Piereskelevä parivaljakko.
Jos Horse Show’ssa nähtiin Lasten Matinea, täällä Unkarissa on aika kova Aikuisten Matinea. Ratsastusleirimme iltaohjelmaan kuuluikin perjantai-iltana seuraavaa: hyppäsimme melko isoon kärryyn, jota veti kaksi tummaa, iloista hevosta, jotka päättivät heti alkumatkasta murtaa jään pieremällä vuorotellen oikein kunnolla. Eihän siinä vaiheessa enää tunne tarvetta teititellä ketään. Matkaa tehtiin auringon laskiessa kolmisen varttia ja sitten yhden nenään tuli lyijykynän haju. Oltiin kaikki sitä mieltä, että joo, niin muuten haiseekin lyijykynä. Yllätys oli suuri, kun luulemamme koulu, josta kuvittelimme lyijykynän hajun tulevan, osoittautuikin juustolaksi. Olimme juuston syntysijoilla.
Suomi100-tossut jalkaan ja juustolaan.
Juustomestari Otto avautuu.
Otto-niminen kaveri esitteli juustontekemisen salat sujuvalla unkarilla. Toinen kaveri käänsi. Nyt osaan tehdä juustoa. Opiskelukierroksen jälkeen toki maisteltiin. Koska voisin elää juustolla, olin taivaassa. Myös huuhteluvälineenä käytetty punkku oli erittäin herkullista. Vedimme riittävästi molempia ja otimme asianmukaisia mannekiinikuvia.
Huippumalli haussa.
Lauantaina oltiin taas opin äärellä. Meille tehtiin kentällä tehtävärata, joka tuli selvittää hevosensa kanssa. Tehtävä ei ollut sinänsä vaikea: jykkä pohkeenväistö (side pass), pujottelu ravissa ja laukannosto, laukkaa ympyrä, jonka jälkeen stop, pari askelta eteen ja peruutus. Kuulostaa helpolta, mutta uudet avut ja uudet hevoset – no, kyllä te tiedätte.
Olin Elviksen kanssa ekaa kertaa kentällä. Elviksen liikkeet EIVÄT ole kovin pehmeät ja joustavat, ja sainkin ohjeeksi, että kokoa sitä vähän, niin liike pehmenee. Ok. Paikoitellen homma onnistuikin. Elvis yritti alkuun olla vähän raavas mies joka ei naista kuuntele, mutta osoittauduin lopulta kuitenkin vielä raavaammaksi kuin hän. Väkivalta ei näytellyt mitään roolia. Onnistuimme tehtävässä ihan jees!
Elvis ja mää ja pieni hevosmies.
Maastossa paahdettiin, mutta ei lujaa, paitsi viimeisenä päivänä. Merkit ohjaajilta olivat seuraavat: kaksi sormea – pikkuravia (jogging), kolme sormea – laukkaa (loping) ja viimeisenä päivänä mukaan astui neljän sormen laukka – kovaa. Se oli kyllä melko siistiä! Kerrankin ei tarvinnut pidätellä, ja muutenkin ohjissa roikkuminen väheni päivä päivältä. Se oli ilahduttava huomio. Minäkin edistyn!
Nähtiin tällä reissulla ritari hevosineen, ainakin omasta mielestämme.
Sunnuntaiaamuna Robert näytti meille miten ratsastetaan nuorta hevosta noin toista kertaa. Edellisestä kerrasta oli vuosi. Jostain syystä en usko, että itse onnistun vastaavassa hommassa ihan yhtä hyvin. Oli nimittäin helpon ja loogisen näköistä hommaa!
Kaksi komeata nuorikkoa, joista toinen on hevonen.
Pääsin taas sisälle westerniin ja ulos enkku-tyylistä. Se tulee olemaan ongelma, kun palaan Pullukan selkään. Voivoi. Mutta ei harmita yhtään! Pystyn oleen.
Mikäli riehaannut tämän myötä Unkarista, mene heti varaamaan reissusi täältä.
Jos haluat lukea lisää suomenkielisiä tarinoita ratsastusmatkakohteista, tee se täällä.
Tämän reissun mahdollisti Horsexplore.
Viimeisimmät kommentit