Luin tutkimuksen, jonka mukaan ei mikään ihme, että suomalaiset ryyppää niin paljon, koska on niin pimeää ja kauankin vielä. Samaan hengenvetoon lukaisin tutkimuksen, jonka mukaan Suomi on maailman turvallisin maa. Jotenkin en näe, että nämä kaksi asiaa mahtuvat samaan laatikkoon. Mutta siitä olen varma, että kun aurinko paistaa, jokainen hevosihminen haluaa ulos. Viime viikonloppuna piti olla vuoden harmain päivä, mutta olikin ihana auringonpaiste. Lähdettiin sitten porukalla, koira, Masa ja minä kohti metsikköä. Ja tiedättekö mikä oli jännää? No se, että yleensä Masa stoppailee aina jonkun kive, kannon tai muun aivan ihmeellisen asian kohdalla, mutta nyt se ei tehnyt sitä kertaakaan. Olen melko varma, että alitajunta viestitti Masalle, että nyt jätkä jollet tajua ottaa kaikkea irti tästä kelistä ja lenkistä, joudut maneesiin koulurääkkiin. Summa summarum: oli mykistävän ihanaa.

Hilpan kanssa ollaan myös edetty. Tilanne on nyt se, että ratsuttaja pärjää jo Hilpan kanssa kahdestaankin. Sunnuntaina kokeiltiin ensimmäistä kertaa niin, että minä en ollut narun päässä ollenkaan missään vaiheessa. Menin Masalla edellä ja Hilppa ja ratsuttaja possujunassa perässä. Kuten arvata saattaa, Hilppa oli poikkeuksellisen viisas, taitava, kaunis ja älykäs. Myös tärkeä.

Eipä aikaakaan, kun päästään possujunassa maastoon!

Tällä viikolla näköpiirissä on lapsen paikkaamista tunneilla. Osallistun tiistai-iltana koulutunnille ja perjantaina estetunnille. Siinä välissä käyn ulkoliikuntaryhmässä ottamassa Ståhlin Katjasta mittaa. On meinaan kammottavan rankka jumppa, mutta jonkun kai se on sielläkin käytävä. Odotan jännityksellä kuinka paljon parempi ratsastaja olen kohta, kun saavutan huippukunnon.

Palaan raporttien merkeissä! Hyvää joulua!