Sanotaanko heti alkuun näin, että jos joku alkaa itkeä, että hevosen eläinlääkärihommat on kalliita, voi olla ihan hiljaa. KALLIITA nimittäin ovat KOIRIEN JA MUIDEN PIENELÄINTEN hoidot ja hässäkät eläinlääketieteen piirissä.
Koska rahanmeno on tässä perheessä iloinen harrastuksen muoto, sain tällä viikolla ammentaa loputtomista kukkaroistamme koiran hoitoon. Koira oli klenkannut jo hetken aikaa on-off, joten soitin omalla eläinlääkärille tuohon viereen, Arkkiin. He siellä reippaasti ilmoittivat, että kyllä se on ortopedin paikka. Sana ORTOPEDI sai jo taskulaskimen käyntiin, ja vielä erikseen mainittu MAGNEETTIKUVA sai jo taskarin tilttiin. Voihan penaali. No mitäpä sitä ei lemmikkinsä eteen jne.
Jouduin ottamaan oikein töistä vapaata, että saan hoidon käyntiin. Kaavailin, että voi mennä kauankin, jopa tunnin. No, meni 3,5 tuntia. Tutkimus oli perusteellinen. Ensin palpointi, ja pientä vinkausta aiheuttivat jotkut nivelten käännöt ynnä yksi kohta rangassa. Sitten röntgeniin. Luojan kiitos kukaan ei maininnut magneettia. Röntgenin aikana kerkesin jo lähes kuolla nälkään, kunnes huomasin odotushuoneen nurkassa kahvikoneen. Saatoin mainita siinä aulassa istuvalla henkilökunnan edustajalle, että hitto ku nälkä hämärtää katsantoa. Kohta hän jo toikin minulle ensiapuna SUOLAPÄHKINÖITÄ, ja toivoi, että niistä olis jotain apua. SYDÄN!
Kun pikku lemmikki sitten saatiin kuvattua, kävi ilmi, että nivelrikkoahan se, vähän siellä ja vähän täällä. Arvattavaa siis, onhan hän jo 12. Tilanne ei ole paha, ja lääkkeillä saadaan hommaa hoidettua kivasti. Nykyään on sellainen piikki (LIBRELA), joka otetaan kerran kuussa, ja se hoitaa niveliä nohevasti. Sivuoireita ei kuulemma ole. Juhuu! Onpa kiva.
Ja se lasku? Karvan alle 900. Muistaakseni hevoseni ontumatutkimus ja laaaajat röntgenit selkineen oli alle 600. Että.


Ai hevonen? No se jää tämän viikon lopuksi muiden käsiin. Lähden Tampereelle markkinoimaan Radio Nostalgian uutta iltapäivää, jota juonnamme kimpassa Arttu Harkin kanssa. Huomenna ollaan samoissa hommissa Turussa. Perjantaina menenkin takaisin Treelle, sillä Elämäni biisi alkaa. Uskon ja toivon, että ratsuni jää henkiin!
Ihmeiden aika tai oikeastaan paikka ei ole vielä muuten ohi: maastoilimme eilen lungisti metsässä, eikä saldona yhden ainutta hirvikärpästä. Kauan eläköön tämä tilanne!



Mutta ajattele jos joutuisit ittees kaiken tuon rahan sijoittamaan . Nyt voit hiidellä vanhoilla rytkyillä ja sitä rataa . Hyvä penaali 👍
missä lie olisin!
Pakkomainintana että Librela ei varsinaisesti hoida niitä niveliä mitenkään, se toimii vain kipulääkkeenä, tosin melko mielenkiintoisella vaikutusmekanismilla jonka takia sillä ei ole tyypillisten kipulääkkeiden haittavaikutuksia.
Ah! Hyvä korjaus! Kiitos.