Iso-Masa vie pikku-Hilppaa kävelylle.

Hilppa, tuo pieni pulska eskarilainen, pääsi jo toistamiseen elämässään luontoretkelle. Pihapiiri- ja metsänlaitareissuja ei lasketa, mutta kävelylenkki metsään juu. Tällä kertaa lunta on PALJON ja seurana iso mieshevonen. Hilppa on päästellyt enimmän höyryt pihalle juostessaan maneesissa ensin neuvoa-antavat kurvit. Se on hyvä pohja mille tahansa uudelle elämässä.

Lapsi Mieshevon selkään, koira kylkeen ja Katja hepan hihnan päähän ja retkue voi startata. Hilppa on ihan tietäjänä, kyntää eteenpäin kuin höyryveturi. Melko varhaisessa vaiheessa retkeä huomaamme, että Hilppa toimii matkanjohtajana paremmin kuin Mieshevonen, koska Hilppa a) ei pelkää mitään, b) :lla on kaviot, joissa ei ole kenkiä, ja ne tuntuvat pitävän paremmin kuin kaviot, joissa on kengät JA hokit. Asia selvä. Sää on kuin morsian silloin kun morsianta ei kaduta häät. On melko kylmä, mutta reipas kävely hiestyttää ihmisen jo piankin. On melko järkyttävän ihanaa. On oikeasti taivaallista kävellä oman varsan kanssa metsässä. Ei sitä vaan tajua ennen kuin kokee. Hilppa haluaa taas asemoitua perääni, jos polulla on kapeaa. Hänen mielestään se on järkevintä. Leveällä tienpätkällä voidaan olla vapaamminkin. Itse asiassa niin vapaasti, että Hilppa kävelee suoraan umpihankeen, koska miksei. Tajuan, että lapsiparkahan ei pääse koskaan umpihankeen, koska ovat kaveriporukalla tallanneet koko tarhansa ihan linttaan. Mikä elämys! Pieni hevonen tunkee naamansa syvälle hankeen ja syö vähän lunta. IHANAA, hän toteaa ja kävelee sitten asianmukaisesti takaisin polulle. Voi taivas mikä hahmo.

Äidin pikku virtahepo <3

Hevosia voi kannustaa syväänkiin hankeen kömpimään, mutta koira ei suostu kulkemaan kuin polkuja pitkin. Niinpä hän odottaa kärsivällisesti tiukkaan poljetulla polulla kunnes olemme saapuneet takaisin. Miksi hölkätä henkihieverissä hangessa kun voi ottaa aurinkoa tasaisella maalla niin, ettei hengästy? Ei mitn järkeä.

Jos käy niin ohraisesti, että eksymme polulta, voimme AINA luottaa siihen, että vehnäterrieri löytää reitin MITÄ TASAISIMMALLE TIELLE.

Kävelemme takaisinpäin. Muistutan lasta siitä, että elämme unelmaa. Aurinko paistaa, lumi on puhdasta, hevoset ovat terveitä ja kivoja. Tällaiset hetket pitää tallettaa kovalevylle, jotta ne voi sitten kaivaa sieltä kun putoaa taas kaksi kertaa saman tunnin aikana hevosen selästä, tai kun kaviosta lohkeaa puolet tai kun puoli naamaa on turvoksissa tuntemattomasta tilanteesta johtuen. Taivas on tässä ja nyt.

Ymmärrän kesäfanaatikkoja, mutta on tämä talvi myös niin saamarin ihana. Pullukka on samaa mieltä.