Tänään piti olla sellainen meno, että tallilla piti oleman klo 13, kun eläinlääkäri tulee ottamaan vielä kerran verinäytteen allergiatestiä varten. Mutta miten ihanaa olikaan, kun Mona soittikin tallin pihasta jo tuntia ennen ja sanoi: ”Ei tartte tulla, mä löydän sen kyllä täältä! Onko sillä minkä värinen takki?” No vihreähän se, Bucaksen luonnonsuojelulinjasta. Jee! Ehdin töihin ajoissa, onhan eka työpäivä loman jälkeen.
Nyt sitten odotellaan toisen allergiatestin tulosta. Mikäli mitään ei löydy, voin hyvillä mielin syöttää hevoiselle ihan mitä tahansa töhnää! Paitsi tietysti sitä töhnää, jossa on VARASTOPUNKKEJA.
Mitäkö ollut mielen päällä? No semmosta, että: ensinnäkin Janni Martikainen kävi ratsimassa Hilpalla. Hilppa asettui heti erittäin asialliseksi nipuksi Jannin alle ja meni reippaana ihan niin kuin kuuluukin. Selässä oli uusi, ihana Amerigon satula. Näin ei käy, kun minä nousen selkään. Ilmeisesti istun siellä jotenkin täysin perseesti. Estesatulalla homma toimii hienosti. Viime viikon Jykke-tunnilla honotettiin menemään pitkänä kuin nälkävuosi, ja ihmettelin, etät mikäs perkele tässä oikein on. Jykke sanoi vain, että älä välitä! Pääasia, että pääset maaliin. Ja sinne aina jotenkin oudosti päästään! Lopuksi Hilppa oli ihan järkyttävän hyvä ja pikkiriikkisillä avuilla. Itsekin istuin selässä kuin ruhtinas. Miten hitossa tuohon tilaan pääsisi ilman sitä alkupään puolen tunnin perkelettä? Olen tullut siihen tulokseen, että OMA KROPPANI vaatii sen puolen tunnin vertymisen. Hilppa on kyllä valmis.
Viimeksi muuten pieni hevoseni otti pitkäst aikaa myös lähdöt. Jestas, se oli melkein hienoa! Hienointa tietysti oli se, että pysyin selässä. Hilppa suuttui, kun annoin MIKROSKOOPPISEN MERKIN RAIPALLA POHKEEN TAA. Perkele, meikäläistä ei pieksetä ilman rangaistusta! Sit läks.
Nyt kun asiaan kuuluu katsoa mennyttä vuotta, niin let’s: Kun vuosi sitten muutettiin Cypikselle, aika nopeasti päästiinkin saikulle. Pienen pieni hankkarivamma hiljensi menon puoleksi vuodeksi. Sen jälkeen on ollut kiropraktikkoa, laihtumista sun muuta erikoismeininkiä. Ratsastuksellisesti ollaan menty ihan oikeasti eteenpäin. Vuosi sitten Hilpalla oli vaikeuksia laukannoston kanssa, nyt ei ole minkäänlaista ongelmaa. Laukka pyörii nätisti ja takajalat ovat mukana menossa. On hyvä muistella menneitä murheita, niin huomaa, että hitto, probleemat on nykyään ihan erit! Paljon hifimmät.
Olen saanut ihan hirveän määrän uusia työkaluja ratsastamiseeni (tasaisella), ja se on kyllä mahtavaa. Jyken neuvo: ”jos se on huono, jatkat vaan: liike on lääkettä” on antanut uskoa omaan tekemiseen. Aina kun valitan, että onpa nyt vaikeeta, Jykke sanoo: ”Älä välitä. Jatka vaan.” Ja tottahan se on! Hevonen on tunnin päätteeksi AINA hyvä, energinen ja tyytyväinen. Tää on jo melkein harvinaista. Tästä maksaa mielellään.
Toisaalta: olen oppinut näkemään milloin on joku oikeasti pielessä ja milloin vain normijumi tai naisten vaivat. Jatkuvan oppimisen tie on tämä reitti, se on varmaa! Uskallan nykyään väitellä jo ammattilaistenkin kanssa. Se on mahdollista, jos on a)valmis oppimaan uutta koko ajan, b) tuntee oman hevosensa kuin oman taskun tai c) kääntämään takkia parempien perustelujen äärellä.
Viimeisimmät kommentit