Tänään vähän ennen viittä iltapäivällä meinasin antaa sohvan viedä. Ulkona satoi ns. Esterinä, eikä lähtö tallille houkuttanut yhtään. Selailin Facebookia ja törmäsin ihmeellisen päivitykseen: ”Nyt alkaa olla vitsit vähissä.
Suomenhevosruunani Pähkinä poistui tänään ennen aamuyhdeksää harjoituksista Solvallan lähellä ja on edelleen omilla retkillään joko Nuuksiossa tai ei enää Nuuksiossa. Varusteina sillä on satula ja suitset. Näköhavaintoja hevosesta ei ole tullut. Ilmeisesti se leikkii sissisotaa metsässä, on lähtenyt hakemaan Karjalaa takaisin tai sitten se on kaatunut ja enempää en uskalla ajatella. Olemme omalla porukalla kolunneet metsää läpikotaisin koko päivän, mutta hevonen kadonnut kuin tuhka tuuleen. Olisi mukavaa saada hevonen ehjänä kotiin.
Tämä ei ole todellista!”
Kirjoittaja oli kolleegani Ruuhkavuosiratsastaja. Siltä seisomalta laitoin viestin, että tulen etsintäjoukkoihin, mikä osoite ja numero. Olin kaverin tallilla parissa kymmenessä minuutissa. Jakauduimme ryhmiin ja lähdimme seuraamaan jälkiä. Minun koirani olivat mukana koristeena, mutta mukana oli myös kaksi etsijäkoiraa. Jälkiä tuli ja meni. Rämmimme suolla varmaan tunnin, tuloksetta (onneksi). Taas jostain putkahti jälki, ja sen perään lähdettiin. Joku oli näkevinään karhunkin jälkiä. Sehän tästä vielä puuttui.
Jos olet kuullut sanonnan ”kyllä hevonen kotiin osaa,” unohda se. Sanonta on ihan yhtä tyhmä kuin ”rakkaudesta se hevonenkin potkii.” Tai voi se osata, mutta ei jostain syystä halua kotiin. Voin kertoa, että Nuuksion metsä on muuten iso. Olen eksynyt sinne a) hevosen kanssa, b) koirien kanssa, c) ystävän kanssa. Sinne on ihan helppo eksyä. Tällä kertaa minä ja koirat olimme etsintäjoukoissa neljä-viisi tuntia, emmekä eksyneet kertaakaan. Olisin kyllä mieluummin vaikka eksynyt, jos olisin löytänyt sen hevosen.
Tultiin äsken lopen uupuneiden koirien kanssa kotiin, kello oli vähän vaille kymmenen. Pieni porukka jäi vielä tallille odottelemaan seikkailijaa. Metsään ei kannata enää mennä. Jos saatte näköhavaintoja Nuuksion nurkilla, ottakaa yhteys poliisiin.
Mitä tästä opimme? Kaikki on mahdollista, hyvässä ja pahassa. Ota se huomioon. Nyt menen nukkumaan ja toivon koko sydämestäni, että Päde löytyy. Kerron heti kun saan infoa. Kunatt, kavioliittolaiset!
Oot kyllä reilu kaveri! Vaikka kyllä vähän hevosihmisten huoli hevosesta on yhteinen ja auttaisin itsekin jos voisin. Toivottavasti hevonen löytyy pian ehjänä.
Onko noista nähdyistä jäljistä pääteltävissä mitään, eli kulkunopeutta, suuntaa, käyttääkö polkuja tms? Onko Päde ollut aiemmin tuolla kulkemassa, onko sillä tuttuja polkuja siellä? Tuo on aivan painajaistilanne jokaiselle hevosenomistajalle 🙁 Itse sen kerran kokenut vaikkakin aika oli lyhyt, hevonen paineli kärryt perässä polkuja pitkin kotitallille. Se fiilis kun itku kurkussa miettii, että käykö hevoselle jotain, aiheuttaako se jollekin toiselle onnettomuuden jne jne… Jos olisin yhtään lähempänä kuin täällä toisella puolella suomea, tulisin etsintöihin. Nyt voin vain jakaa facessa ilmoitusta eteenpäin. Tsemppiä!
Ihmeen vähän ihmisiä saapui paikalle, ilahduttavaa että pari bloggaajaa kuitenkin, sulla ja Jillalla on sydän paikallaan. Toivottavasti Päde löytää talliin pian.
Täällä Norjassa asti huolehdin :(. Tuli mieleen: onkohan hevosia ollut mukana etsinnöissä? On omakohtaista kokemusta viime kesältä, että hirnuminen kantaa kauas ja hevoset kyllä löytävät toisensa. Varsinkin jos ovat kavereita. Sain (tai jouduin) viime kesänä todistaa sellaista hevosen viisautta, että en olisi ikinä uskonut. Yksi hevosista oli juuttunut suohon, niin toinen löysi erehtymättä paikalle kulkien nenä kiinni maassa kuin paraskin vainukoira. Matkaa oli useampi kilometri. Se päättyi onnellisesti.
Toivon sydämestäni, että sielläkin karkulainen pääsee pian kotiin.
Päde on löytynyt!
Niin on! Juhuu! Suu sillä oli mustikasta sinisenä. Emäntäainesta.