Kevät on täällä. Sen tietää siitä, että pihassa ei ole enää lumikasaa, jossa voi putsata tallikengät. Ei ole koiralla kinosta, jossa piehtaroida. On vain tuoretta kakkaa ja rapaa all over. Ihanaa!

Koska olen viisas, koirani on sitä mallia, joka ei heitä karvaansa. Kotona meillä on siis pelkkää rapaa, ei lainkaan karvaa. Tallissa minulla on hevonen, joka on laihtunut niin paljon, että se pitää karvastaan kiinni loppuun asti. Se suotakoon hänelle, onhan se lämpö jollain pidettävä, kun laardia ei enää ole. Jossain vaiheessa, kun oli lämmin, karva irtosi. Nyt se junttaantui taas kiinni. Ehtiihän tuota!

Tässä maastoreissumme toinen hajuaistilla suunnistava matkustaja. Kuva kuukauden takaa, eli lunta oli vielä. Kuvan Vuoden graafikko 2013 ei liity.

Eilen oltiin Mörjan ja Kialon (nimet muutettu) kanssa maastossa, koska sää. Eihän silloin ole kerrassaan soveliasta mennä maneesiin, vaikka suunnitelma oli kyllä. Oli ajatuksissa testata VIHDOINKIN porontaljaa satulahuovaksi, mutta tällä tavalla tämä nyt meni. Taivaan isä mietti toisin! Ai että oli kiva lähteä kävelemään kohti itselleni hieman uutta maastolenkkiä, jonne nyt uudet kaverit johdatin. Sillä seurauksella, että heti kärkeen tehtiin yksi ees-taas lenkki, kun suunta olikin väärä. Mutta hei: kaunis iltapäivä, kivat hevoset, mikä ongelma? Ei mikään! Jatkoimme suuremmalla ymmärryksellä kohti seuraavia polkuja, ja muistini alkoikin jo pelata ihan okei. Hevoset käyttäytyivät hienosti, vaikka tepsuttelimme osan matkaa läpi hiihto- ja frisbeegolfratojen. Ihmiset kuvasivat hienoja polleja ja kaikki olivat onnellisia.

Suora leikkaus puolen tunnin päähän: kävelemme samaa siunaaman rataa takaisin päin, mutta joku on muuttunut. Jo mennessä useammalla grillillä kärysi liha, mutta takaisin tullessa se oli saletisti hevosenlihaa, sillä yks kaks sävyisät ratsumme sekosivat täysin. Toinen lähti toiseen suuntaan ja toinen toiseen, sieraimet pitkänä ja kaikkea peläten. Hilppa veteli jonkun rodeonkin palan painikkeeksi. Aivan mysteeriksi jäi mikä lopulta tuhosi rauhallisten hevostemme tyyneyden! Iloinen asia on se, että molempien tätien taskuista löytyivät naumuset, joilla lahjoimme rauhan takaisin maahan. Älä koskaan aliarvioi namusen voimaa! Tämän jälkeen meillä oli taas kaksi rentoa hevosta, jotka kävelivät maltillisesti kotiinsa. Kaikenlaista!

Kyllä näillä sieraimilla löytää epäkohdan.

Kirjoitinkin jo Faceen, että innostuin lähtemään kouluhevosen osakkaaksi (tai kannatusjäseneksi, mutta kuitenkin). Käytännössä osakkaaksi pääsee tonnin potilla, ja sitähän minulla ei ole, mutta hitto soikoon, eiköhän me kerätä oma kimppa? Kuka on messissä? Kymmenen tai vaikka enemmän satasen pottia, ja avot! Olemme mukana seuraamassa Janni Martikaista ja tulevaa ratsuaan matkalla 2024 olympialaisiin! Ja hevonen on MEIDÄN! Ja mikäli heppa sitten myydään, rikastumme satumaisesti! No en siitä tiedä kuinka hieno sijoituskohde hevonen eläimenä on, mutta matkanahan tämä on aivan omaa luokkaansa. Ilmoittautukaa, ketkä haluatte mukaan, tai jopa olette jo! Lisäinfoa löytyy täältä.

Janni ja Korppu asian päällä!