Riemu pyrkii väkisin pintaan: olen ratsastanut viikon päivät hevosellani, ja SE KULKEE ETEENPÄIN! Enpä olisi uskonut, että noin pienestä asiasta voi ratketa ilo. Voi kyllä! Kohtuullisen pitkään on Hilppa tuntunut siltä kuin sillä olisi koko ajan kässäri päällä. Mitä ilmeisimmin on ollut kyse kiropraktikon alulle panemasta prosessista. Elämä voittaa!

Perjantaina olin iltasella maneesissa. Ei ollut sen kummempaa suunnitelmaa, mutta koska sinne oli rakennettu pari estettä ja kavalettia, ajattelin, että ainakin nuo kavaletit tuosta otetaan haltuun. Ja katso: HEVOSENI VILLIINTYI! Se heitti kunnon köyrypukit ja sinkoili sinne tänne. Otti kipinää seinään lentävästä hiekasta, ovesta kurkistavasta ihmisestä ja what not. MIKÄ ILO! Samaan aikaan maneesissa harrastaneet hieman huokailivat, mutta minä hehkuin. SE ELÄÄ! SE ON RIEHAKAS! Palan painikkeeksi hyppäsin pari pientä aitaakin, kun ne siinä olivat. Oi tätä onnea.

Lauantaina oli pitkäst aikaa Maken ohjasajo. Hilppa kulki muuten ihan okeisti, mutta pari kertaa se prostestoi ihan kunnolla potkaisemalla takakäpälät korkealle ilmaan (ks. Kavioliiton insta). Make kiitteli, että nyt se kulkee sentään eteenpäin. Viimeksi ei kulkenut. Tiedättekö, on sanoin kuvaamaton ilo seurata osaavan ohjasajajan työskentelyä. Tuntuu, ettei se tee siellä mitään, ja hevonen puurtaa ihan tosissaan. Avoväistökin tuosta vaan, tsup, PELKILLÄ OHJILLA. En ymmärrä. Mutta onneksi hän ymmärtää!

Juteltiin tuossa tallikaverin kanssa jännittämisestä. Häntä jännittää estehommat, haluaa aina turvaliivin päälleen, ja se jos mikä on viisasta. Kyselin mikä niissä esteissä jännittää, ja hän arveli pelkäävänsä putoamista. Ymmärrän täysin. Pohdin omaa jännitystäni. Minäkin jännitän aina ennen estetuntia, tai oikeastaan mitä hyvänsä tuntia, sillä pelkään, että hevonen ei kulje eteenpäin. Se aiheuttaa niin hirveän ahdistuksen! Kun hevonen kulkee eteenpäin, on kaikki yhtä juhlaa, vaikka olisikin haasteita. Niin pienestä se on kiinni! Erityisesti hyppääminen on aivan horroria hevosella, joka ei mene eteenpäin. Suorastaan vaarallista.

Mitäs nyt sitten? No, kuskasin koiran aamutuimaan hammashuoltoon. Luvassa on siis humalainen koira seuraavat kaksi päivää (vanhus tokenee hitaasti). Hevonen on kortisonikuurilla, alun kolme tykimpää päivää takana, kuumeetta. Sitä pitää kuulemma tsekkailla. Illalla koulusatulan sovitus. Huomenna aamulla maastoon. Kyä tää tästä!