Sillä lailla se elämä menee, että kun hevonen alkaa olla ihastuttava ja jalkakin parempi, niin johan sitä itse keksii itselleen jotain. Tällä kertaa kävin hammasoperaatiossa, jonka jäljiltä ulkoasuni muistuttaa aika paljonkin virtahepoa ja särky muistuttaa särkyä. Myöskään kovaa liikuntaa ei kehoteta harrastamaan. No, sehän ei haittaa, koska ratsastushan ei ole urheilua!

Hevosen kanssa on puuhailtu kaikkea kivaa, kuten pesty syväpesuaineella riviä. No ei vaiskaan, on laukkailtu muun muassa pellolla! Jestas, että se on muuten kivaa. Pellossa on hieman korkeuseroja, joten pieni Potkamo on joutunut vähän pinnistämään pikku pepullaan, jotta pääsee ylös asti. Siinä onkin vaikeaa/raskasta/tyhmää ruveta rimpuilemaan, sillä maitohapot odottavat! Hilppa suorittikin mallikelpoisesti. Viime kesään verrattuna jopa täydellisesti! Silloin keskityttiin aika lailla vain pysymään selässä.

Nyt on tuntunut kovasti siltä, että sekä minä että Hilppa tarvitaan jotain kivaa ja muuta kuin maneesissa kyntämistä. Kenttä on ollut hiukan märkä, joten vaihtoehdot on melko naftit. Metsä on turvoksissa hirvikärpäsistä, joten pelto it is. Onneksi on!

Ei olla hypätty Hilpan kanssa ammoisiin aikoihin. On vaan jäänyt moinen harraste taka-alalle. Nyt päätinkin kokeilla onneamme taas pitkäst’ aikaa. Mentiin vähän nahkealle kentälle ensin keventelemään, ja ajattelin, että on hieman raskas pohja, mutta sitähän voi sitten syyttää jos epäonnistuu.

Vaan ei! Hilppa oli maailman mukavin ja jouhevin! Laukattiin ympyrällä puomeja ja hypähdettiin siinä ohessa pienoinen este. Itse pyrin lähinnä siihen, etten sukella, vaan seuraan vaan hevosta. Onnistuin!

Nyt alkaakin jo poltella seuraavat seurakisat. Mutta ennen sitä on tyttären yo-kemut, jotka odottavat järjestäjäänsä. Siispä moi!