Moi kaikki! Oon lähös reissuun.

Huomenta päivää ja terveisiä hikisestä Savosta! Nyt voidaan puhua lämpimästä ilmasta, mittari hätyyttää kolmeakymmentä. Saavuttiin paikalle eilen. Lauantaina oli suunniteltu, että lähdetään kotoa klo 9. Toteutunut aika: 9.20. Tallilta suunniteltiin lähteä 10.30, toteutunut aika 11.00. Masa meni asianmukaisesti ajoneuvon jatkeeseen ja matka alkoi. On muuten eri asia körötellä kuusi tuntia hevosperäkärryn kanssa, kuin ilman. Hyvinkin kiinnostavaa tienkuluttajaa tuli vastaan, mm. oikealta ohitus tiellä, jossa kaistoja molempiin suuntiin vain yksi. Mitäpä sitä turhia välittämään liikenteessä kulkevista hevosista!

Tältä mä näytän takaa kuvattuna, t. Masa

Ajon jaksoi hyvin, kun tiesi minne on tulossa. Muistaakseni vuodesta 2010 olen kurvannut Wanhan koulun tallin pihaan, ja jokaisella kerralla mielen on vallannut fantastinen rauha. Eihän sitä oikein osaa selittää, eikä se perustu mihinkään konkreettiseen. Jossain vain on hyvä olla, henki on hyvä. Siksipä koimmekin samana sunnuntai-iltana mystisiä tilanteita. Kaikille hyvä ei olekaan sama. Se tuli selväksi.

Leirille alkoi tippua porukkaa kuuden korvilla. Ensimmäiset tulivat Kokkolasta. Esittelin kohteen niin hyvin kuin osasin ja sitten jatkettiin jutustelua muuten vain. Seuraava tuli Kemistä ja juttu jatkui samassa hengessä. Sitten tulikin jo viimevuodelta tuttuja, ja halailu ei meinannut loppua. Muisteltiin viime vuotta ja kertoiltiin uusille tarinoita viime kesän leiristä. Istuttiin pihalla melko pitkään, josko ne viimeiset sunnuntaina tulevat saapuisivat, niin otettaisiin porukalla vastaan. Ei kuulunut, ei näkynyt ja hyttyset alkoivat tehdä kunnon tiliä. Menimme kaikki nukkumaan. Sammuin kuin saunalyhty. Kymmenen jälkeen tallin omistaja tuli herättämään, että nyt tuli viimeinen porukka, kolme henkeä. Meinasin ilahtua, kunnes kuulin, että ryhmä on hyvin tyytymätön käytännössä kaikkeen, mitä ehtivät nähdä vartin sisällä. Asuminen, lampaat, sisäilma, kaikki oli huonoa. Menin sitten tiedustelemaan voinko jotenkin vaikuttaa heidän hyvinvointiinsa. En voinut. Pyytelin sitten anteeksi, että olivat tulleet ihan eri paikkaan kuin kuvittelivat. Eihän mielipide voi koskaan olla väärä! Jokaisella se on, niin kuin peräreikäkin. Tyytymättömät vieraat häipyivät aamulla, mutta eivät vähin äänin. Tulevat kuulemma vielä puhumaan tästä. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu! Ja onhan se aikakin kohdata erimieliset asiakkaat, jos on 12 vuotta järjestetty leirejä, ja tämä on ensimmäinen kerta kun joku tuohtuu. Kavioliitto tervehtii myös ensimmäisiä ihmisiä, jotka eivät sovi kavioliittolaisten sekaan näemmä ollenkaan. Ei kaikki sovi kaikille! Itsearviointilomake on jokaisen hyvä silloin tällöin täyttää, josko se tapahtuisi heidän kohdallaan nyt – mitä haluan, missä porukassa viihdyn? Minä viihdyn kavioliittolaisten seurassa!

Ja sitten ratsaille! Mikäs on ihmisen mennessä dressagea +30 lämmössä! Ja näin sanon siis leiriläisille, itse kannustan kentän laidalla aurinkolasit päässä. Lisää raporttia seuraa tuota pikaa!

Kaverit lähdössä ekalle tunnille, valmiiksi hiessä! Onneksi täälläpäin maailmaa maneesissa on jopa viileää.