Olipa terveellistä pohtia omaa harrastamistaan ikään kuin vitutuksen kautta! Onhan se fakta, että ei teinaikoinakaan tullut päiväkirjaan juuri kirjoiteltua silloi, kun meni hyvin. Pikkusen sama homma täällä. Aina avaudutaan kun korpeaa. Eihän se suinkaan ole koko totuus. Erittäin aiheellisesti eräs kavioliittolainen kommentoi, että jos ei suju, älä mene (noin karrikoidusti). Ensin tietenkin ärsyynnyin, mutta kun heräsin ja päästin kissan ulos, tajusin, että saakeli. Sehän on just niin! MINÄ omistan hevoseni ja teen sen kanssa mitä ME lystäämme.

Toisinaan se aiheuttaa ristiriitoja. Samalla, kun haluan kehittyä ja kehittää Hilppaakin, tykkään tosi paljon riekkua maastossa. Rakastan uusia ja erilaisia maastohaasteita, kreisejä laukkoja, pikkuruisia polkuja, jossa voi harjoitella kootumpaa laukkaa, katkenneita puita, jonka yli voi hypätä, ja ojia, joiden yli leiskautetaan tai kävellään. Samaan aikaan rakastan koulutuntia, jossa keskitytään siirtämään hevosen lavat oikealta vasemmalle. Puhumattakaan estetunnista, jossa pitäisi yhdistyä nämä molemmat modet.

Mutta lisäksi tykkään myös tehdä asioita maastakäsin. En ole siinä kovinkaan oppinut, kunhan hassutellaan. Esim. tänään oli aika kivaa!

Kävi nimittäin niin, että Jenna-niminen henkilö otti yhteyttä ja kysyi maistuisko Hilpalle mallikeikka. Muuan eläinkuvaaja, portugalilainen Afonso Bordallo Rodrigues sattui olemaan Suomessa vielä kotvan, ja tarvitsisi paria hevosmallia. Hän haluaisi kuvata hevosia lumella. No sehän taittuu! Jopa jää onnistuu! Buukkasin mukaan vielä yhden tallikaverin.

Mentiin siitä sitten pellolle. Hilpalle tarjottiin naruriimua, joka on helppo fotaroida pois. Leikittiin ensin sen kanssa. Jennalla oli IHAHAA-äppi, jolla saatiin Hilpan korvat pystyyn ja sieraimet auki. Kiltisti se seisoi ja hymyili. Ehdotin, että eikö päästetä poku irti, niin saadaan vähän äksöniä. Oltiin pellolla, jossa sai tehdä hankitreenejä. Nythän oli kyllä ainakin osittainen hankikanto, joten pohja oli hieman epävakaa. Vaan sepä ei ratsuani haitannut! Ai että oli kuulkaa komeeta, kun pieni ratsuni karautti läpi pellon! Kuvaajakin ainakin SANOI olevansa tyytyväinen.

Kaupan päällisiksi Afonso otti vielä kaverikuvan minusta ja Hilpasta. Varsinaiset otokset saadaan itselle ihan ikiomiksi, kunhan Afonso pääsee takaisin Portugaliin ja koneen äärelle. Miten siistiä! Kerrankin Hilpasta kunnon kuvia!

Tarinan opetus oli siis se, että jos dressage ei taitu, mene vaikka pellolle ottamaan kuvia. Eilen oltiin vastaavasti puolentoista tunnin metsälenkillä kolleegojen kanssa. Purettiin kaikki huolet ja jätettiin ne metikköön. Hepat tyytyväisiä, ihmiset tyytyväisiä. Alles gut. Eteenpäin!