Yhteistyössä Back on track

On varmasti ollut puhetta siitä, mitä hevosen omistaminen on. Se on iloa, riemua, murhetta, surua. Mikäli kaikki palaset on kohdallaan ja homma sujuu, voi melkein alkaa jo odotella jonkun asian romahtamista. Ihan niin kuin elämässä yleensäkin.

Toisaalta, jos ajattelee, että elämä nyt keskimäärin ON ylä- ja alamäkeä, niin sittenhän se ei heilauta suuntaan jos toiseen. Niin että missä mennään just nyt?

Jos olisin heppa, käyttäisin myös BoT:in satulahuopia.

MINÄ: Oma selkäni temppuilee, ja olen lakannut pohtimasta mistä se johtuu. Olen 53 (OHOH, KIRJOITIN ENSIN VAHINGOSSA 35, MIKSIKÖHÄN), joten kulumia on. Lisäksi palautuminen on perkeleellisen pitkää ja se pitää ottaa huomioon.

Asia, minkä opin vasta justiinsa äsken, on puuvillaan hirveys pukeutumisessa. Kun lähdet ns. kirkolle, on ihan okei pukeutua puuvillaan. Kun sen sijaan menet paikkaan, jossa hikoilet ja palelet vuorotellen, puuvilla on EHDOTON NO-NO. Mistäkö tiedän? Asian opetti minulle pitkän linjan naparetkeilijä Pata Degerman. Jos Pata sanoo, että se on näin, se on. (Miksi ei puuvilla? Se kastuu nopeasti ja kuivuu hitaasti.)

Toinen juttu: nuorisolaiset voivat kaikin mokomin paahtaa menemään pylly vilkkuen, mutta meille AIKUISILLE se ei käy. Tilastojen mukaan syksyisin lääkärien vastaanotot ruuhkautuvat persvakomiehistä, jotka vaihtavat avuttomien naisten autonrenkaita, ja tekevät sen pakkasessa niin, että selkä pilkottaa. JUMIIN MENEE.

Tässä pari elämää helpottavaa tuotetta.

Kerrastot

Selkätuet

Uutuus! Rannehommat!

Ooh! Niskasuoja! Eläköön! Lisää aiheesta täältä. Tai täältä.

IÄKÄS KOIRASENI: Vanhalla koiralla, etenkin jos on nivelrikkoa, on päiviä ja päiviä. Aina ei ns. lähde. Ihan varmaa ei ole lämmittääkö turkki riittämiin, onko verenkierto kunnossa. Meillä kuukausittainen LIBRELA-pistos on auttanut niin, ettei tarvita kipulääkkeitä muuten about ollenkaan. Sen lisäksi pidetään huolta, että pikku lemmikki ei ajaudu vetoiseen paikkaan lojumaan. Ja vaikka ajautuisikin, on varusteet kunnossa.

Pikkueläimiä on myös mietitty näin.

Tämä tässä on jokasään takki!

HEPPA. Hauskaa, olen opettanut Hilpallekin, että kun huudan kilometrin päästä ”HEPPA!”, se nostaa päänsä. Tai mitä opettamista siinä on, kunhan huutaa. Miten se onkin niin kiva, kun hevonen tunnistaa ääneni? Lapsellista, mutta ihanaa.

Juttelin pari vuotta sitten (kolme?) Horse Showssa pitkästi Toni Niemisen kanssa, jolla on ensi käden tietoa ravihevosten palautumisesta. Jos ei mennä rehujuttuihin, niin Toni sanoi lykkäävänsä BoT-tallisuojat hevosen päälle radalta lähdettäessä. Kun traileri kaartaa pihaan, ne ovat jo ehtineet vaikuttaa kivasti. Näpsää! Ei tarvita erillisiä kuljetussuojia. Kun selkään lyö vielä BoT-verkkoloimen, voi olla aika varma, ettei jumittumista tapahdu. HUOMHUOM! Älä muuten laita Arnicaa ja BoTia päällekkäin! Tulee liian tulinen tunnelma. Arnica on hyvä aine lievittämään lihasjumeja, mutta ilman BoT-efektiä, joka lämmittää myös.

MIHIN BOT EI AUTA? Ainakaan vielä en ole havainnut sen parantavan myöhässä olemista, Coronaa tai hevosen suolistotulehdusta. Mutta hei: propellihatut päähän, ehkä sekin päivä vielä tulee!

OBS OBS OBS! Kaikki KAVIOLIITTO-risteilylle lähtevät saavat tilata Back on trackilta mitä lystäävät HINTAAN -40%!! Muutama paikka vielä vapaana, varaa heti, niin ei kesällä vituta! Risteilyvaraus så här.

Ei pidä myöskään KOSKAAN unohtaman paukkuliiviä! Se voi ihan mahdollisesti säästää henkesi. Tässä jo, niin kuin huomaatte, toiminnassa ryönääntynyt.