Me ollaan kivoja tallikavereita, molemmat!

Me ollaan kivoja tallikavereita, molemmat!

Kyllä se on kuulkaa niin, että päättävää luokkaa on ihan turha alkaa syyttelemään mistään ratsastukseen liittyvästä epäkohdasta niin kauan kun me ruohonjuuritason harrastajat haukumme toisiamme. Piipahdin Hevostalli.netissä. (VIRHE) Siellä “olen rohkea, uskallan sanoa suoraan” -ihmiset haukkuvat aivan kaiken mitä tässä maailmassa on. Eikö heille ole vielä valjennut, että MIKÄÄN ei ole helpompaa kuin virheiden etsiminen muista? Virheiden löytäminen harvemmin vaatii ryhmätyötä. Joku oli esim. esittänyt kysymyksen “kuka olisi hyvä valmentaja viemään nuorta esteratsastajaa eteenpäin, ehkä jopa ulkomaille”. Vastausten määrä ja laatu oli aivan järkyttävä. Jos uskoisin kaikkea mitä siellä sanotaan, olisi ehdottomasti järkevintä tappaa kaikki ja sitten itsensä. Täällä enää mitään kannata tehdä.

Oli siellä positiivinenkin yritelmä. Pyydettiin kehumaan joku hevosihminen tai talli. Valitettavasti siinä ketjussa oli paljon vähemmän vastauksia.

Aloitankin itse tästä myönteisen kierteen saman tien. Mitä hyvää on Hevostalli.netissä? No, siellä on kyllä tosi hyvä markkinapalsta. Toimii hienosti ja on suosittu. Toisinaan keskustelufoorumissakin on hyviä vinkkejä.

Mitä hyvää on suomalaisissa kisoissa? Lähes poikkeuksetta hyvä buffa. Tuurissa olen toistaiseksi tavannut mukavimmat ihmiset. Kisat ovat aina hyvät, jos meille tulee rusetti.

Mitä hyvää on suomalaisissa valmentajissa? He ovat suomalaisia ja tietävät miten täällä tullaan ratsastajiksi. Se voi olla hyvinkin erilainen tie kuin esim. Keski-Euroopassa. Suomalaisten valmentajien avulla suomalainen ratsastus kehittyy. Yksi tykkää yhden tyylistä, toinen toisen. On montakin erittäin arvostettua valmentajaa, joiden tunneilla minä olen ihan turisti. Ei mene mikään jakeluun. Ville Virtanenkin tunnusti, että hän pelkäsi niin paljon Chrisse Wegeliusta, että ratsasti huonosti. Tunnistan tilanteen! Oikein autoritäärisen opettajan kailottaessa taannun 9-vuotiaaksi pikku-Katjaksi. Yhtäkkiä en osaa mitään, ihan kuin opettaja imisi kaiken itseluottamukseni. Onko se väärin? Mitä minä sille voin?

Aina toitotetaan, että huipulle päästäkseen pitää olla kovassa opissa. En usko, että se toimii kaikkien kohdalla. Jotkut tykkäävät nousta takaisin kehään nenä verta valuen, jotkut eivät tajua miksi pitäisi mennä uudestaan hakattavaksi. Mukavillakin valmentajilla on paikkansa. Ylimielisyys tai ilkeys on koko ajan vähemmän muodissa oleva piirre.

Tallin kokonaistunnelmaan vaikuttavat kyllä kaikki. On ihmisiä, jotka raivoavat kadonneesta riimunnarusta. Pullukalla on nyt ainakin viikon ollut täysin tunnistamaton riimu tarhaan viedessä. Oman sijainnista ei ole hajuakaan. Ja tarkemmin kun ajattelee, mitä väliä? Se on laitumella/tarhassa ilman riimua. Eikö se ole ihan sama millä koiranhihnalla se kuljetetaan ulos? Vai saako siitä alennusta jos on tyylikäs?

Entäs tämä kakkashow. Mikä siinä toisten kakkojen korjaamisessa on niin traagista? Sekö, että juuri sinä joudut tekemään sen? Ala vakoilemaan! Varmasti mikään ei ole hienompaa, kuin saada joku kiinni itse teossa KAKKAAMASSA, EIKÄ KORJAA KAKKOJAAN HETI. Kokeile, tuntuuko se hyvältä. Ja jos tuntuu, kokeile, auttaako raivoaminen. Jos auttaa, hyvä. Saatat joutua tekemään sitä vielä aika monta kertaa.

Nyt hei yhteen hiileen, porukka!