Muutama vaivainen päivä kulunut, ja taas on pää täynnä ajatuksia. Ajatuksia mm. siitä, että olipa jumalattoman kivaa päästä hyppäämään pitkästä aikaa, vaikka esteiksi niitä ei hirveämmin voi kutsua. Kavaletteja. Mutta oli huippua! Nyt toivon, että voidaan jatkaa treenaamista. Että kinttu kestää.

Hopsan! Kuva: Lilli K.

Estehommien jälkeisenä päivänä oli noin sata astetta lämmintä, joten käveltiin pikku lenkki, ja sen perään kaikki askellajit läpi. Ja what the: Hilppa oli mitä mukavin ja hienoin ratsu! Jäipä mielekäs olo. Kaikki hyvin.

Pipi.
Lääket.

Kunnes kuva Poppanasta saapui. Oli saanut jonkun tällin, jonka seurauksena massiivinen pampula etujalkojen välissä. Kuumekin nousi. Onneksi eläinlääkäri saatiin rivakasti paikalle, ja pikku hevonen tippaan ja lääkitykseen. Hoito vaikutti kuulemma saman tien, joten uskon, että tähän ei Poppana kuole.

Viikon kuolemiset ovatkin kauheita uutisia. Erään tutun tamma kuoli onnettomuudessa vähän varsomisen jälkeen. Onni oli siltä osin mukana, että näillä näkymin varsa ja keinoemo tulevat hyvin juttuun ja imetys on saatu alulle. Pelastajatammat ovat kultaakin kalliimpia!

Tänään oli vuorossa kaksi tallikäyntiä, jotka ovat lomalaiselle ihan normisettiä. Keskipäivällä kävin mahdollistamassa, että kengittäjämme pääsi kiinnittämään Pimpernellin takakengät uudestaan, ja myöhäis-iltapäivällä satuloin hevosen ammattilaiselle. Kyllä sitä vaan saa olla niin maan perusteellisen ylpeä, kun ammattilainen kehuu MINUN HEVOSTANI. Vasen laukka on yhä vähän haastava, mutta kun se alkaa kulkea, ongelma katoaa. (Tähän vaivaan tilasin osteopaatti Tiina Katajan, joka tosin tulee vasta 2.8.) Mutta siis Hilppa kulki NIIN HIENOSTI! Sari (Aimia) äityi letkauttamaan, että nythän me voidaan kohta jo mennä sinne kisoihin! No perskuta, minusta se ei jää kiinni. Käyn varmuuden vuoksi jo ostamassa isot aurinkolasit!

Kassokaas ny, miten ryhdikkäit he ovat!

Viikonloppuna lähden viikoksi maaseudulle, Keiteleelle. Saan leirin hoitohevoseksi Pullukan, ja olen siitä valtavan onnellinen. Siihen asti treenataan Hilpan kanssa mikä ehditään! (Tai maastoillaan.)