Te, jotka olette joskus viettäneet alun toista vuorokautta työntämässä yhtä kavioeläintä yhteen perkuleen koppiin, tiedätte mistä on kyse. Kun hevoskuiskaus onkin vain kuiskaus tuulessa. Itse olen joskus saanut lisänimen hevoskiroilija, kun satuin tulemaan autolla tallin pihaan, kun kaveri harjoitteli lastausta suokkinsa kanssa. Suokki pönötti aasi-ilme naamallaan puolivälissä lastaussiltaa, kun meikä sattui juuri huutamaan puhelimeen ”älä helvetissä!”, kun kävelin hevosen takaa. Sehän loikkasi koppiin kuin kauris. Sama toistui vielä myöhemmin, kun taas sölkötin puhelimeen jotain niin kovaa, että hevonen kipitti suorinta tietä koppiin. En edes kiroillut tai ollut vihainen. Heh.
Mutta: aina se ei mene ihan noin kivasti. Olen myös nähnyt miesten nostavan poneja autoon. Seuraavat käytännöt ovat yleisimpiä:
1. Houkutellaan hevonen kauralla koppiin. Kestää.
2. Hevonen ujutetaan koppiin liinojen avulla. Monta sekamelskaa liinojen kanssa, monta läheltä piti -tilannetta lastaussillan reunalla.
3. Hevonen hakataan koppiin. Se saattaa joskus kostaa potkaisemalla päähän. (vrt.Akka kuoli hevosen potkuun) Lastaaminen saattaa myös epäonnistua ja hevonen poistua alueelta.
4. Hevonen ehdollistetaan myönteisin keinoin kopin kaveriksi. (opettele, onnistuu täällä!)
5. Silmät sidotaan. Siis hevosen. En o kokeillu. Toimiiko?
Hops! kuva: Denver Post
Yhtä kaikki lastaaminen on pirullista hommaa, jollei se toimi. Eikö sen eteen siis kannata nähdä pikkusen vaivaakin, että se alkaa toimia? Edessähän se on aina kuitenkin! Positiivisen vahvistamisen kursseista on tullut hyvää palautetta. Hevoskuiskaajista myös. Mutta mitäs sitten, kun kuiskaaja lähtee kotiin? Kertokaa kokemuksia!
Kukaan ei ole liian pieni opetellakseen.
Itse muistelen lämmöllä sitä keikkaa, kun tultiin vuokrakopin kanssa klinikalta kahden hevon kanssa ja etuovi juuttui kiinni. Pääsin sitten kiipeämään hevosten välistä eteen, jotta saatiin kaverit vapautettua. Hurraa. Minä elän.
Kaikki kuiskaajat sanovat, että molemminpuolinen kunnioitus pitää olla jo ennen kuin lähdetään kopittelemaan. Niinhän se on, mutta ei sitä tule ajatelleeksi, ennen kuin tulee problems. Ajatellaan, että ollaan hepan kavereita. Vähän niin kuin lasten kanssa ollaan kavereita. Ei se vaan onnistu lopulta. Jonkun pitää aina päättää, että juu vai ei, ja se joku olen minä. Joka päivä, aina ja ikuisesti. Josko lähtisi siitä aloittelemaan.
Blogisi on vaan paras. Terävä, napakka ja niin ytimessä. Viiltävää ratsastusyhteiskuntakritiikkiä (huomaa, olen myös intellektuelli) ja osuu maaliin joka kerta. Jatka ruoskan heilutusta, positiivista parjausta. Ihanaa että joku sanoo sen mitä muut tervepäiset ajattelee! Tack och adjöö. Ps. Ravipostaus oli timantti
KIITOS!
heppa-ammatissa on joutunut kokemaan kaikenlaisia lastattavia, ja olen oppinut monenlaisia kikkoja. yllättävän hyvä tuo silmien sitominen! omani toki olen opettanut lässyttämällä ihan pienestä asti olemaan kuljetusautossa fiksusti, töissä kiireessä joutuu välillä kuiskauksen sijasta hutkimaan luudallakin.
ikimuistoisin lastausmuisto on varmasti se, kun mun lapsuudessa lähdettiin hakemaan kaverille uutta hevosta. koitettiin vanhan omistajan ja uuden omistajan kanssa kolmestaan sitä vaikka millä keinoin kyytiin ja hepan mielialat vaihteli hysteerisestä taaksepäin potkimisesta aasimaiseen juntturoimiseen samaa vauhtia kun meidän lastausmetoditkin muuttui epätoivoisesta vielä epätoivoisemmaksi. kello tikitti ja hermot kuohui.
oltiin ystävällismielisessä rapsutus-kaura-porkkanataktiikassa noin kymmenen metrin päässä kuljetusautosta, kun tämän vanhan omistajan miesystävä – ei lainkaan hevosihminen- tulee ihan järkyttävässä krapulassa pihalle katsomaan meidän touhuilujamme. hän katsoo hevosta sellaisella krapulaisen päättäväisellä katseella melkoisen tuiman näköisesti, kertoo hevoselle rauhallisesti mutta kirosanojen säestämänä ( VOI SAATANAN LEHMÄ ET NYT OLE KUSIPÄÄ KUN ME VIHDOIN PÄÄSTÄÄN SUSTA EROON) että nyt mennään,ottaa narun käteen ja hevonen kävelee autoon ilman yhtään mitään hölmöilyjä.
tää kohtaus opetti mulle paljon hevosista aikoinaan!
aivan paras! kankkusta kehiin vaan 😀
Eräs .., tyttöjen yritettyä pitkään hevosta autoon.. hevonen joka oli saanut oppia kaikki ikävät konstit..yrittäneet hyvinkin, hyvinkin.. pitkään ., jälleen kerran.
Ajoi pihaan ..katosi hetken..otti riimusta, korvausta hevosta.. kuiskasi sinne.. ja talutti hevosen autoon.
Mitä kuiskasi..
jälkikäteen kysytty..
kertoi kuiskanneensa ”seuraava auto on sitten vihreä …”( entisajan teurasautot olivat)
hahhaa, ei muka ole hevoskuiskaajia!