En olisi uskonut, että tämäkin päivä joskus koittaa: kirja tulee ihan oikeasti! ja se kertoo tarinan, jollaisen itse lukisin mielelläni. Tarinan siitä, miten pienestä, ihan tavallisesta tytöstä tuli hevoshullu ja lopulta usean hevosen omistaja. Niin pienestä kuin muistan, olen haaveillut hevosesta. He, joille on ostettu pienenä poni eivät voi ymmärtää asian kokoluokkaa. He ymmärtävät jotain muuta. Ehkä sen, että poni veikin paljon aikaa, ja oli siis pois jostain muusta menosta ja meiningistä. Sitä nimittäin oli! Osa opiskeli polttamaan tupakkaa ja juomaan alkoholia, toiset kävivät tanssitunneilla ja vaklailivat poikia. Itse tein kaiken muun paitsi tanssitunnit. Kuorossakin kävin, taisin osallistua kolme kertaa. Liityin kuoroon koska kuulin, että ovat lähdössä Ruotsiin esiintymään. Kun matka sitten peruuntui, lopetin saman tien.

Olen aina pitänyt itseäni melko lyhytpinnaisena ihmisenä. Kyllästyn helposti. Olen edelleen samaa mieltä, tosin hevoset eivät kuulu tämän viitekehyksen alle. Niihin en kyllästy ikinä. Jostain syystä yksi ja sama hevonenkin jaksaa minun mielestäni olla aina vaan yhtä kiinnostava. Jaksan myös opetella ratsastusta yhä, vaikka en edelleenkään ole mielestäni kovinkaan taitava. Ehkä juuri siksi. Sisäinen kilpailija puskee eteenpäin! Monesti se on aika ärsyttävää kyllä. En silti koskaan kyllästy siihen, että minulla on hevonen niskoillani. Se on parasta, edelleen.

Oma tietämättömyys jaksaa aina naurattaa. Pohdittiin ruokintaneuvojan kanssa, että Hilpan laihis julistetaan pikku hiljaa päätetyksi, ja alamme lisätä ruoan määrää erä kerrallaan. Ensimmäisenä kyseeseen tulee toki heinä. Päätin, että ensi kuun alusta Pimpernelli saa ruveta ahtamaan 10 kiloa heinää päivässä. Tähän mennessä se on ollut 9kg. Kysyin sitten tallimestarilta miten toimin. Hän sanoi, että ilmoita omistajalle määrän nousevan, niin osaa hinnoitella. Tallimestari kysyi mihin aikaan toivon lisäkilon sijoitettavan. EN MINÄ TIEDÄ. Mihin se kuuluu laittaa? Paremmin kai tallilla tiedetään miten heppani syö. Nauratti. Pyysin tallimestaria ehdottamaan jotain. Hän ehdotti, että aamu kuuden pottia voisi lisätä. Sanoin OOKOO ja sillä selvä. Saas nähdä mitä tapahtuu!

Mitäs muuta tylsää on tapahtunut? Ai niin, tein (vaihteeksi) inventaariota varusteisiin. Havaitsin, että MITÄÄN ei minulla ole niin paljon kuin VARAOSIA. On ylimääräistä turparemmiä, nappulaohjaa, martsareita, bootseja ja satulahuopia. Mistä hevon peestä nämä kaikki on tulleet, ja ennen kaikkea miksi en edelleenkään löydä PINTELEITÄ, joita minulla kuitenkin on? Miten epäjärjestelmällinen ihminen voi olla? Tästä kärsii koko ruumis! Jokainen kerta kun avaan jonkun laatikon, ilta muodostuu seikkailuksi. ”Ahaa, täällä on yksi hanska ja YKSI KANNUS.” Mitä olen mahtanut miettiä? Joukosta löytyivät myös (jihuu!) kaksi satulavyötä, JOTKA EIVÄT TULE ENÄÄ KÄYTTÖÖN KOSKA OVAT LIIAN PITKIÄ!!! Konmaritin kaikki käyvät tavarat heti yhteen nippuun, ja otin yhteyttä yhteistyökumppaniini Wanhan Koulun Talliin ja sen sisartalliin nimeltä Wanhamäen talli. Kyselin löytyykö mielenkiintoa tätä tavaramäärää kohtaan. Löytyi! Ratsastuskouluissa tavaraa menee, ja nyt myös tulee. Kylläpä tuli kevyt mieli, vaikka vielä tuo keko tuossa keskellä lattiaa onkin. Hyvät vehkeet hyvään käyttöön!

Hilppa voi kiitos hyvin! Ollaan kävelty luonnossa ja myös ravailtu maneesissa. Sissus, miten kivaa! Ainoa huono puoli: näytän isolta sen selässä nyt kun se on laihtunut. Ongelma ei liene hirveän suuri, sillä en ole kuitenkaan lohduttoman painava, vaikka kinttua piisaakin. Täältä tähän!

Aijoo, hei! Käykää kuuntelemassa Kavioliitossa-podcastia. Haluamme top 100 listalle, ylemmäskin käy. Jos seuraat kavioliitossa_podcast -sivua instasta, olet kärryillä menosta. Kiitos! Uusi jakso aina LAUANTAISIN!