Upeeta hommaa tää keväthomma!
Eilenkin jysäytin hepan kanssa ULKOkentälle ja jouduin kuulkaa piakkoin riisumaan takin, kun oli niin kuuma. ULKONA! Aivan hienoa.

Harjoitteemme oli perinteinen: ensin ravia niin hiljaa, että kävelijät menee ohi. Keventäminen on välttämätöntä, koska ei siinä voi istua. Se on myös haasteellista, koska se on niin hidasta. Ravia hiljaa siksi, että ei se mene sen kovempaa. Sitten pikku laukat, pitkällä jalalla ja kaulalla. Keveät kiihdytykset portin kohdalla, ettei herää kuvitelma, että oltais lopettelemassa ja pääsis kotiin syömään. Jotenkin aina portin kohdalla on hevosella se ”ai niin, mullahan on kana uunissa” -ilme. Ei ole, heppa hyvä. Nyt me urheilemme.

Ns. alkuverkan jälkeen aletaan ns. yrittää jotain. Usein se on eteenpäinmeno. Tai taivuttelu. Yhtä kaikki, kumpikaan ei onnistu ennen kuin heppa jotenkin loksahtaa kohdilleen. Sitten se tapahtuu, yleensä kulmassa. Se vaan nappaa ulko-ohjan ja toteaa: ok. Sen jälkeen avo-, sulku-, koottu-, lisätty-, ja kaikki muutkin ravit ja laukat onnistuu muitta mutkitta ja intoa puhkuen. Silloin on nimittäin kiva katsella hevosen selästä ympärilleen ja hymyillä muille. Meillä onnistuu, mites teillä?

Kaikki tämähän tähtää tietenkin siihen, että menemme sunnuntaina kisoihin. Hyppäämme estehiä, ja koska on vuoden ensimmäiset kisat kyseessä, aloitamme maltillisesti. Oman jännitykseni vuoksi aloitamme korkeudesta 80 ja varsinaiseen suoritukseen tähtäämme luokassa 90.
Olen kisajännittäjä. Hevonen menee kaiken vaikka takaperin, mutta minä kuolen jännitykseen. Kohta on sekin nähty, kun hevonen hyppää radan jännitykseen kuollut ratsastaja selässään.
Mahtavat näistä kisoista tekee se, että lapseni osallistuu samaan luokkaan, toki eri hepalla. Sydän pysähtyy taas.

Valtavan suuri kysymys on se, että miten tuhlaan perjantain ja lauantain? Maastoilenko, juoksutanko, ratsastanko pyöreäksi, kävelenkö? Meidän heppa ei levossa kerää kuin kiitoksia tyhjäksi syödystä karsinasta. Ei korttakaan. Energiaa kuluu siihen syömiseen niin, ettei sitä sitten jääkään yli. Kauempaakin tulevat katsomaan meidän kopukkaa, joka on yksi kaikkien aikojen nopeimmista ja tehokkaimmista syöjistä. Meillä ei ruuan kanssa pelleillä.
Eli: pitäisi kerätä forcea sunnuntaihin, mutta miten.
Ehkä keskityn tekemään itse mentaaliharjoituksia ja annan hevosen keskittyä siihen, minkä se osaa: syömiseen. (Ja hyppäämiseen, taivaan kiitos!)