Hilppa ja Lapsi, molemmat pikkuisia!

Juttelin tuossa kaverin kanssa taas ties mistä ihmeellisyyksistä, joita hevoshommissa on taas tullut eteen. Molemmilla takana hevoselämää monta vuosikymmentä. Kutakuinkin viikottain tulee eteen jokin asia, joka on aivan uusi.

Tästä virisikin kysymys. Kuka neuvoo ja opastaa? Hyvällä tuurilla ympärilläsi on taitavampaa sakkia, jotka ovat kokeneet lähes kaiken jo kertaalleen ja osaavat neuvoa. Huonossa tapauksessa sinulla ei ole ketään, tai vielä huonommassa tapauksessa ylimielisiä tietäjiä, jotka pitävät sinua tyhmänä, kun et tiedä. Asiathan pitää tietää! Jotkut pitkän linjan tietäjät piilottavat tietämättömyytensä juuri ylimielisyyteen, joten se annettakoon heille anteeksi. Se on heidän defenssinsä.

Tälle mittailin hieman loimea. Korppu ja Taisto ja minä.

Ratsastuksen kanssa saa aina apua, monesta suunnasta. Se on ihanaa. Vaan kukapa neuvoisi satulan ja suitsien kanssa, kenties apuohjien, suojien, loimien jne? Olen aina miettinyt esimerkiksi sanaparia SUITSIEN SOPIVUUS. En todellakaan tiedä, olenko koskaan törmännyt epäsopiviin suitsiin, koska en oikein tajua mitä se tarkoittaa. Liian lyhyt otsapanta vetää poskihihnat inhasti korvaan ja silmään, liian löysät/kireät poskihihnat asettavat kuolaimen väärin. Näistä onneksi on selkeät ohjeet internetsissä. Käytännössä kuitenkin olisi hyvä, jos tietäisi miten esim. ERILAISET suitset voisivat sopia minun hevoselleni. Tai onko meksikolainen juuri hyvä ja mihin kohtaan sen kuuluu tulla? Entäs micklem? Tai hackamore? Miten sitä kuuluu käyttää?

Tässä ei tiedetä yhtään mitään. Kuva: Anna Aalto

Sellaista tahoa ei ole, joka tietää kaiken.

Muistan miettineeni ensimmäisen hevoseni kohdalla miten mittaan minkä kokoinen loimi hevoselle pitää ostaa. Katsoin postimyyntikatalogista ohjeet ja mittasin. Tuli aika nafti, mutta mahtui. Myöhemmin oivalsin, että eri merkeillä on erilaisia malleja ja isoja kokoerojakin. Kuka näistä kertoisi?

Satula se vasta jännä juttu on. Siitä olisi kiva selvitä halvalla, mutta ei kannata. On meinaan niin tärkeä elementti, että saattaa ratsastuksesta tulla aika piinaavaa, jollei satula soville sekä sinulle, että hevosellesi. Tässä pelkona on tietenkin, että pihaan ajaa jonkun merkin edustaja, joka väkisinmyy jonkun omistaan (been there, done that). Ypäjän satulasepät ovat riippumaton elementti, jota suosittelen tähän hommaan, jos etäisyys ei kirpaise liikaa.

Kengityksessä on parempi, jollei rupea itse mestaroimaan ollenkaan. Siinäkään kohdassa ei ehkä kannata säästää. Tosin missä kannattaa? Omissa vaatteissa.

On myös kiperä kysymys milloin kutsua eläinlääkäri. On se sen verran kallista, ettei tee mieli ihan aina kutsua, mutta toisaalta kallis on oma mahahaavakin, jos se huolesta aukeaa.

Taannoin törmäsin FB:ssa kirjoitukseen, jossa täti kertoi ratsastaneensa kolmivuotiaalla. Oli kuulemma ns. bumpy ride. Kävi ilmi, ettei hän tiennyt, ettei kolmivuotiaalla vielä varsinaisesti RATSASTETA, ellei ole ammattilainen kyseessä. Siellä vaan piipahdetaan selässä ja kysellään ns. kuulumisia. Hyvä esimerkki siitä, että kaikkea ei näemmä tiedetä. Tyhmä kysymys voi olla juuri se ratkaiseva, jotta jää henkiin.

Kokemuksesta tiedän, että ensimmäisen oman hevosen kanssa on kaikesta huolimatta pihalla kuin Mustin koppi. Etenkin, jos se ei ole tuttu eläin. Suuren osan tiedosta joutuu hevosenomistaja haalimaan pitkin kyliä ja kantapään kautta. Ei pidä olla itselleen liian ankara, kyllä se tieto sieltä tulee! Ja muuttuu sittemmin tuskaksi.

Nimittäin: mitä enemmän tietää, sitä enemmän tajuaa, ettei tiedä juuri mitään. Uskoisin, että aiomme puhua tästä aiheesta myös kolleegani Teemu Ahteen kanssa tämän viikon podcastissa.

Tässä tiedetään jo vähän, mutta vieläkään mitään.