

NÄMÄ KUVAT EIVÄT VARSINAISESTI AUTA VARSAKUUMEESEEN.
Karanteeni-moi! Mites siellä pyyhkii? Täällä ihan okei! Kerran viikossa kurvataan Lapsen kanssa Tuusulaan käymään mummalle kaupassa. Takaisin ajaessa seikkaillaan pikkuteitä pitkin ja mä näytän Lapselle kaikkia vanhoja paikkoja, jossa olen hevostellut. Toistaiseksi on kartoitettu Nurmijärveä. Etelä-Vantaan ratsastuskoulun pihaan yritettiin mennä käymään, mutta epäonnistuttiin, koska sinne kai mennäänkin nykyään eri tietä kuin ennen. Ylästö kiinnostaa, vieläköhän siellä on talli (siis se, missä Pinne ja Zive aikanaan pitivät tallia)? Voipi olla, että se on jo lahonnut kokoon. Onhan siitä kuitenkin lähemmäs 40 vuotta kun siellä seikkailin.
Hilppa joutui torstaina taas harrastamaan hikijumppaa, kun Hanna P. tuli häntä opastamaan. Ilahduttavaa oli se, että vasen laukka rullasi kuin traktorin rengas (hyvin?), koska MINÄ olin saanut hevosen läpi tiistaina. Juhuu! Oikealle temppuiltiin tällä kertaa. Täydellisen upeaa oli se, että Hilppa teki kaksi TÄYSIN ONNISTUNUTTA LAUKANVAIHTOA! Onnistuneella tarkoitan, ettei pukkeja esiintynyt. Seuraava taidonnäyte hevoselta onkin se, kun MINÄ yritän vaihtaa hänen laukkansa.



Hanna kehui mua. Sanoin, että ihan helppoja noi tehtävät.
Miksikö otsikossa puhutaan mielenterveydestä? No. Koska on kevät, alkaa sekä astutus- että varsakausi. Ymmärrän täysin, että yksi hevoseni (Pullukka) synnyttää juhannuksen nurkilla varsan. Ymmärrän myös sen, että Pullukka on jo 19, eikä häntä voi loputtomiin synnytyttää. Niinpä sekä minä että Lapsi olemme vaivihkaa toivomassa, että uusi varsa olisi TAMMA. Ja samaan aikaan pikku pornokuningatar-Hilppa esittelee maankuluja kiimojaan ikään kuin vinkkinä, että HEDELMÄLLISIÄ OLLAAN!



”Kun silmäni mä auki saan ja sinut siinä nään mä ihan lähelläin…”
Järki siis huutaa niin kovaa kuin voi, että ei, Katja, sinulla ei ole rahkeita mihinkään varsaralliin, ja silti tulee mietittyä. Mitä jos Hilpan astuttaisi jollain korkeajalkaisella pojalla, jopa kouluhevosella? Millainenhan siitä tulisi? Luonne voisi isällä olla jopa ärhäkämpi, koska Hilppa on niin fantsu. Hilppa saattaa olla vähän pieni, mutta sen mittasuhteet ovat hyvät ja jalkojen asennot jees. Ehtoisa hän on, siitä ei ole epäilystäkään. Tuumittiin Lapsen kanssa, että sperma voitaisiin tuoda pihaan ja se imaisisi sen siitä itse. Tässä mitään eläinlääkärejä tarvita! Varmasti hörppäisi matkan päästä, niinhän se äitinsäkin teki.



Saatan olla päätön, mutta se ei vaikuta synnyttämiseen. T. Pullukka
EI, KATJA, EI. Onko jotain vitamiinilisää, jota voi syödä, että saa moiset ajatukset pois päästä? Nyt olen rautakuurilla ja D-vitamiinia menee sekä suun kautta että ulkopuolelta. Auttaisko sinkki? Entäs B12? Eikö sillä hoideta addikteja? Tämä on viheliäinen vamma. Yhtään ei auta, kun vanha tallikaveri tulee vastaan ja kertoo, että laskettu aika on toisella tammalla tämän kuun lopussa ja toisella siitä viikko eteenpäin. Kehuu vielä, että kun laittaa kulut jonkun kansa puoliksi tai jopa kolmeen pekkaan, niin ei oo paha. EI OO PAHA.
Core Challenge-uutisia: selkä jämähti sen verran tehokkaasti, että nyt pidän pientä taukoa. Onneksi jumpat säilyvät näkösällä toukokuuhun asti! Tsemppiä teille, jotka vielä riehuvat vatsalihastensa kanssa!
Tämmöstä vajaaälyisen pääsiäistä täällä vietetään. Mites teillä? Onko siellä kohtuullisemmat suunnitelmat?



Hilpan kevät-moi vuodelta 2015!
Eräältäkin isolta tammalta toivottiin pienempää varsaa isävalinnan avulla. Syntyi 175 säkäinen tammavarsa;)
Tai siis varsasta tietty kasvoi…