Nyt jo toveriksi laskemani ihminen halusi lähettää minulle ratsastushousut koeajoon. Sehän passaa. Harrastanhan nimittäin ratsastusta! Kyseessä ovat kaiketi kouluratsastajille ensisijaisesti tarkoitetut pökät, sillä persuksessa on niin paljon liimapintaa, että esteillä se saattaa jopa koitua kohtalokkaaksi. Mainostettiinhan housuja toki markkinoiden gripeimmiksi.

Tältä ne näyttää nuoren ihmisen päällä ulkosalla.

Ja ei kun ns. housua jalkaan. Ensimmäinen huomio: jeee, ei jää liian alas, pyllyvakoni pääsee piiloon. Viime ajat olen heilunut paljon Animon farkkuhousuissa, ja niissä peräloosteri saa kyllä aina silloin tällöin kurkistaa päivänpaisteeseen. Se ei välttämättä ole esteettisin mahdollinen vaihtoehto, kun kyseessä on 47-vuotias espoolainen perheenäiti, joka EI ole osallistunut Jutan ja Bull Mentulan superviikonloppuun kertaakaan. Eikä ole vaihtanut lihaa nyhtö -etuliitteisiin tuotteisiin tai korvannut perunaa vihreällä, jonka nimi on vaikea lausua. Eli siis ihan tavallinen suomalainen nainen, jonka kannikka ei ole iso, mutta mahasta ei puhuta.

Toinen huomio: jos satun luiskahtamaan ylikuntoon (eli vatsani litistyy), saan silti kurottua vyöllä housut jalkaani. Siis vyönlenkit ovat isot ja lihavat. Myös edessä olevat vetoketjutaskut saavat kiitoksen.

Ensimmäisen kerran tyyppäsin housuja kesällä. Virhe. Hevonen oli terhakka kuin liisteri. Siitä johtuen olin koko ajan hieman edellä hevosta, ja housut taas olivat hevosen tahdissa. Aina kun nousin kevyessä ravissa napakasti ylös, housut jäivät vähän jälkeen. En ole ihan varma kumpi otti enemmän päähän: matkan varrelle jäävät housut vai tahmea eläin. Istuessani alas ravissa tai laukassa, housut liimaantuivat kiitettävästi satulaan, mutta itse pyörin hikipallerona housuissa sinne tänne. Tuomio: ei toimi kesäkelillä ainakaan näin holtittomalle ratsastajalle.

Näin seksikkäät ne ovat perheenäidin jalassa.

Toinen kerta saattaa sanoa toden, jollei valehtele. Otin liimapöksyt taas esiin kun lämpömittari oli muljauttanut lukemat lähemmäs kymmentä kuin kahtakymmentä. Ei kun pöksyä pesään (heh, huumoria). Oli pikkuisen kylmä, joten laitoin autossa penkinlämmittimen päälle. Virhe. Kurvissa tajusin, että housuni olivat liimaantuneet melko innokkaasti penkkiin. Kuului hassuja ääniä kun irtaannuin nahkaistuimesta. Ei henkilövahinkoja. Viilellä kelillä ratsastaessa pöksyt sen sijaan näyttivät todellisen osaamisensa. Grippi piti ihmisen juuri sopivasti kiinni, mutta ei pyrkinyt imemään minua erilleen housuistani. Ratsastus sujui kuin tanssi, jossa varusteina ovat kumihousut. Tuomio: viileän kelin housuina vertaansa vailla. Tänään myös maastossa testattu ja hyviksi todettu.

Eilen pohdiskeltiin, että juopommalle toimivat myös pubihousuina. Ei nimittäin irtoa pylly penkistä vahingossa, vasta kun kunnolla käsketään.

Suosittelen!