Kaikki kuvat: Mari Stendahl-Juvonen

Leuhkasti ilmaistuna päätin osallistua keskiviikon iltakisoihin, koska lauantaina on almanakassa kenttäkurssi. Vähemmän leuhkasti ilmaistuna on ehkä hyvä hypätä normaaleja esteitä ennen kuin lähtee kokeilemaan kiinteitä. Mikäli hevoseni jäkittää jokaisen esteen kohdalla, on lienee järkevin jäädä ihan kotitallille, eikä ollenkaan matkustaa kenenkään pihoille sekoilemaan ja maksaa siitä vielä rahaa. Siis: viime sunnuntaina oli viimeinen ilmoittautumispäivä.

No mitäs sunnuntaina tapahtui? Jaa, silloinhan me oltiin Hilpan kanssa ottamassa tuntumaa vesistöön! Siinähän se iltakin sitten luiskahti kamoja pestessä ja sukellusleiristä kirjoitellessa. Yhtäkkiä olikin jo yö, enkä minä ollut ilmoittautunut yhtään mihinkään. Voihan penaali.

No, kerroin sitten kisapäivänä kisan johtajalle, että jälki-ilmoittautuisin luokkaan 60-70cm, kiitos. Hän sanoi, että selvä homma, mutta se pitää tehdä KIPA:ssa, joka on siis liiton kisapalvelu. No, sitähän tunnusta ei ollut tietenkään mukana tallilla, joten sekoiluksi meni. Ja kalliiksikin tuli. Mutta onnistuimme kuitenkin saamaan minut kisaan!

Tähtäimenä oli siis selvittää onko minkäänlaista imua esteelle tahi hyppyhalukkuutta. Tämän testauksen aloitin jo verkassa, jossa jökötti pahamaineinen AALTO. Olin niin kiero, että päätin hypätä sen ensimmäisenä. Viimeksi kun aalto ja minä kohtasimme, luisuin hevosen selästä kaulaa pitkin alas ja otin suitset mukaan. Päätin parantaa tulosta tällä kierroksella. Yllätys olikin suuri, kun Hilppa täräytti yli esteen sen kummempia toljottamatta. Voitto oli jo nyt minun! Muutkin verkkahypyt Pimpernelli hyppäsi kuin oikea ratsu. Ihanaa!

Sitten radalle. Hyppäsin kakkosena. Kun pilli vihelsi, olin nostavinani vasenta laukkaa. Höh, oikea nousi. Takaisin käyntiin ja uudestaan. Taas oikea. Kerta kielon päälle, eikö totta? Justiin näin, ja sehän riitti! Vasen laukka nousi ja ei kun ykköselle. Vauhti oli yllättävän kiihkeä, jouduin ottamaan pidätteitä. Se on ihanaa! Kakkonen, kolmonen, nelonen, vitonen menivät ihanasti aivan putkessa. Kutoselle tuli pieni sivuluisin yritys, mutta hienosti yli. Seiskalle piti tehdä uukkari ja kurvi meni aikamoiseksi rimpuiluksi, mutta siitäkin läksin voittajana kohti estettä ja sen yli. Kasi oli ainoa, jolle askel oli hieman huono, mutta yli. Ysille neito yritti ehdottaa, että meen vasemmalta ohi. Et muuten mene, sanoin, ja ohjasin hänet voitokkaasti yli viimeisenkin esteen. Tulos: CLEAR ROUND! Jostain kumman syystä aikakin otettiin, joten luokan päätteeksi huomasin, että olimme nopeimpia! Jestas. Tämähän on mahtavaa!

Loppuillan tönötin hymyssä suin porttivahtina seuraaville luokille. On helppo hymyillä, kun meni kivasti! Seuraava jännitysnäytelmä on siis lauantain maastoesteharjoitus. Siitä sitten! Ja sunnuntai-iltana olenkin jo Keiteleen maisemissa halailemassa Pullukkaa ja Poppanaa <3.