Seura-lehti, vuosi ehkä 1980. Kiitos kuvasta Bitta!
Juteltiin Open kanssa viime tiistaina ennen tuntia tallitytöistä. Ope oli sitä mieltä, että asiat alkoivat mennä siinä kohtaa metsään, kun tallitytöt lakkasivat olemasta. Siinä saattaa olla totuuden jyvä.
Taisin olla 12-vuotias kun kirjoitin ensimmäisen kerran asiasta lehteen. Tuolloin meille tuli Seura, ja luin sitä tietenkin siinä missä muutkin, koska Hevoshullu tuli vain kerran kuussa ja Seura viikoittain. Kerran Seurassa oli parikin lukijakirjettä siitä, kuinka nuoria tyttöjä orjuutetaan talleilla. Jutussa painotettiin myös sitä, että hevosenhajuiset lapset eivät ole julkisissa liikennevälineissä ilo nenälle. Arvatkaa vetäisikö nuori, hevosenhajuinen Katja herneen hengitysteihin! Aloin saman tien hakata tekstiä (ei kun hetkinen, silloinhan kirjoitettiin käsin) ja postitin sen saman tien Seuraan. Olin pitkään vielä tosi kiihtynyt, mutta niin kuin lapsille on tyypillistä, unohdin lopulta koko homman. Miksikö unohdin? Koska olin yhtenään tallilla ja siellä oli niin kivaa.
Johan siitä sitten hässäkkä syntyi, kun kirje julkaistiin! Olin varsinainen sankari tallillamme. Ja miksi en olisi? Puolustin kulttuuriamme, siihen ei pidä kajota! Jokainen tallityttö söi mieluummin matoja kun jätti menemättä tallille. Karsinoiden siivous oli kunnia-asia! Vastuunkanto oli upeaa! Minä huolehdin tästä hevosesta, älkää murehtiko! Missä muussa lajissa TEKEE ERIKSEEN MIELI KANTAA VASTUUTA?
Tallityttökäytäntö (=hoitajasysteemi) alkio kuolla, koska joillain talleilla hoitajat alkoivat käyttää valtaa epähienoin keinoin ja riitaahan siitä tuli. Samaan aikaan jotkut vatipäät kirjoittelivat liittoon, että mikä tää tämmöinen lastenorjuutusharrastus oikein on. Liitossa tietenkin oltiin kauhuissaan, että voivoi, nyt joku suuttui, muutetaan kaikki. No, eihan liitto voi moisista päättää, mutta ilmapiiristä huolestuttiin: näinkö meidän lajimme näyttäytyy ulkomaailmaan? Eihän semmoinen käy, että eräs rva Matikainen Uhtualta on pahastunut tyttöjen tallihommista.
Tähän kohtaan sanon ihan itsenäni, että voi ny perkele. Olen kuullut ihan aikuisten, järkevien ihmisten suusta lauseita ”voitko kuvitella, ne pisti mut ite kaivamaan sillä koukulla niitä kavioita ja sen jälkeen vielä suitsimaan sen hevosen itse! Enhän mä oo täällä töissä, hoitakaa itte kavionne!” Eli tässä mennään. Ihmisillä ei ole MITÄÄN HAJUA, miten hevosen kanssa kuuluisi olla, tai miksi pelkkä ratsastaminen ei KOSKAAN riitä. Ihminen, joka ei edes yritä opetella millainen eläin hevonen on, ei KOSKAAN TULE OLEMAAN KOVIN TAITAVA.
Haluan tallitytöt takaisin. Haluan, että ihmiset pakotetaan oppimaan millainen elukka heppa on. Haluan myös maailmanrauhan.
Pullukkauutisia: ei ole syntynyt.
Mä käyn ratsastuskoulussa taluttamassa, ja samalla, kun taluttelen tulevaisuuden toivoja, horisen heille kaikenlaisia vanhusten juttuja. En tiedä, kuuntelevatko lapsukaiset, mutta horinani tarkoitus on aivopestä heitä siihen, että ratsastuksessa on tosi tärkeää se, että oppii olemaan heppojen kanssa ja hoitamaan niitä. Joskus pääsen myös kokeilemaan manipulaatiotaitojani heidän vanhempiinsa. Saa nähdä, kantavatko höpinäni joskus hedelmää.
Toinen ratsastuskoulumme opeista sanoi joskus, että nykyään on teitä tallitätejä. Musta mikään ei ole kivempaa kuin hevosten kanssa oleminen, joten musta on edelleen mukavaa, kun saan (huom. saan) vaikkapa hakea hevosia tarhasta ja muutenkin olla niiden kanssa. Mä yritän tallitätinä nyt levittää tätä propagandaa siitä, miten ratsastuksessa ei yksinkertaisesti voi kehittyä, ellei tiedä, millainen on se eläin, jonka selkään kiipeää. Mä en enää tässä iässä ja näillä taidoilla uskaltaisi hevosen selkään ollenkaan, jos en yhtään ymmärtäisi niiden käyttäytymistä.
aallot Annalle!
Minäkin tallin vanhin tallityt eiku täti!
Ja kommentti, että Katja on jo noin 12-vuotiaana osannut kirjoittaa hyvin!
kieltämättä hieno kirje oli se! olen ylpeä itsestäni, kunnon vaativa kansalainen.
Olit Katja jo nuorena selkeästi lahjakas kirjoittamaan, mahtavaa että kommenttisi on säilynyt!
Olen kanssasi samaa mieltä (ja likimain samanikäinen😁). Itse vietin ajan esiteinistä täysi-ikäiseksi ravitallilla, missä sain hoidella hevosia ja putsata karsinoita, en huom ajaa enkä ratsastaa, mutta edelleen tykkään puuhata hevosten kanssa, ja me 12v. tyttöni kanssa ollaan aina vikat ridauskoululla tunnin jäljeen kun jäädään nysväämään varusteiden ja hevosten kanssa.
Ja eihän sitä voi hypätä suorilta hevosen selkään, jos ei hetken ole kumpikin sekä ratsu että ratsastaja päässeet kuulostelemaan toistensa sen päivän fiiliksiä!
Mutta totta turiset, ei ole palkaton hevosenhoito nykypäivänä muodissa. Olenpa tavannut sellaisen aikuisen, joka on vuosia vuokrannut ratsua, muttei eläissään putsannut karsinaa. Minusta se on kummallista.
Koetetaan me kasvattaa omista kakaroista hevoselta haisevia riuskoja vastuun kantavia heppatyttöjä – minulla on yksi sellainen täällä hyvällä alulla 😊
haha, äikänmaikka ei ollut samaa mieltä 😀
Minusta on hyvä ettei ole tallityttöjä niin tätiratsastajat pääsee puuhamaan hevosten kanssa 🙂 Yli puolet harrastuksesta on sitä että hoitaa hevosen ennen ja jälkeen ratsastuksen vaikka vain tunneilla käynkin. Eli jos edelleen olisi hoitajatyttöjä niin silloinhan tuntiratsastajat vain saapuisi ajallaan ja hyppäisi selkään? Ei olisi mitään käsitystä hevosen sen päiväisestä fengsuista tms. 😀 Eli siinä mielessähän on just hyvä ettei hoitajakulttuuria enää ole. Mutta toisaalta sinunkaltaisia hc-heppatyttöjä ei tällä tyylillä enää tule.
on se varmaan myös noin!
Mää kaipaan tallityttönä olemista! Tallityttönä oleminen oli kyllä ehdottomasti yksi paras elämänjakso. Nyt ei talleilla ole samanlaista hoitajakulttuuria ja ehkä näin aikuisena en löytäisi sitä aikaakaan samanlaiselle tallityttöydelle
sama. ihan huippuaikaa!
Huokaus. Muistelin erästä rupeamaa (yhtä niistä…) eräällä tallilla, ihan olisi vaan siistitty piha talven jäljiltä. Kaikista se oli loistava ajatus, vaan kun olisi pitänyt tarttua haravaan, paikalla oli ehkä allekirjoittaneen lisäksi kaksi muuta. Kyseessä oli isohko talli, jossa oli ratsastuskoulu ja yksityishevosia. Lisäksi tallilla oli yksityisten joukossa kantavana ajatuksena ”koska minä maksan näin paljon, niin en kyllä viitsi sormeani nostaa.” Että jos jollain konstilla saisi jo tallille luotua sitä porukkahenkeä, niin olisi kiva.
Sittemmin kyllästyin tuohon touhuun ja muutin maalle pienelle tallille. Siellä ei ehtinyt sanoa lausetta loppuun, kun kaikki paikalla olleet yksityishevosten omistajat suorastaan juoksivat talkoisiin ja hommat oli jaettu alle puolessa minuutissa ja kukaan ei jäänyt yksin tahkoamaan. Siellä oli kivaa!
nii just! onneks jossain on kivaa 🙂
Jos ois tykkäysnappi, tykkäisin annan kommentista 🙂
Meidän Tallilla ei myöskään ole enää hoitajakulttuuria olemassa, ani harvat tulee oikeasti ajoissa hoitaakseen ratsunsa hyvin ennen tuntia. Ja tunnin jälkeen hätäisesti raavitaan varusteet pois, harjaa ei näytetä. Muutaman kerran oon itse hoitanut muidenkin hepat sitten 😀 kunhan oon lässyttänyt oman ratsuni korvat täyteen sipi asioita <3
se on ankeata 🙁
Itsellä loppui harrastus tallityttöjen tuijotteluun ja supatteluun. Muutin pohjoisesta etelään, 11v, murre ja pukeutuminen oli varmaan väärä Kilon Ponitallin tyttöporukalle, enkä siellä paria kertaa enempää käynyt. Vuosikymmen siis 1970-L. Lämmöllä muistelen ”urani” alkua, ravurina laiskotelleen tamman ja hänen upseeriomistajansa kanssa. Hevonen teki kaiken sanallisesta kehoituksesta joten omistajan kanssa sovittiin viittomat että minäkin joutuisin tekemään selässä jotain. Yhdessä laitettiin iso hevonen valmiiksi ja harjasin mihin ylsin. Nykyään vaan halailen ja taluttelen kavereiden hevoisia ja toivon että he(kin) ymmärtäisivät minua, hevoset siis.
Sen vielä ”ymmärrän” etteivät ihmiset viitsi harjailla omia hevosiaan ja sille ei voi oikeen mitään, mutta mimmoinen talli antaa ”vain” ratsastustunteja omilla tuntihevosillaan, ilman että siihen liittyy bondaamista ennen ja jälkeen.
Osaa ne olla perseitäkin tallitytöt, toki. Kukapa ei? Aika monella tallilla ei ole varaa valita vain tietynlaisia asiakkaita.
Totta toinen puoli. Mun mielestä on hyvä, että talleilla ei ole enää hoitajatyttöjä. Pikkumuksuna muistan kun isä vei ratsastuskouluun ja tallitytöt repivät ponin käsistä heti kun yritti itse viedä karsinaan ja olisi halunnut hiukan harjailla ja ottaa itse satulan pois.
Aikuisiällä kun aloitin ratsastuksen uudestaan, niin oli mahtavaa kun sai itse pukea hepalle vohveliloimen kuivatteluun tunnin jälkeen.
Nykyään mulla on oma hevonen ja välillä kyllä ei jaksaisi itse varustaa, kun on kiire töihin ja väsyttää/laiskottaa. Mies joskus auttelee ja taluttaa loppukäyntejä hevosta niin itse pääsee nurkan taakse muka hevosen puuroa tekemään (juoruilemaan muijien kanssa) 🙂
On toisaalta hyvä, että ratsikouluissa laitetaan nykyään itse hevonen kuntoon, niin ei sitten tule yllätyksiä kun ostaa sen oman ja sillä ei olekkaan satula valmiina selässä ja kentällä odottamassa joka kerta 😀
Niin, kaikissa on monta puolta.
Ongelma on myös siinä, että nykyään lapsille ei saa sattua mitään, eli kaikki toiminta on oltava valvottua. Vanhemmat eivät halua lastensa olevan hevosten kanssa tekemisissä ilman aikuisen valvontaa (mikä on toisaalta ihan ymmärrettävää, varsinkin, kun muistelee omaa lapsuuttaan/ nuoruuttaan). Tallinpitäjät eivät halua antaa lasten puuhailla tallilla ilman valvontaa, koska jos jotain sattuu, niin syyllinen on aina löydyttävä. Se on mitä suurimmalla todennäköisyydellä tallinpitäjä. Maalaisjärki on kadonnut, siis sellainen ”shit happens” -mentaliteetti, että joskus vaan asioita sattuu, hevonen astuu varpaille, ja se on tosi paska säkä ja hevosen levottomuutta ja lapsen kokemattomuutta ja tämä homma vaan nyt meni näin ja pikaista paranemista. Ei, kun joku haastetaan oikeuteen. Ja koska se ei voi olla hevonen, niin se on tallinpitäjä. Kärjistys. Mutta tämä on aika iso uhkakuva tallinpitäjälle.
Ja jos minä tallinpitäjänä neuvon ja valvon lasten touhua tallilla ja olen heistä vastuussa siellä, niin se on kaikki minun muusta tekemisestä pois. Se on ohjattu heppakerho. Pidän sellaisia, ja kokonaisia hevostaitopäiviä, ja otan niistä maksun. Lapset edelleen rakastavat touhuta tallilla kaikkea muutakin kuin ratsastusta. Tämä vastuukysymys on mielestäni se, joka on muuttunut kynnyskysymykseksi. Lasten ei voi antaa touhuta keskenään.
En minäkään halua, että sattuu mitään, en omille enkä naapurin lapsille. Siksi opetan kursseilla turvallista hevosten käsittelyä. Ymmärrän, ettei kukaan halua ottaa turhia riskejä, mutta kyllä siinä samalla kuolee sellainen omanlaisensa tekemisen kulttuuri. Yritys, erehdys ja hiusmurtuma, those were the days! 😉
P.s. Arvostan tuota mielipidekirjoitusta. Siinä oikein haisee tuohtumus.
Joo, toi LASTEN TURVALLISUUS on hieno asia, mutta näillä spekseillä lapset oppivat salaa. Ne oppivat, jotka uskaltavat tehdä salaa hevosten kanssa asioita, koska äitihän ei anna. Voi kuolla. Mielestäni on hyvä muistaa, että liikenteessä kuolee päivittäin maksimaalisesti enemmän porukkaa. Se pitäisi kieltää esim. tänään. Koko liikenne. Loppuis se kuoleskelu.
Veera, mahtava teksti kasvatuksesta ja varsan odottamisesta Hevosurheilussa!