Toiset meistä ovat hiukka päämäärätietoisempia kuin toiset. Itse kuulun niihin, jotka aina suunnittelevat tavattomasti, mutta sitten aina tulee jotain, ja tekishän sitä jos ehtis! Nyt esittelenkin teille nuoren, joka myös tekee. Voidaan puhua minun kohdallani ihan puhdasverisestä tirkistelystä, sillä en tunne tällaista elämää ensinkään. Siispä asiaan!
Kouluratsastaja Janni Martikainen on 20-vuotias nuori, joka asuu tällä hetkellä suomalaisen kouluratsastajan Fia Lindhin luona Tanskassa. Jannilla on mukananaan kaksi omaa hevosta, Michigan-L ja Cornando V/D Cadzandhoeve. Cornandolla eli Korpulla on saavutettu mm. viime vuonna Nuorten SM-hopeaa. Michiganin eli Michun kanssa henkilökohtaista PM-hopeaa juniorien PM:ssä 2015. Täällä kaikki muut saavutukset so far: Janni
Jannin historiasta löytyy valtava menestysputki ponien Zippo ja Hazelberg’s Macho kanssa.
Niinhän se menee, että aina ei voi voittaa. Jannin kohdalla tämä tuli eteen, kun poneista siirryttiin hevosiin. Ponit olivat aina olleet terveitä, ja hevosten kanssa ei ollutkaan yhtä hyvä tuuri. Siitähän tuolla tasolla on jo kyse – tuurista.
– Michu tuntui heti testiajossa oikealta, se oli ihana ratsastaa, mutta on sillä kyllä ollut vaikka mitä terveydellistä pulmaa, pohtii Janni.
– Sillä on semmoinen hassu kalansilmä ja se katsoi mua sillä, ja ajattelin, että toi on kyllä makee heppa.
Ja makeehan se oli, jopa paikoitellen liian makee itselleen. Alussa Jannin ja Michun luottamus oli tietenkin hataralla pohjalla ja sitä piti kasvattaa. Luottamuksen puute näkyi mm. lastausvaikeuksissa.
– 2015 menin Michun kanssa McLeaneille Saksaan. Olin käynyt Warwickin valmennuksissa Suomessakin, koska meillä oli semmoista hakemista se alku. Saksassa sitten asiat loksahtivat kohdilleen. Sekä lastaus- että kyttäysongelmat häipyivät hyvien harjoitusten myötä. Opin, miten ongelmatilanteet ratsastetaan läpi.
Ongelmien selättäminen toi uutta varmuutta tekemiseen. Jannin tähtäin on jo vuosia ollut olympialaisissa. Kun tyttö ilmoitti perheelleen, että nyt on näin, perhe istui alas ja keskusteli asiasta. Onko meillä varaa tähän? Onko meillä aikaa tähän? Pitkällisen keskustelun päätteeksi sovittiin, että kyllä, jos likka näkee itsensä olympialaisissa, me autetaan siinä hommassa kaikin tavoin. Vaikka helppo tie se ei ole. Eikä halpa. Ja tosiasia on se, että ennen pitkää rahatkin loppuvat. Olympiatasolla hevosen on oltava niin laadukas, että siihen ei perheellä ole enää resursseja.
Mutta tilanne on hetken vielä hyvä. Tanskassa kaikki on nyt mallillaan. Aiemmin Janni oli Saksassa treenaamassa ja siellä kaikki ei sujunut yhtä upeasti, hevosilla oli yhtä ja toista terveysongelmaa ja koko homman mielekkyys mietitytti. Silloin Janni pohti tosissaan haluaako hevosista ammatin. Joskus tilanne vaatii syvän alhon, että ajatus kirkastuu. Janni päätti, että perhana, täältä noustaan vielä. Hevosten kanssa toimiessa ei kuitenkaan voi koskaan olla varma mistään. Sen sijaan itsensä kanssa voi olla.
– Mulla on tosi hyvä kilpailupää ja olen varmasti enemmän tosissani kuin moni muu. Mulla on myös tosi tarkat rutiinit ja aikataulut, enkä luista niistä koskaan.
Tällä hetkellä elämä on pelkkää hevosta. Janni aloitti myös Ypäjällä valmentajaopit. Millainen on päiväsi Tanskassa?
– Herätys on kuuden maissa, siitä sitten hevosia ruokkimaan ja tarhaamaan. Tallissa on hevosia 20-30, en ole ihan varma lukumäärästä. Sitten siivotaan talli ja sen jälkeen ensimmäisen oman hevosen ratsastus. Puolen päivän korvilla vaihdellaan hevosia tarhaan ja ruokitaan hepat. Itse syön vasta 15-16 maissa. Iltapäivällä on vuorossa toisen oman hevosen ratsastus. Sitten laitellaan vielä hevosia kävelykoneeseen ja otetaan vikat tarhoista pois. Iltatalli tehdään jo klo 17. Sen jälkeen hoidan vielä omia hevosia jonnekin seitsemään asti.
Tanskassa homma siis sujuu, mitä valmennuksessa hiotaan juuri nyt? Onko pulmia?
– Yritän päästä vanhoista ratsastustavoista eroon ja ottaa uudet, Fian neuvomat käyttöön. Nyt tehdään päivästä toiseen pelkkää läpiratsastusta. On ihanaa, kun Fian on opettanut esim. miten piruetissa istutaan! Olen tehnyt sen tähän asti vähän pieleen. Vanhojen tapojen muuttaminen vie kyllä aikaa.
Missä on seuraava tähtäin?
– Ensi kausi alkaa maaliskuussa. Silloin odotan, että sekä minä että hevoset ollaan tikissä. Haluan, ettei radalle mennä selviytymään, vaan ESIINTYMÄÄN.
Kansainvälisen uran alku on hyvä: neljän startin jälkeen Janni on jo FEI:n tilastossa sijalla 36. Liekö päästään lähivuosina kirkumaan olympialaisiin HYVÄ JANNI! Tosin se vaatii lottovoittoa tai ihan vain jonkun hyvää hevosta. Peukut pystyyn että näin käy! Muuten homma nyypähtää kokonaan.
Viimeisimmät kommentit