Muutettiin Kavioliitossa-podcastin kanssa firmasta B firmaan P, ja johan alkoi tapahtua. Yhteistöitä sovitaan tämän tästä, ja kovin on tulossa: TEHTIIN PÄIVÄRETKI TILUKSILLE! Tiedättehän, Tiluksilla Official? Siis se instatili, jossa eläimet kertovat avoimesti elämästään vihtiläisellä räntsillä. Jossa Antero-sika teettää itsestään poikakalenterin ja Roki-vuohi testaa pihaan tulleiden autojen konepellit. Jossa eläkkeellä oleva poliisihevonen komentelee alaisiaan. Kyllä! Juuri siellä me oltiin. Oliko parasta? No arvatkaa.

Totta hitossa satoi, kun ajoimme tilan pihaan. Paitsi että ohje oli annettu, että ei kannata ajaa pihaan asti, jollei halua vuohen sorkanjälkiä autonsa konepellille tai katolle. Siirsin siis auton tuonnemmas.

Roki: ”Voin seistä myös konepellillä, ei hätää!”

Vastassa oli Tiluksilla-tilin verbaalikko Annukka, tilan emäntä. Isäntä puuhasteli taka-alalla. Ensimmäiset kohtaamamme eläimet olivat kissa, jonka nimeä en muista ja kaksi vasikkaa, jotka yrittivät keksiä mistä traktorin saa käyntiin. Kyselivät minulta tiedänkö. Sanoin etten tiedä, mutta että eihän heillä ole ajokorttejakaan. Heiluttelivat siihen korviaan, joissa oli muoviset kortit. Että on kyllä. Sanoin, että ei ne ole ajokortit. Ne on merkit. Keskustelu tyssäsi siihen.

Ei mikkää sekoilu kiinnostais? Voin tuoda pallon!

Otettiin kahvit tallin suojissa. Tila oli laitettu ihanaksi, siellä järjestetään teehetkiä. Kissa valvoi toimintaamme. Kohta jengiin liittyi Pietukoira, joka ehdotti, että eiköhän aleta porukalla sekoilla pallon kanssa. Moni ei lähtenyt juttuun.

Kiitos vieraanvaraisuudesta, kanat ja puput! Jengiytyminen menossa.

Sitten siirryimme kana/pupulaan. Meno siellä oli kiihkeä ja tiivis. Porukalla oli vapaa pääsy isompaankin tilaan tai ulos, mutta tykkäävät näemmä pakkautua. Ymmärrän kanoja: onhan pupuun pehmeä törmäillä. Mieleen jäi erityisesti Vesa-pupu, joka on kuulemma pupujen pääjehu. Kanaston johdossa seisoo Oskari-kukko, joka näyttikin kykynsä ja jörnäisi yhtä kanaa muina miehinä vieraiden läsnäollessa. Oho. Toisaalta, sehän on kukon työtä, jörniminen. Oli siellä toinenkin kukko siltä varalta, että Oskari ei ehdi. Kivasti hoidettu asiat kuntoon!

Eräs kana, Terttu, oli aikansa kuluksi hautonut ankan munan, ja kasvatti ankkaa nyt aika ryppyotsaisesti. Ankka-lapsi oli jo äitiään isompi, mutta Terttu senkun vahtasi ja puuttui joka asiaan. Ankka ei saanut hengailla esim. kanojen kanssa, mutta pupujen kanssa sai. On siinä Tertulla hommaa.

Eeva: ”MItä toljotat? Etkö oo ennen nähny lammasta, jolla on sorkka kipeenä?”

Sitten käytiin moikkaamassa Eeva-lammasta, jolla oli sorkka pipinä, ja siirryttiin siitä Roki- ja Taison-vuohien johtamaan talliin, jossa hengasivat myös Derkun-hevonen ja toinen hevonen. Toinen oli vähän ujo.

Tallin ovi oli auki, mutta koska satoi, ruunat kökkivät sisällä katsellen ovesta ulos. Ponit sen sijaan eivät piitanneet sateesta, vaan kyselivät namipalojen perään ulkosalla. Mitä Roki ja Taison sitten vahtivat? No tietenkin ANTERO-sikaa ja hänen naistaan ILONAA! Herrasväki vietti täysin normaalia arkipäivää asunnollaan. Kylässä oli muutama kana, jotka kaiketi etsivät elämäänsä jännitystä. Tuomamme porkkanat nimittäin aiheuttivat melkoista sutinaa. Porkkanoille oli ottajia kaikilla tasoilla.

EVP poliisihevonen valvoo sikoja ja kanoja. Kaikki kunnossa.
Taison.
Roki.
Anteron lempihetki.
Antero, poikakalenterin hottis.

Sitten oli vielä aasien tervehtimisen vuoro, mutta porukkaa ei näkynyt missään. Aaavistus kuitenkin oli, että aasisto oli hiipinyt navetan alle jäävään isoon koloseen sadetta pitämään. Menin katsomaan ja näin oli. Aasit kyselivät MITÄ ASIAA, enkä oikein tiennyt mitä, joten moikkasin vain ja toivottelin hyvät päivänjatkot. Asiantuntijat eli ankat olivat vielä tapaamatta, mutta koska sateella maan pintaan nousee paljon kastematoja, oli asiantuntijaraati kaiketi mettällä. Emme siis tavanneet.

Loppulauselmana sanoisin, että voi taivas, mikä paikka! Siis aivan paras! Lisää sekoilua aiheesta Kavioliitossa-podcastissa lauantaina 30.10. Siinä paneuduimme Tiluksilla-tilan ryhmädynamiikkaan ja työilmapiiriin.

Kolme sikaa ja kolme kanaa. Ilonan kanssa jutellaan tyttöjen juttuja.