Melkein yhtä paljon olen kuullut siitä, kuinka ylipaino on vaarallista hevoselle, kuin olen kuullut siitä, että viinaa ei kannata juoda eikä tupakkaa polttaa. Tosin tyttäreni haluaisi pysyä ponikokoisena, joten olemme suunnitelleet hänelle ankaraa tupakka- ja viinakuuria, jotta pituuskasvu tyrehtyy. Tyttäreni ei ole koskaan maistanut kumpaakaan ja vastustaa molempia yhtä hanakasti, joten kuurista tulee raskas. Mutta hei: asiat tärkeysjärjestykseen!

No vähän nyt jos on painavat luut, niin mitä sitten.

No vähän nyt jos on painavat luut, niin mitä sitten.

Olen kerännyt vararavintoa siltä varalta, että tulee sota.

Olen kerännyt vararavintoa siltä varalta, että tulee sota.

Tosiasia tässä vaiheessa on se, että minun tammani on Muumi. Se oli ”muhkea” mennessään Hauholle synnytyslaitokselle, mutta raskausajan masu on ihan paperia verrattuna siihen, mikä sillä on nyt. Asiantuntijat ovat kertoneet, että tammalla pitää olla ”tavaraa päällä”, jotta siitä riittää lapsellekin, eikä emä kuihdu tyystin. No ei pelkoa. Kokeiltiin Pullukan tissejä, ja siis sanotaanko nyt näin, että vapise Pamela Anderson. Kun katsomme varsaa, voimme myös päätellä, että a) ruoka imeytyy ja b) lihas kasvaa. Hilppa on varsin jäntevä ja napakka likka ja kuluttaa tällä hetkellä energiaa värin vaihtoon ja kavioiden kasvuun.

Arvostan ihmisiä, joilla on lippahattu.

”Arvostan ihmisiä, joilla on lippahattu.”

Siis: hevoseni on HYVIN muhkea ja onnellinen ja varsa voi hyvin. Pitääkö minun potea syyllisyyttä? Eräs kaverini ei suostu edes katsomaan kuvia, joissa on lihava hevonen. Hän ei siis katso kuviani ollenkaan.

Virkaatekevä Tyttönen oli lomalla kaksi viikkoa ja kehitti itselleen sen päiväsen pallomahan, että kiitos vaan kaikille. Mitä mun olisi pitänyt tehdä? Käydä häiritsemässä laiduntamista?

"Vatsa kertoo elintasosta." -- Hevonen

”Vatsa kertoo elintasosta.” — Hevonen

 

Miten laitetaan hevoset laitumelle, mutta pidetään ne hoikkana? JOKAINEN minun hevosistani on ottanut kevyet pintamuhkeudet laitsalla, mutta toistaiseksi kukaan ei ole kuollut tai edes sairastunut aiheen tiimoilta. Onko se vain hyvää tuuria?

Minulla on kaksi kaveria, joiden hevoset eivät liho, vaikka niille syöttäisi läskiä. Miten tämä voi olla mahdollista? Miksi minun hevoseni ovat amerikkalaisen hampurilaisbaarin kanta-asiakkaiden näköisiä?

 

On sitä ylimääräistä näköjään naapuriperheessäkin.

On sitä ylimääräistä näköjään naapuriperheessäkin.

Talvisaikaan Pullukka vetää heinät ääntä nopeammin ja paloittelee karsinansa, jos sille antaa liian pienen keon heinää. Onko ratkaisu heinäverkko (jonka se melko varmasti vetäisee heinän ohessa täysin sujuvasti kitaansa)? Kuljettaessa olen toki käyttänyt heinäverkkoa, enkä voi sanoa, että se olisi millään lailla hidastanut ruokailua. Tekee siitä vaan jännempää.

Näissä mietteissä tänään! Palataan asiaan.