Ah, tämä on lähestulkoon lempiaiheitani. Harjaantumattoman silmäänhän meikän ratsastus näyttää kutakuinkin samanlaiselta kuin vaikkapa Henri Ruosteen, mutta alan harrastajat saattavat ajatella toisin. Siksi omaa ratsastusta kannattaa pääasiassa esitellä ohikulkeville pyöräilijöille tai lastenvaunujen kanssa matkaaville. Mutta kun ei niitä yleensä kiinnosta!

Aivan justiinsa jäin kiinni omien mielikuvien ja todellisuuden välisestä erosta, kun olin leirillä. Ratsastin yhdellä kivalla puoliverisellä yhdesti, ja sen jälkeen jo tietty koulurataa. Voidaan siis todeta, että kauhean hyvää pers- tai muutakaan tuntumaa ei hevoseen ollut. No, koin, että koulurata meni paremmin kuin ikinä, noin niin kuin rytmin, tahdin, teiden ja semmoisten osalta. Pisteet olivat kuitenkin karvan alle 62%. Olin, että aijaa, no. Sitten näin videon. Olisi naurattanut, jos ei olisi itkettänyt. Sehän oli aivan tavallista honksotusta pisteestä a pisteeseen b. Ei schwungin tynkääkään! Ja jos oma istuntakin tuntui ratsastessa suorastaan Isabell Werthiltä tai jopa siitä yksi ylöspäin, oli se videolla päivänselvä keskitasoinen Jatko II -tuntiratsastaja. Positiiviset: ei noussut dressagesuoritus päähän.

Hilpankin kanssa vastaavaa on tapahtunut, joskus harvoin myös toisin päin. Esteradoista olen monesti tuuminut, että mentiinpä lujaa, mutta videolta katsoessa olen havainnut, että vauhtihan oli ihan normaali ratavauhti.

Silti olen sitä mieltä, että kannattaa kuvitella olevansa joku taitava, olen varma että se vaikuttaa. Olen jopa TUNTENUT, kuinka istuntani on kohentunut ja ryhti suoristunut miettiessäni, että olen Charlotte Dujardin. Esteillä olen yleensä Sebastian Numminen. Siitä tulee hieno fiilis! Ehkä ratkaisu onkin se, ettei liiemmin paneudu videoiden toljottamiseen. Kuuntelee mieluummin, mitä ope sanoo.

Sitten päivän HUPSIS: Eilen sattui taas tapaturma hevosen kanssa. Otin Hilpalta bootseja pois etujaloista, kun hän nostikin yllättäen etujalkaansa, ja kalautti minua polvella silmälasin kulmaan. Kuului naks, ja kas, silmälaseista lähti sanka niin, että sitä ei saa korjattua. Hups. Sitten joku sanoi, että VAKUUTUS KORVAA! Herran tähden, todellako vakuutus korvaa rikkimenneet silmälasit? Onko moista kuultu! Varmaan kohta rikkoutuneen kännykänkin, AHHAHAHAHHAAA!

En ole tottunut, että vakuutus korvaa yhtään mitään. Täytin silti vahinkolimoituksen. Mietin pitkään ja hartaasti kannattaako hevosiakaan vakuuttaa. Uskon, että molemmilla puolilla on hyvät puolensa. Toisaalta, kun on kolme hevosta, vakuutuksiin saisi menemään aimo kasan rahaa. No, mutta odotellaan innolla nyt niitä rillejä!

Eilen Hilppa pääsi pitkäst’ aikaa maastoon ystävänsä Kielon kanssa. Voi että oli kuulkaa sekä hevosilla, että ihmisillä kivaa! Kuulas ilta, asialliset hevoset, ja fantastiset maastopolut takasivat, että kaikille maittoi hymy. Päätimme retken lähes-täysiä laukkaamiseen. Se on hienointa, mitä voi tehdä. Aamen.