Marina Ehrnroothkin aloitti joskus ratsastuksen

Marina ja ihana Ela.

Ympärillä hehkuvat Vitträskin kauniin syksyiset maisemat, kun kurvaan Svartvikin tallin pihaan. Paikan omistaa nykyään Marina Ehrnrooth perheineen, mutta jo aikanaan, kun Sari Pakula piti paikalla ratsastuskoulua, Marinan hevoset hengailivat siellä kesäisin. Perheen kesäpaikka sattui olemaan viereisellä tontilla. Marina on rakennuttanut tontille yhden tallin lisää, nyt talleissa on yhteensä kolmisenkymmentä hevosta. Kello on 10 ja neito on hevosen selässä kentällä. Alla on Kyrankin klinikalla nähty Cat Wiesle Z, jonka kanssa Marina loikki jumppasarjaa jumalaisen hallitusti. Sitten mentiin porukalla uudenkarheaan talliin hörppimään kaffetta justustelun lomassa. (Pullaa tarjottiin, en ottanut.)

Cat Wiesle Z

Marina on harrastanut liikuntaa koko elämänsä. Kaikki meni: cheerleading, telinevoimistelu, laskettelu jne. Noin 9-vuotiaana hän aloitti Kauniaisissa Peikin ratsastuskoulussa alkeiskurssin, koska miksei. ”En välttämättä ollut edes hirveän hevoshullu”, Marina muistelee. Äidillä oli ollut nuorena hevonen, ja sieltä ajatus varsinaisesti lähti. Kovin kauaa ei Marina ehtinyt kyntää ratsastuskoulussa kunnes perheeseen tuli Burmeisterin tytöille (Frida ja Sandra) pieneksi jäänyt kisaponi. ”Sen nimi oli Riisi ja se oli pieni ja pippurinen ja mä olin niin huono ratsastaja, että mut talutettiin aina maneesiin ja sieltä pois. En saanut tehdä mitään muuta. Äiti suuttui mulle kerran tosi paljon, kun sanoin hänelle, että poni on tosi kiva, mutta mä en tykkää sen väristä.” Olihan siinä 10-vuotiaalla liikunnanharrastajalla muutakin ihmettelemistä kuin väri, kun ratsastuskouluhevosten jälkeen joutui kisaponin selkään. ”Olin ihan ihmeissäni, kun sitähän joutui kääntämään kulmissa! Tuntsarit kääntyy pyytämättäkin.” Riisi-ponin myötä Marina hyppäsikin hevosmaailman syvään päähän: alkoi päivittäinen tallillakäynti ja hevosen hoidon opettelu. Riisi asui Kilossa, ja siellä Marina kävi ensimmäiset pikkukisansa. 60 cm oli estekorkeus ja Riisi meni kovaa. Eihän siinä voi kun menestyä!

Samaan aikaan Marina kilpaili telinevoimistelussa. Hevoset eivät vielä vieneet mukanaan kokonaan.

Sitten Marinalle ostettiinkin ensimmäinen oma poni, Pluto Sarika. ”Se oli ihana! Se oli LIPIZZA, mutta oli hypännyt Burmeisterin Lilliksen kanssa Poni Cupia, en ymmärrä miten se on mahdollista. Miten musta lipizza voi päätyä esteradoille?” Pluton kanssa jatkettiin harjoituksia. ”En mä senkään kanssa pärjännyt kummoisesti, olen vasta alkanut menestyä vanhoilla päivilläni.” (Marina on 33v. toim. huom.) Pluto oli jo melko iäkäs, joten hirveän pitkää uraa ei sen kanssa ehditty tehdä. ”Seuraava ponimme oli totaalinen katastrofi.”  Suomalainen ponivälittäjä kuskasi Valko-Venäjältä Marinalle Grohot -nimisen ponin, joka oli miehen ratsastama ja todennäköisesti aroilta hiljattain lassottu. Se oli ori, jota oli käsitelty hyvin vähän. Hyppäsi taloja kyllä. Se oli hieno, mutta jo sen ruunaaminen meni mönkään, kun se haava tulehtui. Sairasloma oli pitkä ja tuotti sivutuloksena kinnerpatin. Ja se vaivasi. ”Lopputulema oli se, että ehdin startata sillä kaksi kertaa ennen kuin ponivuodet oli ohi. Se oli täysi katastrofi alusta loppuun.”

Poni myytiin Sanna Siltakorvelle kenttätykiksi.

Tässä vaiheessa Marinan motivaatiota koeteltiin, eikä äitikään enää jaksanut katsella jatkuvia vastoinkäymisiä. Perheeseen tuli hieno opetusmestari, 120-130 luokkia jo kivasti hypännyt Furiosa Dessa. Se oli oikea ratakone. ”Pienissä luokissa se oli tosi ketterä ja näppärä ja tulin joka kerta kotiin ruusukkeen kanssa. Se teki tosi hyvää motivaatiolle! Olin silloin 14-vuotias, enkä vielä ajatellut ollenkaan, että hevosista tulisi ammatti. Se oli pelkkä harrastus. Samaan aikaan olin myös cheerleadingin maajoukkueessa ja sain sieltä SM- ja EM-mitaleita.”

Käännekohta ajatusmaailmassa tapahtui, kun Marinan elämään tuli hevonen nimeltä Rex. ”Olin silloin nuori ratsastaja, en enää junnu. Rex ostettiin meille ihan nuorena, eikä kukaan oikein uskonut, että siitä tulee mikään erikoinen. Olin ollut Hollannissa Daan Nanningin valmennuksessa, ja Daan sanoi, että tuo on sinulle hyvä. Sillä oli hyvä asenne. Ei niistä nuorista oikein muuta voi sanoa siinä vaiheessa. Ne voi hypätä tosi hyvin, mutta ei se auta jollei pää ole kunnossa.” Marina oli juuri ollut ensimmäistä kertaa ulkomailla treenamassa ja ikää oli 18 vuotta. Rexin kanssa Marinasta tuli hyvä pari. ”Rexin kanssa menin ensimmäistä kertaa Horse Showhun itse kilpailemaan. Siellä oli silloin, muistaakseni vuonna 2003, vain yksi nuorten hevosten luokka ja se oli 6-vuotiaille. Rex oli kuitenkin pärjännyt niin hyvin jo 5-vuotiaana, että meidät otettiin mukaan. Mä olin ryhmän nuorin ratsastaja ja mulla oli nuorin hevonen! Se oli tosi, tosi jännittävää.” Marina ja Rex pääsivät mukaan kun joku 6-vuotias peruutti. Tuomari ihasteli Rexiä ja sitä, että se oli jo viisivuotiaana samalla tasolla kuin kuusivuotiaat. ”Enhän mä tietenkään ollut niin hyvä ratsastaja, että Rex olisi valittu parhaisiin, mutta Rexin asenne sai kyllä kiitosta.” Vuonna 2004 Rex pärjäsi jo 6-vuotiaissa hyvin. Se oli 4.

Ensimmäistä Horse Showtaan ei Marina edes muista, siitä on niin kauan: ”Kävin aina pikkutyttönä HIHS:ssä ja  ostelin ruusukkeita ja painelin heppacollegessa siellä katsomassa verkkaa ja olin ihan, että vau.”

Sitten Marina sai Rexin rinnalle tamman nimeltä Nanna Z. ”Rexin ja Nannan aikana aloin pärjätä, se oli sitä aikaa. Silloin tuli Nuorten GP ja osallistuin molemmilla siihen ja ne sijottui hyvin. Samana vuonna olin Horse Showssa nuorten ratsastajien luokissa, jotka oli silloin kansainvälisiä, ja meillä meni niissä tosi hyvin.” Vielä tässäkään vaiheessa Marina ei kuvitellut tekevänsä hevosista uraa. Edelleen urheilu maistui sen kaikissa muodoissa ja niinpä Marina opiskeli liikunnanohjaajaksi. Kokemusta valmentamisestakin oli jo kertynyt: ”Olin ollut jo telinevoimistelussa apuvalmentajana.” Vielä jonkin aikaa valmistumisen jälkeen Marina teki puoli päivää liikunnanohjaajan töitä ja puoli päivää hevoshommia. ”Olen vetänyt paljon urheiluleirejä ja toisaalta puuhannut sen parissa myös toimistossa. Olen myös tehnyt Espoon kaupungin urheiluliikuntasivut. Solvallassa olen ollut ohjaajana ja kuntotestaajana.” Ei siis ihan pystymetsästä revitty Marinaa ponien maajoukkuevalmentajaksi, joka hän nyt on. Tällä hetkellä Marina valmentaa puolipäiväisesti ja keskittyy puolipäiväisesti omaan ratsastusuraansa. ”Välillä myyn hevosia, mutta en kovin usein. Vain hyviä hevosia ja vain hyville ihmisille.”

Tämän hetken ykköstykki on ruuna Ellington. ”Se on ihana, niin suloinen! Kaikki tykkää Elasta. Mä sanon sitä Elaksi, koska aina kun mä hyppään sen selkään, mun suu leviää sellaiseen Elastisen leveään hymyyn. Se on niin mahtava.” Syyskuun alussa Ela kävi CSI2* Jumping Tallinnissa sijoittumassa 145 GP-luokassa. Se tietää hyvää lokakuun Horse Shown kannalta. ”Kyllä me näillä näkymin sinne ollaan tulossa, mutta eihän näistä koskaan tiedä!”

Marinan vinkit ekoihin Horse Show -koitoksiin:

1. Ota se ihan tavallisena kisana. Siellä tehdään ihan samat asiat kuin muuallakin. Puitteet vaan on vähän hienommat.
2. Ota mukaan riittävän ammattitaitoinen apu, on se sitten valmentaja tai joku muu. On hyvä, että joku katsoo koko ajan päältä mitä pitää tehdä.
3. Valmistaudu hyvin. Jos olet omalla tasollasi, pystyt siihen. Älä yritä liikoja. Oikotietä isompiin esteisiin ei ole.

Nyt vaan sitten porukalla tsemppaamaan! Jos kaikki menee putkeen, Marinan kisakaverit Horse Showssa ovat Cat Wiesle Z ja Ellington. Cheers!

Marina Kyran klinikalla. Mainittakoon, että Cat Wiesle Z ei ollut moinaankaan aplodeista. Kouluhevoset meinasivat pyörtyä.