En tiedä mistä tuo tuli. Ehkä sieltä, kun eilen Elämäni biisin pressissä muisteltiin Arja Saijonmaan kanssa mustavalkotelkkaria. Kyllä, ennen vanhaan teeveessä ei ollut värejä! Miettikääpä sitä, nuoret.
Jos hevosista halutaan puhua, niin Pimpernelli on ollut alkuviikon a) vuokraajan hoivissa ja b) vapaalla. Tänään oli suunnitelmissa mennä ihan perushölkkää maneesissa (ulkona tulva, ei uinti kiinnosta juuri nyt), mutta kas: toisen epäonni muuttui toisen onneksi. Toveri sai lapseltaan flunssan, joten meitsi nappasi Jyken tunnin tuosta vaan. Viime kerrallahan meillä oli tunnilla satulanvaihtoepisodi, päätettiin vaihtaa penkkiä kesken tunnin. Sitten kulki ratsu, ja hienosti kulkikin. Saas nähdä millä elkein tänään kohti uusia maksiimeja!



Oheisia on tällä viikolla tehty: maanantaina poljin töihn (33km eestaas), tiistaina tein Lantio-challengen ja eilen aloitin PAINONNOSTON! Kyllä! Olen jo jonkin aikaa haaveillut painonnostosta, koska niin moni on puhunut sen puolesta. Etenkin selkävaivaiset ovat sanoneet, että goodbye selkäongelmat. Lihastahan tässä iässä on pakko alkaa hankkia, jos mielii pitää yhtään ruotoa pystyssä, ja saliharjoittelu on niin piinallista, että eih. Päädyin Tempaus-areenalle, ja oli sairaan kivaa! Harjoiteltiin tekniikkaa, ja pääsin jo tempaisemaankin kympillä. Ens viikolla uudestaan!
Hevosen kanssa alkaa jännin vuodenaika: MILLOIN ALAN SISÄLOIMITTAA? En ole aiemmin ollut mikään touhukas loimittelija, mutta kun kävi ilmi, että pienen hevoseni selkä jämähtääkin melko helposti, otin asiakseni ryhtyä. Vielä ei ole hommaan lähdetty, mutta seurataan tilannetta. Tuskin klippaan hevostani tälläkään kaudella, joten pelivaraa on. Uskon, että klippaaminen on monelle hyvä vaihtoehto, mutta itse olen siihen liian laiska. Niin paljon huolta ja loimittamista ja uudelleenklippaamista, että antaa olla. Hyvin on pärjätty tähänkin asti. Nyt pidetään sormet ja varpaat ristissä, että rivi ei hyökkää! Ruokintaneuvojamme Elena st Hippolytiltä sanoi, että ylimääräisellä sinkillä on saatu iho-ongelmia hallintaan. Muistakaa se, jos ilmenee! Eihän se joka tapauksessakaan maksa kuin rahaa ostaa sitä sinkkiä.



Saatiin uudet heinäanalyysit, ja sen perusteella Elena nosti proteiiniamme. Heinässä sitä oli tässä erässä sen verran vähemmän. On kuulkaa jumalaisen ihanaa, kun ruokinta-asiat on kunnossa! (Olispa omatkin) Ja jos st Hippolytin eväät kiinnostavat, Elenahan neuvoo ilmaiseksi ja mittaa huolellisesti kaiken oikeisiin suhteisiin. Kaikki mittaaminen alkaa hevosen pääravinnosta eli heinästä.
Aijoo! Annettiin Hilpan kanssa haastattelu Hevosenomistajain keskusliiton lehteen! Varmanakin seuraavassa numerossa kattava selostus laihdutusprosessistamme. Mehän aloitettiin laihdutusprosessi samaan aikaan kun tapeltiin rivin kanssa, eli oli tosi mahtava viime syksy. Tulosta kuitenkin tuli, tosin tallinvaihtokin, joten yes, it’s possible!



Kunhan tulvat hellittävät, aion sännätä maastoesteiden kimppuun. Banketti, portaat ja hauta on jo koettukin. Nyt siirrytään laavuihin ja muihin hirivityksiin (t. Hilppa). Palaamme siis!
TÄRKEIN UNOHTU! KAVIOLIITOSSA-PODCAST PALAA KORVIINNE SYYSKUUN PUOLIVÄLISSÄ!



Nyt on yksinkertaisesti _pakko_ kysyä: mikä on tuo turvaliivi?! Ja tärkein: mistä niitä saa?!
Täällä odotellaan jo podcastin paluuta! Kukkuu! -jakso on edelleen lempparein.
Tjaa, tarkotatko KOmperdellia vai Back on trackin paukkuliiviä?