa… Jatkamme huvin vuoksi humputtelua ilman satulaa. Hupinsa kullakin 😀
Sama meillä! Lapsi haluaa aina mennä kaikilla ilman satulaa, meikä yrittää välttää juuri sitä.
Mulla oli ammoin poni jolla menin maastot, esteet kaikki ilman satulaa. Siis useammin ilman kuin satulalla, ei turhaa varustelua. Tästä kun kerron ihmisille on kommentti ”kyllähän sitä lapsena jaksoi”… Hmmm, ostin ponin karvan vajaa kolmikymppisenä.
Sen jälkeen on ollut nuorten yms reaktiivisten kanssa vaikeaa mutta nyt just on taas poni alla – josko siitä kuoriutuisi ilmansatulaakaveri? Ainakin jalustimitta voisi tosiaan mennä.
Kun ilmansatulaameininkiin tottuu ainakin mä osasin istua esim keskiravit paremmin ilman, satula oli lähinnä tiellä ja varsinkin jalustimet.
Ilman satulaahan se istunnan todellinen taso paljastuu, siirtymissä varsinkin 🙂 Hevosen vinouteenkin pystyy vaikuttamaan paljon paremmin ilman satulaa, kun tuntee helpommin selkärangan liikkeet. Vähintään kk välein koitan ratsastaa ilman satulaa askellajit läpi, taivutella, tehdä siirtymiä. Enemmän se on oman tasapainon ja istunnan testailua, epäkohtien huomioimista, hevoselle taas rennompaa, kun kuski keskittyy enemmän omaan napaansa, hih. Ilman satulaa-päivä valtakunnalliseksi :D?
no nimenomaan! t.nimim. kohta ne vie multa hevosen pois
Ilman satulaa meneminen on todella mukavaa. Itsellä pitäisi välillä muistaa käyttää myös sitä satulaa. 😀 Mulle kun iskee laiskuus ja en jaksa laittaa satulaa, kun on nopeampaa laittaa suitset ja hypätä selkään, meni sitten maastossa tai kentällä.