Pullukka laiduntaa nyt paljain jaloin. Näin tekee toki myös Hilppa. Kesä on ollut kostea, joten kavio kiittää. Aina tilanne ei ole ollut näin ihana. Oli aika, jolloin ihmettelin, että wtf, miksi hevoseni ei kulje mihinkään. Se oli satulansovittaja joka hokasi, että herra siunaa ja varjele, miten lyhyeksi on hepan kaviot jyrsitty. Niinhän ne oli, mutta kun sitä joka päivä tuijotti, niin eihän se silmään pistänyt. Olis varmaan pitänyt. Enivei. Alkoi hanakka kasvatusliike. Ensin ostettiin purnukka biotiinia, jota annostelin ilman rillejä, niin tamma sai ns. lentävän lähdön kavionkasvatukseen. Laitoin vahingossa viisinkertaista määrää. Ihmettelinkin, että onpa pieni purkki, kun tätä kuitenkin pitää laittaa niin perkuleesti. Ei olis tarvinnut.
Kavioitani höylättiin pikkusen lyhkäsiksi, samalla meni vahingossa toinen korva.
Vuoden päivät taluttelin Pullukkaa perässä ja tehtiin kaikki maailman maastakäsin -harjoitteet, mitä on. Kengitys hoidettiin noin kolmen kuukauden välein Viikissä, Granströmin Jaskalla. Jaska kysyikin heti kärkeen, että haluutko, että vuolen näitä pikkusen pidemmiksi? Sanoin, että just sitä haetaan. Ymmärsimme toisiamme.
Vuosi on melko pitkä aika, mutta sen se ottaa, kun kavioon haetaan muutoksia. Ei auta raivoaminen kellekään, ei kasva kavio yhtään nopeammin.
Jännän äärellä alettiin olla siinä vaiheessa, kun aloin ehdotella Jaskalle, että mitäpä jos en enää kävisikään täällä Viikissä, vaan pyytäisin oikein jotain kengittäjää meille. Jaska sanoi, että mikäs siinä, ketä oot ajatellu. Luettelin siinä sitten kutakuinkin kaikki Uudenmaan kengittäjät, joihin lähes jokaiseen Jaska vastasi, että ”oikein mukava ihminen on”. Kengittämisestä ei sitten oltu ihan niin varmoja. Kuin jumalten saattelemana paikalle hiippaili elämäntapaintiaanin oloinen walesilainen mies, joka yks kaks hyväksyttiin kengittäjäksi. Mikä tuuri. Hänen ainoa vikansa on se, että hän on kovin, kovin allerginen kännyköille. Ihan itse ilmoitti, että en sitten tykkää tuosta puhelimesta ollenkaan. Olin niin iloinen miehen löytymisestä, etten tajunnut murehtia sitä miten hänet lassoan tallillemme. Myöhemmin, jahdattuani miestä kanssa kissain, koirain, yritin jopa saada häntä muuttamaan tallimme pihapiiriin, jotta saisin hänet kätevästi käsiini. Ei onnistunut.
No mutta: kyllä ne kaviohommat kannattaa hoitaa kerralla kuntoon, vaikka aikaahan siinä menee. Kolme vuotta sitten Pullukka sylki laitumella kengän per viikko pois, nykyään ei irtoile juuri lainkaan. Kengitysväli on 10-12 viikkoa. Halvaksikin tulee!
Kengittäjät ovat lähes poikkeuksetta ihan mahtavia ukkoja, jokunen mahtava akkakin siellä nykyään pyörii. Toisten haukkuminen ei ole äitynyt ihan yhtä rajuksi kuin esim. satulan sovittajien tai valmentajien kesken. Salatiedettä se silti on.
Meinasin kasvattaa pukinkaviot. Miksi se ei käy?
Hilpan kaviot on nyt vuoltu ensimmäisen kerraan, koska pukinkaviota meinaa pukata. Kysyin kengittäjältä, että mitä jos sille kuitenkin tulee pukinkavio. Kengittäjä nauroi ja vastasi: ”Ei tule! En anna tulla.” Hyvä mieli. Ulkomailla, isoissa siittoloissa on se ongelma, että varsojen kavioita ei ehditä kytätä ja pukinkavioita tulee aika paljon. Orastava pukinkavio saadaan kuulemma vuolemalla helpostikin muuttamaan suuntaa. Ihanaa.
Viimeisimmät kommentit