Vihdoinkin kunnon kypärä!

Kun aloitin alkeiskurssin Poni-Haassa, maailma oli vähän toisenlainen. Elettiin 70-lukua, eikä meillä ollut kameraa. Siksi ajasta ei ole dokumenttia. Siellä kuitenkin kävin, uskokaa pois! Haaveilin tuolloin, että kunhan saan tämän alkeiskurssin tästä suoritettua kuleksimasta, ostan kunnon varusteet. Lähdin monesti tunnille suoraan koulusta, ja tuumasin, että ehkä jo ensi vuonna vaihdan edellisellä välkällä ne varusteet päälle, niin porukka näkee, että olen asiantuntija. Mitkä ne varusteet sitten olivat, josta haaveilin? Mustat nahkasaappaat, jossa ruskea yläviipale, valkeat housut ja PUNAINEN RATSASTUSTAKKI. Näin meinasin pukeutua tunnille alkeiskurssin jälkeen. Olin varma, että koulukaverini hiljenisivät kunnioituksesta. Olisivat ne varmaan hiljenneetkin, mutta kenties eri syistä kuin kaavailin.

Toisin kävi. Aluksi äiti osti kypärän, ja sekin oli se kaamea Jofa. Vasta joitakin vuosia ratsastettuani äiti suostui ostamaan kumiset ratsastussaappaat, joita oli pakko käyttää talvellakin, vaikka itkin, kun varpaat alkoivat sulaa. Tuleekohan niihin vanhoilla päivillä kuolio?

Siinä vaiheessa, kun siirryin hoitamaan YKSITYISIÄ, oli muotia ratsastaa ties missä vehkeissä. Ratsastushousut oli jalassa kyllä, koska muissa housuissa oli ikävä kyntää, mutta jalassa saattoi olla esim. moonbootsit tai huopatossut. KENELLÄKÄÄN ei ollut ratsastussaappaita, koska se oli epäammattimaisen näköistä. Myöskään kypärää ei ollut juuri koskaan, kellään. Se oli nolo esine. Kiva, että jäätiin eloon!

Nämä vehkeet on just hyvät, koska olen kovis.

Kun aloitin ratsastuksen pitkähkön tauon jälkeen, maailma oli muuttunut TAAS. Porukalla oli ratsastukseen suunniteltuja vaatteita. Tunsinkin yllättäen oloni aivan nuijaksi, kun olin pukeutunut tunnille isäpuoleni vanhaan laskuvarjohyppytakkiin. Tuolloin kinusin puolisoltani joululahjaksi ensimmäisiä nahkaisia ratsastussaappaita. Sain ne. Ne olivat järjettömän hienot ja vielä järjettömämmän kovat. Jalkaan saaminen ja pois nykiminen sai aina raivon partaalle. Pian huomasin, että minichapsejakin on olemassa. Alkoi onni ja autuus.

Nykyään minulla on ratsastusvaatteita enemmän kuin muita vaatteita. Ratsastushousuni ovat kutistuneet kaapissa, mutta muut vaatteet menevät kyllä kivasti päälle. Kaupunkihousuissani on kaikissa joko reikä tai ihan-pian-reikä, mutta kuka nyt farkkuja jaksaa/haluaa käydä ostamassa? Ei kukaan. Uudet ridahousut pitäsi kyllä saada.

Jaaha! Se on sitten lähdettävä tallille Hilpan kanssa remuamaan. Huomenna neidin luusto nimittäin kuvataan yltympäriinsä. Sitten tiedetään onko epäkohtia. Raportoin taas!

Nykyään ollaan niin tyylikkäitä!