Hyviä kysymyksiä tulvi, kun tajusin itse esittää kysymyksen: Mitä haluaisit tietää minusta tai hevosistani? Aloittakaamme ensimmäisestä: Lappalaisen Tiina kysyi haluaisiko Hilppa heppanäyttelyyn. Varmasti haluaisi, ja tiedä vaikka vielä menisikin! Odotellaan ensin, että kasvaa vielä vähän. On juuri nyt hieman takakorkea. Hilppahan on ollut missikisoissa jo 1-vuotiaana ja menestyi kivasti. Sai kakkospalkinnon ja 180 euroa rahaa! On toisiksi rikkain meidän hevosista. Rikkain on Pullukka, joka tienasi Horse Show’sta 250 euroa.

Hilppa missikisoissa.

Hongiston Mervi kysyi ketkä ovat Hilpan ja Pullukan parhaat eläinkaverit. Hilpan bestis oli vierottumisen jälkeen Calle. Callen kanssa he kipittivät samaa tahtia ja vierekkäin joka paikkaan. Sukupuolisyrjinnän astuttua kuvaan Hilppa muutti tammojen tarhaan ja laitsalle. Silloin bestis oli Raili. Raili sitten siirtyi toiseen hiippakuntaan ja tilalle astui Tikku. Tikku muutti ja nyt kavereina ovat ollet Kati ja Miina, molemmat aivan ihania sekä minun että Hilpurin mielestä. Hilppa tykkää myös kaikista ihmisistä ja koirista, kissoista jne.

Pullukan bestis on ruoka. Pullukkaa ei ole koskaan ystävyys liiemmin heilauttanut. Nallen kanssa on ollut hyvää pataa (Facebookin isossa kuvassa) ja kai siinä joku muukin on ollut, mutta enimmäkseen oma varsa ja ruoka.

Pullukka rahakoneena.

Mervi kysyi myös mikä on hauskinta, mitä toisten hevosten kanssa voi tehdä. Uskoisin, että molemmat vastaavat rapsutella ristiin toisiaan. Se näyttää siltä, että kaikki viihtyy.

Rautakankaan Kirsi kysyi mikä on lempiruokani ja miten ehdin kokata! Lempiruokaani on kaikki jonkun toisen tekemät muonat. Olen kaikkiruokaisin ihminen, jonka tunnen. Se auttaa arjessa. Teen simppeleitä pastoja ja välillä pakastepizza tai thaikuutio on täydellinen ratkaisu. En ole varmaan ikinä elämässäni käyttänyt yli puolta tuntia kokkaamiseen. Jos lapseni eivät asuisi kotona, söisin varmaan aivan törkeää sössöä.

Hilppa ja Pullukka.

Hevoseni ovat vapaalla heinällä ja Hilppa syö kaksi kertaa väkirehua päivässä, puoli litraa kerrallaan. Se on muistaakseni Racingin Selected.

Emmi Aakula kysyy meneekö hevosystävään koskaan hermot. Kyllä menee, mutta yhä harvemmin! Ikä ja halu oppia helpottavat tilannetta. Tammamainen jäkitys on aina perseestä, sellainen ihmeellinen aasi-vaihde. Saattaa mennä viikkoja, että sitä ei ole, sitten se taas iskee. Liittynee kiimaan. Ja kukkiksille tiedoksi: en puhu nyt halusta liikkua vaan yleisestä penseydestä. (Ja juu, on kokeiltu munkinpippuria)

Terttu Vesmaa kysyi tykkääkö hevoseni minusta. Uskon, että olen aika ok! Pullukka hörisee minulle yhä. Hilppa on ystävällinen ja kiinnostunut. Tosin se on sitä kaikille. Poppana tykkää, kun rapsutan sitä.

Pekkarisen Pirre kysyy miten minulla riittää aika ja jaksaminen usean hevosen kanssa. Hyvin harvoin on ollut aika, jolloin minulla on samaan aikaan monta heppaa. Silloin, kun Pullukka oli telakalla Hilppaa odottamassa, meillä oli Pistamiini. Pullukka oli muualla. Sitten kun Hilppa ja Pullukka olivat molemmat samalla tallilla, Hilppa oli vielä niin napero, ettei sen kanssa tarvinnut tehdä juuri mitään. Siinä vaiheessa kun Hilppa aloitti työt, Pullukka lähtikin jo Lappeenrantaan synnyttelemään. Nyt Pullukka synnyttelee Keiteleellä ja jatkaa varmaankin eloaan siellä. Näin ollen kahden hevosen ongelmaa ei ole, koska on yksi kerrallaan. Myös kulut olen aina jakanut jonkun kanssa, paitsi silloin, kun Pullukka ja Hilppa asuivat samassa paikassa. Hilppa tosin asui jengissä muiden varsojen kanssa, joten oli halvempi kämppä.

Jaksamisesta kysyi Pirre myös. Se vaan on niin, että tallihommat antavat enemmän kuin ottavat. Saan tallihommista niin paljon energiaa, että sillä jaksan palkkatyön. Palkkatyönä on Radio Nostalgia ma-to klo 14-18, joten talliaikaa on kivasti. Nossen lisäksi teen kirjoitushommia ja ties mitä juonto- ja toimitushommia. Paitsi korona-aikaan, jolloin kaikki oli slut.

Viimeisenä tältä erää vastaan Päivi Ruotsalaisen ovelaan kysymykseen “Pidätkö seuraavan varsan itse?” Hahaa! Siellä aprikoidaan, että varsoja tulee vielä. Se on kyllä taivahan tosi. Minulla on kaksi hyväsukuista tammaa, joten onhan niitä tulossa, mutta milloin? Saas nähdä. En ehkä tänä kesänä laita Pullukka uudestaan, mutta jossain vaiheessa varmastikin. Tai Hilpan. Tai Poppanan, kuka tietää? Jos olen rikas, pidän todellakin itse. Eli ehkä en.

Suomenhevosista kyseli Leila Sainila. Siihen paneudutaan ihan oman postauksen verran jossain kohtaa!

Välillä ehtii valjakkohommiinkin! Kiitos Leena Vähä-Erkkilän!