Sorisori! En ole ehtinyt kirjoittaa, koska olen ollut liian kiireinen. Se on puhdasta tyhmyyttä, ihmisen pitää tajuta miten hiljennetään vauhtia. Eikö muka riitä, että heppaa pitää hoivata monesti päivässä? Pitääkö siihen vielä ynnätä töitä, keikkoja, kirjoittamisTÖITÄ ja Kavioliittoristeily?
Näemmä.



Maailmankaikkeuden ensimmäinen Kavioliittoristeily kohtasi päivänvalon 9.4. Turusta lähtevällä Viking Glory -laivalla. Alku olisi ollut ihanteellinen, mikäli laiva ei olisi ollut niin perkuleen täys. SIELLÄ OLI MUITAKIN! Kun elämää elettiin hieman eteenpäin, meno parani. Ei vähiten siksi, että meille oli varattu SEMINAARITILA. Siellä hassuteltiin yhdellä jos toisellakin tavalla, mm. esittäen Hevosen vatsaongelmia kymmenhenkisen mykkäelokuvaryhmän kera. Herran tähden, että tuli pissaa housuun! Naurettiin NIIN PALJON. Tästä lisää kuvia kun saan haalittua! (Kannattaa ehkäpä vaklata instasivua kavioliitossa_podcast.)



Eräät Kavioliittorissellä LIVEPODCASTIA vetämäs.
Perjantaina ennen risseä ehdin vielä käydä tallilla. Menin uhkarohkeasti maneesiin Hilpan kanssa. Päässään sillä oli hackamore, koska se nyt vaan on aika kiva. JA ARVATKAA MITÄ: Hilppa kulki kertakaikkisen kevyesti, ilmavasti ja ETEENPÄIN! Meinasin purskahtaa itkuun! Kiitos Salazopyrin, Metoclopramide Orion sekä Cytotec! Toimii.



Sitten alkoi haastavin osio. Olin jo jonkin aikaa kysellyt yhdeltä sun toiselta tallikaverilta onnistuuko Hilpan lääkintä/puuronsyöttö, kun äiskä lähtee rimpsalle. Aika moni vastasi OKEI. Mitä tein minä? Unohdin kuka oli luvannut mitä. Kun sitten aloin väsätä exceliä kuulakärkikynällä, heittelin ihan hatusta vaikka mitä ja julkaisin kuvan siitä Hilpan lääkintaryhmässä. Siitähän soppa syntyi, kun yksi oli luvannut vaikkapa pe-iltaruokinnan, ja minä olin merkannut ihan toisen siihen kohtaan. Onneksi KELLÄÄN IHMISELLÄ KOKO MAAILMASSA ei ole yhtä hyväntahtoisia ja kivoja tallikavereita, ja niin he ilmoittivat hoitavansa Hilpan vaikka porukalla. Ja joka ikinen kerta kun joku antoi Hilpalle jotain, saapui puhelimeeni RAPORTTI. En kestä.



Risteilyn jälkeen saavuttiin risseltä takaisin Turkuun klo 7.30, josta toki lähdettiin Teemun kanssa ajamaan Tampereelle Hevoset-messuille, koska siellä
Back on trackin tilaama LIVE PODCAST -keikka klo 13. SE OLI MAHTAVAA! Ollaan ehkä parhaita.
Hyvää:
- – väsymys meni ohi kuudella kupilla kahvia.
- – näin ehkä sata aivan ihanaa tuttua
- – meidän lava oli ihan turpeena porukkaa
- – takana aivan huippukiva risteily ja lauma ihania kavioliittolaisia
- Huonoa:
- – herrajumala, että väsyttää!
Jaa mitäkö nyt? No TALLILLE, tietysti!
Elämälle kiitos!
Minun piti tulla messuille mutta en päässyt:( sen takia koska lauantaina lopetettiin yksi hevonen. Sunnuntaina oli hirveitä menoja (suruja siis) mutta olisin halunnut sinne messuille.
Voi harmi. Voimaa!