On se kyllä ihmeellistä, miten voi olla jo yli 30 vuotta ratsastamista takana, ja jotkut asiat paljastuvat minulle vasta nyt. Yksi asia, jota en muista kuulleeni nuorena miehenä ollenkaan, on että satulassa kuuluisi myös hengittää. Tämä ei tietenkään todista etteikö joku olisi siitä sanonut, mutta on se sen verran käänteen tekevää, että eron huomaa kyllä. Toinen juttu on tämä, että jalat eivät saa puristaa hevosen kylkiä. Siis mistään kohtaa. En muista nuoruudestani mitään sen kaltaista. Muistan, että varpaat piti olla menosuuntaan ja kantapäät alhaalla. Nekin voi nyt unohtaa. Ja pysäytettäessä nojattiin vähän taakse. Eihän se ole ollenkaan niin! Ja leuka piti olla pystyssä, oli selkä millaisella kaarella hyvänsä. Miksi ylipäänsä aloittelijan annetaan hoippua miten sattuu jopa vuosia, ennen kuin istuntaan puututaan? On nimittäin pirullista yrittää pois-oppia tässä iässä. Mutta onpahan tekemistä.

Tallillamme kävi vieraita, ratsastuspilateksen ohjaaja Aira Toivola. Kysyin oletko nähnyt kuvia ratsastuksestani ja ryntäsit apuun kuin merivartiosto. Ei kuulemma ollut, valehteli tietenkin ystävällisesti. Aira kertoi oman stoorinsa: oli hengaillut koko nuoruutensa työ- ja ravihevosten seassa ja osui lopulta ratsastuskouluun. Oli äärimmäisessä pulassa istuntansa kanssa ja päätti tutustua asiaan. Kunnioitettavaa paneutumista! Jos olen itse tyytymätön istuntaani, menen kotiin, syön suklaata ja kiroilen.

Tässä on ns. oma vanha istunta, josta voi oikein tarkka nähdä selän notkouden. Ja sen, että olen koulusatulassa. Kamalaa.

Tässä kuvassa (muistaakseni) istun liiaksi takakaarella, josta pitää pyrkiä edemmäs. Häpyluu nostetaan alavatsalihaksilla (!) ylös, eteen ja sitten hinataan rintakehikko suoraan lantion päälle, ja pyritään eroon rinnan röyhistelystä. Tämä on vaikeaa, sillä se tehdään ylävatsalihaksilla, joita en ole juurikaan työllistänyt. Myöskin tulee se olo, että on lysyssä, vaikken ole. Ja siis kyllähän tämän asennon ihminen saa aikaan, mutta sitten kun lähdetään liikkeelle, alkaa huumori: ai, pitääkö tässä vielä ratsastaakin? Ja mistä se rentous otetaan? Onneksi Tyttönen on niin viisas, että tajusi tädin harrastavan jotain uutta ja kiehtovaa ja hän möllötti onnellisena ja antoi puuhastella.

Tässä on notko poistunut ja polvi sojottaa inan enemmän ulos. Hyvin vaikea elämä.

Vai oliko tämä se hyvä? Mistä näistä tietää.

Laittaisin videonkin, mutta tunnen vastuuni, enkä halua, että perheelliset menehtyvät nauruun. Ja syynä on myös se, että saamarin youtube ei suostu lataamaan mun videoita. Pitääkö tässä mennä itseensä?

No mutta, back to asia. Tänään ratsastin ihan omin nokkineni uudella istunnalla. Voi herrajumala miten kömpelöä menoa. Mutta tästä se lähtee! Vapise Stella Hagelstam ja ketä niitä oli.