Olen kotona jo, eikä täällä asu ensimmäistäkään hevosta, mutta ajatukset pyörivät tallilla. Vai mitä sanotte tästä: otin päiväunet ja näin unta, että kehitin urheilurintaliivit, jotka menevät kahdesti kropan ympäri, ennen kuin ne laitetaan kiinni. Siitä vaan ideaa kehittelemään ja kauppoihin!
Kavioliittoleiri on tietenkin aina ratsastamista, mutta myös rentoutumista. Sitä suoritettiin iltaisin saunonnan ja paljussa kylpemisen merkeissä. Tämän lisäksi tilan emäntä oli organisoinut meille tiistaina ja torstaina tuntien päätteeksi Karppisen Helin tekemän BRAIN RELIEF -hoidon, joka löpersi tajunnan täysin. Se tuntui yhdistelmältä intialaista päähierontaa ja vyöhyketerapiaa. Ömeizing!
Viikon alussa päätettiin yhdessä, että loppukisoissa painetaan pokkana sekä este- että koulurata. Saimme piirrokset heti, joten opiskelu saattoi alkaa. Kilpakumppanina minulla oli Hassu Hirvi, joka ei ole varsinaisesti mikään esteniekka. Otin haasteen vastaan. (Esteradat meni pääsääntöisesti persiilleen.)
Torstai-iltana järkättiin WKT:n löytäjälle, eli Lapselle kymmenvuotisjuhlabileet. Hän aloitti ratsastuksen tasan kymmenen vuotta sitten ilmoittamalla 9-vuotiaana, että menee kaverin mökin lähellä olevalle tallille alkeisleirille. Mitäs aikuinen siihen voi sanoa muuta kuin ahah. Kun sitten viisi päivää myöhemmin hain tytöt pois leiriltä, oli käsissäni Hevostyttö.
Illan tullen peitimme Lapsen silmät ja talutimme hänet naapuritilalle, jossa oli rakennettu navettaan sairaan hieno klubi. Oli värivaloa, savukonetta, biljardipöytää ja tietysti baaritiski. Karaokesta puhumattakaan. Lisäksi kaksi kappaletta ammattimaisia deejiitä. Siis keskellä metsää.
Jokunen skumppalasi, tanssittu ja laulettu sävelmä ja pelattu biljardi myöhemmin könysimmen takaisin kämpille näkemään kisaunia.
Loppukisojen esteosiossa tykimmin pärjäsivät suomenhevoset ratsastajasta riippumatta. Voiton vei vuonohevonen Tuulicci, jolle laji oli täysin uusi, mutta vauhdista ei nipistetty. Ketään ei kiinnostanu se, että puomit oli kaivettu maahan ja Tuulicci oli vasta oppinut laukkaamaan ihminen selässä.
Koulupuolella yllätysvoittajaksi nousi allekirjoittanut, joka ei tätä ennen ollut edes nähnyt unta koulukisoista (koko ö-luokan rata nähtävissä Kavioliiton instassa!). Tämäkö sittenkin on lajini? Yrittääkö universumi osoittaa minulle jotain suuntaa? Odottelenko vielä kuitenkin tulikirjaimia taivaalle, ihan varmuuden vuoksi?
Viikosta käteen jäi: kroppa, joka on aivan jumissa kahdesta aamujoogasta huolimatta. Vaatteet, jotka pitäis heittää koneeseen. Naurusta kipeät vatsalihakset. Nakukalenterin aihio. Istunta, joka on nyt ruuvattu uuteen uskoon, ja kädet, jotka on nyt ruuvattu uuteen kohtaan, ETEEN.
Meinasko unohtua? Ehei! Olihan siellä herrasväki Pullukka ja Poppana, joista molemmat NIIN IHANIA taas, että itku tulee. Mikäli mahdollista, Poppana on vieläkin ihmisystävällisempi kuin ennen ja ehdottomasti salamaakin nopeampi. Yhtenä iltana neiti paahtoi kahta sataa pitkin peltoa ja äidin naama pysyi nurmessa koko ajan. Hitto, kun ei ollut kamera käsillä!
Nyt vielä viikko ihan omaa lomaa (Hilpalla myös!) ja sitten takaisin sorvin ääreen. Me kaikki.
Viimeisimmät kommentit