


Miten omituista tämä elo nykyään. En vieläkään meinaa uskoa, että ehdin päivän aikana tekemään muutakin kuin käymään tallilla ja syömään. Kyllä kai tämä tästä kiireeksi muuttuu!
Tänään otettiin Hilpalle ja uudelle Fanny-ponille kolmas kokeilukerta tarhakavereina. Fanny, jonka piti olla ikävä kumppani, ei pelkästään suvainnut Hilppaa, vaan suorastaan piti tästä. Kukapa Hilpasta ei tykkäisi! Ihana likka. Tänään kokeiltiin miten ruokailu samojen aitojen sisällä onnistuu. No ihan normaalisti: Toisinaan Fanny havahtui siihen, että Hilpan heinäkasa on varppina isompi ja herkullisempi, ja ajoi Hilpan pois ja vaihtoi kasaa. Hilpalle kaikki on ihan ok, no prob! Hän voi kyllä vaihtaa keskenkin. On se vaan mukava eläin.



Ja kaunis!
Tänään nimittäin pääsin hieman toljottamaan häntä matkan päästä, kun oli Maken ohjasajoa ohjelmassa. Make on nähnyt Hilpan viimeksi kai vuosi sitten, joten perspektiiviä oli. Make ei alkuun sanonut oikein mitään, pisti vain tylleröä liikkeelle. Jossain vaiheessa havahduin, että make maiskuttaa joka askeleella, ja ihmettelin vähän. Sitten tajusin, että ei perhana, sehän kuuluu noista vehkeistä! Näppärää! Kuulosti ihan samalta.
(Kurkistapa muuten täältä miltä näytti Maken ja HIlpan ensikohtaaminen muutama vuosi sitten!)
Alkuun Hilpuri oli hieman ns. pohkeen takana, niin kuin tapana on. Make pisti tyllerön liikkeelle ihan reippaasti. Tässä vaiheessa silmämunani pulpahtivat hieman ulos. HILPPA NÄYTTI TODELLA HYVÄLTÄ. Onko nyt niin, että hevoseni onkin aika hyvännäköinen? Eikö tämä olekaan pelkkä perheenjäsenen ylpeä näkemys?
Puolituntisen päätteeksi Make sanoi, että on se edistynyt paljonkin. Ja että oikealle kantoi itsensä paikoin jo aika kivastikin! Ai että! Meinaan revetä onnesta. Jotain on nyt tehty oikeinkin. Tällä kertaa en joutunut itse narujen varteen, mikä oli ihanaa, koska katselen hyvin mielelläni, kun taitava ihminen loihtii hevosestani esiin LAADUN.
Nyt mietityttääkin lähinnä, että onko pieni hevoseni sittenkin enemmän kallellaan DRESSAGEEN? Mistäkö moinen ajatus? No, Hilppahan on tavattoman varovainen esteillä, eikä tosiaankaan lähde suin päin ylittämään yhtään mitään. Toisaalta, esim. ojat voi hänen mielestään kävellä yli ihan helposti ja banketinkin päälle on turha hypätä, jos sinne voi kävellä. Ei kai estehevonen näin toimi?’
Tjaa, huomenna on taas estetunti, sas nähdä mikä fiilinki on sen jälkeen!



Tuo historiaan vievä linkki ei toimi… pyytää WordPress -kirjautumista ainakin minulla…
näkyykö nyt?
Hmmm… tuo linkki laittaa mut jollekin kirjautumissivulle.
näkyykö nyt?
Maken ja HIlpan ensikohtaaminen linkki ei toimi ja vaatii salasanaa.
näkyykö nyt?
Ainakin mää sain auki äsken linkin 😊
mahtavaa!
Vau! Näyttääpä kuuntelevaiselta! (Ja miten pikkuinen se oli niissä muutaman vuoden takaisissa kuvissa!)
eikö <3
Jännästi löysin tämän uusimman postauksen vain tuoreimpien kommenttien kautta! Pitäisköhän sen uusimman postauksen kuitenkin olla tuolla etusivulla ensimmäisenä?
p.s. Kaunis hieno Hilppa! <3
no juu, hieman sähellän taas, kun on uus ohjelma, johon päivitän. eiköhän tää tästä!
No siinä tapauksessa! Sähellä rauhassa, mää jatkan somesta tuoreimpien postausten bongailua 😀