Yhtenä iltana tällä viikolla tallillamme oli tohinaa. Pihaan kurvasi traikkuja, ja niistä ulos melko hienoja hevosia. Kaikki tulijat olivat ratsastuksenopettajia, jotka opiskelevat juuri nyt Master-tasolla. Koulutus pitää sisällään laajoja oppikokonaisuuksia, (mm.kasvatustiedettä), mutta toki myös sitä itseään, eli ratsastusta. Eräänä iltana muutama Master-oppilas sitten saapui Hästbackaan reenaamaan, opettajanaan kunnioitettu Kiki Nyberg. Kun kuulin nimen Kiki Nyberg, taannuin saman tien pikkutytöksi. Edes koulunvuosieni opettajat eivät onnistu siinä. Kiki onnistuu. Miten?

Olin teininä aktiivinen talli-ihminen Järvenpään JRS:n tallilla. Toisinaan tein viikonlopputallia, ja opettajamme ja valmentajamme Stolle piti minua luotettavana ja riuskana työihmisenä. Se tuntui kivalta ja sai olemaan luotettava ja riuska työihminen. Yhtenä päivänä sitten olin jakanut heinät kaikille kopukoille ja istuin hetken satulahuoneessa ottamassa vesihuikkaa. Sisään marssi hetken kuluttua nainen, joka huusi niin kovaa, etten ihan edes alkuun tajunnut mistä. Sittemmin kävi ilmi, että naisen mielestä en ollut antanut hänen hevosilleen ollenkaan heinää, vaikka siinä rivissä kaikki tietysti saivat, niin kuin kaikissa muissakin riveissä. Hänen hevosensa olivat tunnetusti nopeita syöjiä, mutta entäs sitten. Huuto vain jatkui. Menin ihan raiteiltani kauhusta. Ei se varmaan vakavaa ollut, eikä ihminenkään kaiketi väkivaltainen, mutta sillä hetkellä se tuntui juuri vakavalta ja väkivaltaiselta. En ollenkaan tajunnut miksi minua haukuttiin paskaksi. Vastedes välttelin koko henkilöä, ja teen sitä näemmä vieläkin.

Ennen vanhaan tuollainen käytös oli ihan normaalia. Keski-Euroopassa monilla talleilla jopa vieläkin. On kivaa, että jotkut kestävät sitä korvaansa lotkauttamatta. Itse en kuulu niihin. Harraste-huutaminen on aivan ymmärrykseni ulottumattomissa.

No niin, nyt se on kerrottu. Ehkä nyt palaan takaisin 49-vuotiaaksi, jota varmasti joku myös pelkää, enkä ihmettele. Saatan olla joskus kovinkin tyly. Siksi ymmärrän vähän myös Kikiä. Ei ole helppoa, jos on vaikeeta.

Ja sitten iloisiin asioihin! Kävin hevosen selässä! Tällä kertaa ystävänä oli pieni sh, Jänkis. Voi että oli kaverilla kiire. Oli seissyt yhden päivän, ja nuori mies kun on, oli karmea vauhti päällä. Alkuhöyryt päästettyämme kokemus oli oikein kiva! Kävi oikein mielessä, että miksiköhän minulla ei ole suomenhevosta…?

Kuva: Nea Levonius

Kuva: Nea Levonius

Ensi viikolla on muuten lähtö Kavioliittoleirille Keiteleelle! Kaksi viikkoa nuohotaan sitten siellä, minä, lapsi ja Masa. Eka viikko taisikin tulla täyteen vanhoista kavereista, mutta toisella on uutta verta. Siitä tulee hauskaa! Lupasin nimittäin vetää jokusen maaston. Ja ei, en tunne tienoota, joten seikkailua on luvassa!