Eihän täs o mittään järkee, miten hienoa! Kuva: Outi Impivaara

Enpä olisi arvannut Aulangon tallilla 1975, että 2019 ensimmäisenä päivänä kiipeän oman kasvattini selkään. Näin kuitenkin kävi. Orientoiduin tehtävään jo eilen illalla, siis siinä ohessa, kun yritin vaimentaa koiraani, joka oli vakuuttunut siitä, että nyt tuli sota, ja haukkui JOKAISELLE PAUKAHDUKSELLE ERIKSEEN. Sen kummempaa kriisiä hänellä ei ollut, mutta haukkui tilanteen täysin. Yöllä huomasin “ilokseni”, että joidenkin vuosi vaihtui vasta 3.30, joten yksittäiset paukahdukset saivat koirani hyppäämään metrin ilmaan, ja aloittamaan antaumuksellisen soolon. Itsellä pysähtyi sydän. No, se on sellaista. Onneksi vain kerran vuodessa!

Valoisan aikaan lähdin tallille. Hain tukipylvään mukaan, lapsen kaveri Aimo lupasi jeesata ja dokumentoida.

Hain Hilpan sisään, mutta meidän tallin käytävällä olikin klippaustilanne. Viereisen tallin käytävällä oli kengitystilanne. Siispä mentiin aivan vieraaseen paikkaan laittamaan vehkeitä päälle. Koska kyseessä on Hilppa, oli asia ihan yhdentekevä. Paikka kuin paikka. Tarvikkeet selkään ja maneesiin! Tuumasin, että juoksutan ensin löysät pois. Ihan hyvä, että tein sellaisen ratkaisun, sillä rodeo oli melko mittava. Joitakin sikailun elkeitäkin oli havaittavissa, mutta ei pahoja. Henkiin jäätiin, kaikki.

Minä olen ratsu, ja sinä olet ratsastaja. Kuva: Outi Impivaara

Ensin käyntiä.

SITTEN KIIPESIN SELKÄÄN. Oli kummallista, että se ei tuntunut lainkaan uudelta tilanteelta. Ollaan Hilpan kanssa niin tuttuja, että ei siinä tuntunut olevan mitään ihmeellistä, vaikka OLIHAN SE NYT MAAILMANLUOKAN ASIA. Meinasin revetä onnesta. Hilpalle oli ihan sama. Se lähti pohkeesta eteenpäin ja kulki niin kuin hevosten kuuluu. Pientä kiemurointia välillä, mutta kun ohjeistin suoristumaan, sekin onnistui. KERTA KAIKKIAAN MAAILMAN HIENOIN FIILIS!

Sitten ravia.

Sitten raviin. HILPAN RAVI ON MAAILMAN KIVOIN, ja se etenee järkevästi! Voihan penaali, että sitä voikin olla pienistä jutuista tavattoman onnellinen! Pikkuhevoseni hyväksyi minut selkään, ei paiskannut mihinkään ja jatkoi muina hevosina hilppailuaan. Mikäs tässä. Akat hössöttää. Ja se on totta, maneesin laidalla oli poikkeuksellisen iso porukka ikäisiäni hevoshulluja, jotka ottivat osaa ilooni. Tämä on koko porukan asia! If I can do it, you can do it!

Minullehan tämä edustaa sitä, että oman hevosen kasvattaminen ja sen selkään nouseminen on ylipäänsä mahdollista. Liekö leuhkat osaajat aikanaan tehneet minuun niin suuren vaikutuksen, etten uskonut tämän olevan mahdollista. Well, fuck you! Vaikka Hilpasta ei tulisikaan GP-hevosta missään lajissa, niin mitä sitten? Pääasia kai on, että me viihdytään. Ja voi pojat, me viihdytään!

Tästä alkaa opin tie, Team Hilppa&Katja!

Ihan helppoo. T. Hilppa

Kui sää siel oot?