Mahtava meno, tiukka etukeno!

Iltaa, arvon kavioliittolaiset! Tänään pysähdyin ensimmäistä kertaa nyt, ja siihen on monta syytä. Aletaanpa ihan alusta.

Oltiin sovittu erään Höidin (nimi muutettu) kanssa, että lähdetään trailerin kanssa maastohon kello 11. Tallilla sovittiin olevamme klo 10. Näin tehtiin. Käytiin nappaamassa koppi maneesin kulmalta ja vetäistiin se tallin eteen. Sitten hevoset kuntoon ja kyytiin. Keli näytti aivan jumalaiselta, ja päällimmäisin huolemme oli, että laitanko tämän päällystakin vai menenkö ihan pelkällä fleecellä.

Lähdettiin ajamaan muutaman kilasan päähän (sama paikka kuin viimeksi) ja Höidi halusi tulla omalla autolla, koska turvaväli. Hyvä idea. Oltiin jo melkein perillä, kun samaan aikaan puhelin soi ja katsoin taustapeilistä, että vatkaapa toinen vasemmasta traikun renkaasta oudosti. Että irtoaakohan se kohta. En viitsinyt vastata, kun ajattelin, että matkaa on enää 200m. Kun pysähdyin, Höidi ehtii jo huutelemaan, että mikäs tossa renkaassa on, näytti vaappuvan. Sanoin, että huomasin saman. Sitäpä hän yritti soittaa. Otettiin sitten tarkempi katsaus, ja voihan nenä: rengas oli puhki. Siis maailman eniten puhki! Tuolla ei körötellä takaisin.

No hups.

Sattuipa samaan aikaan onnenkantamoinen, sillä talliltamme oli yksi neljän hevosen lössi tulossa samaan paikkaan maastoilemaan. Niinpä soitimme Opelle, että mahdutaanko kyydissä takaisin kotiin, koppimme on pyörtynyt. Onnistuuhan se, mutta kestää hieman! Joudutaan odottelemaan. No eipä se haittaa, kun sää on auvoinen. Lähdettiin siitä sitten lenkille, jossa nähtiin KAKSI KERTAA RAVIHEVONEN. Myös issikoita oli alueella lenkillä. Hilppa oli vähän herkkänä, pysähtyi mm. tuijottamaan jokaista isoa kiveä. Se oli pitemmän päälle vähän raskasta, mutta ymmärtäähän sen. Onhan ne isoja.

Katsos Hilppa kun kivi on ihan kiltti! Kuva: Höidi

Käytiin tutustumassa pariin metsäpolkuunkin, koska tiedettiin, että nyt ei ole kiire mihinkään. Laukattiin turvat pitkinä suorilla oilingeilla ja iloittiin joka hetkestä. Väitän, että molemmilla hevosilla oli kivaa. Ihmisillä oli ainakin.

Kivaa on aina kun ei ole hirveää.

Sitten oli aika palata autolle. Soitin kopin omistajalle, joka keksi, että hitto, siinähän on vararengas, laittakaa se paikalleen! Aivan totta. Höidi oli hoidellut näitä hommia ennenkin, joten hän komensi heti kaivamaan autosta tunkin. Olin melkein, että minkä, mutta sehän on se, jonka suuri osa saa pitää. Kaivoin kaikki työvälineiden näköiset esiin, mitä Petristä löysin, ja niitä olikin yllättävän paljon. Päästiin jopa vaiheeseen, jossa tunkki oli alla, mutta saakeli, millään olemassa olemalla vehkeellä ei saatu pultteja irti. Lisäksi vararenkaan pultit olivat vielä erilaisia. Tenkka poo -tilanne.

Höidi nikkaroi, hän on sankari!

Päätettiin sitten yksissä tuumin jättää koppi siihen, ja palata seuraavana päivänä kesärenkaiden kanssa alueelle. Hevoset olikin jo lastattu heppikseen, joten niillä ei ollut hätää.

Noin sata tuntia myöhemmin olin pessyt hevosen, laittanut sen karsinaan, pessyt kamat, ajanut kotiin, tehnyt ruokaa perheelle, pakannut osan ruoasta autoon, ajanut ruoan äidille, käynyt äidille kaupassa ja jumpannut EILISEN Core Challenge -jumpan ja VIHDOIN oli se hetki, kun pääsin kirjoittamaan blogia. Nyt EHKÄ otan yhden siiderin ja katson Netflixistä jotain kohtuutonta. Vaiko kenties Sex on tape, jossa suomalaiset tavikset on silleen. NO EN NYT SENTÄÄN!

Pysykää terveinä! Muistakaa, että tallilla ihmiset kantaa ihan samoja pöpöjä kuin muualla, joten let’s be careful out there!