Katja 12v.
Kyllä, kyse on juuri siitä Kauko Röyhkästä, joka on kirjoittanut monta kirjaa ja tehnyt monta levyäkin. Hänestä voi olla taiteilijana ihan mitä mieltä haluaa, mutta yksi asia minua korpeaa. Luin Kaukon omaelämäkerran Marjatan poika, ja ilahduin, kun huomasin hänen harrastaneen ratsastusta. Harrastus oli alkanut serkkujen kanssa Loviisassa, ja niistä ajoista oli mahtavat muistot. Talliporukka oli kivaa ja harrastus vei mennessään. Tullessaan sitten takaisin kotiinsa Ouluun, Kauko halusi jatkaa lajin parissa. Se jatkuikin Äimärautiolla, mutta loppui samassa paikassa. Syy oli inhottavat tallitytöt. Ei tehnyt mieli harrastaa, kun tytöt olivat inhottavia, eivätkä auttavaisia. En usko, että Äimärautio on ollut mitenkään erityinen paikka 70-luvulla. Muistan itsekin olleeni totaalisessa paniikissa Aulangolla, Ylästön tallilla ja TuuRissa. Pelkäsin isoja tyttöjä aivan hirveästi ja olinkin heidän ylenkatseensa mehevä kohde. Seläntakana naureskelu ei jäänyt huomiotta. En ollut mitenkään paksunahkainen, enkä ihan tajua, miksi lapsen pitäisi ollakaan. Tai aikuisenkaan. Itkin monta kertaa tallimatkalla, mutta hevoshulluus vaan oli niin paljon voimakkaampaa kuin pelko, että jatkoin. Onneksi!
Kummallista on se, että moinen tunne ei jäänyt sinne 70-luvulle. Olen kokenut todella vittumaista käytöstä tallikaverilta ihan kolmekymppisenäkin. Muuan tyyppi kaavaili voivansa olla ikävä, koska oli taitavampi ratsastaja kuin minä (HELOU). Muistan ajatelleeni aina tallille mennessä, että toivottavasti kyseinen tyyppi ei ole paikalla. Tänä päivänä henkilö on ratsastajana suht pitkällä, toivottavasti myös ihmisenä edes vähän pidemmällä.
En ymmärrä mikä ajaa jonkun olemaan lajimme huonoin mahdollinen mannekiini. Ei ole KENENKÄÄN etu, että joku tunnetaan ikävänä ihmisenä. Jos tämä ihminen ei itse piittaa mitä hänestä puhutaan, saattavat esimerkiksi tapahtumien sponsorit piitata. Vaikka olisi itse kuinka rikas ja omavarainen, ei pärjää ilman muita ihmisiä. Ja kyllä, on TODELLA vanhanaikaista väittää, että vain kovimmat perseennaamat pääsevät eteenpäin. Se ei nimittäin pidä paikkansa. Huipulla ei ole pelkkiä munapäitä. Kysykää vaikka groomeilta.
Katja 51v.
Tämä on tärkeä aihe ja on erittäin valitettavaa, että kiusaaminen on talleilla erittäin yleistä. Itse olen huomannut tämän toisinkin päin: usein, jos joku huomaa minun olevan häntä kokeneempi/taitavampi, hän alkaa käyttäytyä hyvin varovaisesti, eri tavalla kuin ennen kuin hän vaikka näki minun ratsastavan. Tämä on hyvin ymmärrettävää, kun moni on kohdannut taitavammilta huonoa kohtelua. Mutta sitä huonoa kohtelua tulee valitettavasti myös kokemattomilta kuin itse, ei auta, oli sitten taitava, taitamaton vai mitä vaan siltä väliltä ja tätä asiaa on kyllä jokaisen ratsastajan syytä miettiä ja tärkeä aihe ottaa esille. Ja se ei ole mikään ihme, että jos minä lähes 30 vuoden hevoskokemuksella ja eniten ammatikseni vain hevoshommia tehneenä, alan koulutuksen omaavana ja talliakin pyörittäneenä opena, kouluttajana ja ratsuttajana olen kokeneempi kuin vaikkapa joku aikuisena aloittanut harrastaja, se ei ole yhtään yllättävää eikä tee minua yhtään paremmaksi ihmisenä. Eikä ketään muutakaan sama asia. Tässä on joku kumma kuilu mikä ei tunnu mukavalta. Olisi niin hienoa, kun kaiken tasoiset ja erilaiset ratsastajat vosivat olla tasavertaisia ihmisinä ja oppia toisiltaan. Tähän panostan itse työssäni joka päivä ja se kyllä kannattaa😊
No ihan varppina kannattaa! Hyvä sä!
70-luvulla ei kyllä Äimärautiolla ollut vielä ratsastusta mutta ei se juttusi sanomaa miksikään muuta.
Äimärautio muistoissain❤️❤️❤️
Äimärautiolla oli jo 60-luvulla tuntitoimintaa. 70-luvun alkupuolelle alkoivat alkeistunnit.
Uusi talli tuli sitten 80-luvun alussa.
Sen muistan, että tunnin aikana aidan viereltä kommentoitiin ratsastusta ikävään sävyyn, muuten ei kai minua kiusattu.
yhden lajin kiusaamista sekin on. Ilmeistä voi päätellä paljonkin.
Hanna-Maija, Oulun ratsastajien historiassa kyllä mainitaan ratsastustallin valmistumisesta Äimärautiolle 1965. https://oulunratsastajat.sporttisaitti.com/yleista/historia/
Minulle ja tyttärelleni sanoi eräs srl:n toimihenkilö, että täällä Etelä-Suomessa ei valmentajat ota valmennettavakseen jollei ole paljon rahaa ja helppo hevonen. Ja kyseessä on aluetaso… 🙈 Eipä siinä sitten mitään. Laskut ja valmennukset on aina maksettu, mutta turhaan ei osteta merkkivarusteita, jos halvemmallakin pääsee. Se taitaa olla ainut, mistä näkee päällepäin. Että semmosta. Meni maku… Mutta kiitos hyvästä kirjoituksesta. Ehkä jossain oikeasti huipulle pääsee myös tavalliset, nätisti käyttäytyvät ratsastajatkin tavallisilla hevosilla.
Ohhoh, miksoköhän hän niin sanoi? Eiköhän valmentajiakin ole kaikkiin juniin. Varmasti on noitakin!
Äimäraution ensimmäinen ratsastuskoulu on perustettu -65
Minkä nimiset hepat Katja 12 v:n kanssa? Mikä talli? Ihan vaan uteliaana kyselen kun olen muutaman vuoden sinua nuorempi ja Ziven tallilla Ruskelassa käynyt, en sielä aiemmassa tallissaan. Kuva ei ole ainakaan Ruskelasta, rautias näyttää vieraalta mutta kimossa jotain tuttua.
Nuo on Aulangolta, kimo on poni Aapo eli Artur, suuri rakkauteni. Rautiaan nimeä en kerrassaan muista. Muistaako joku Aulangolla 70-80-lukujen taitteessa hengannut?
Viiden vuorokauden kesäpäiväleiri Aulangolla elokuussa 1988 tai 1989. Koskaan sitä ennen tai jälkeen en ole käynyt siellä. Aapo minunkin suosikkini. Oliko rautias Butler eli Putte jo sinun aikanasi? Ja miten Aapon muistan 120-130-senttiseksi? Kuvakulma voi hämätä isommaksi, kiva nähdä talvikarvassa. 🙂 Sen kesäiset yläkerran nimet (tarkkuudella 10/13), värit, ”noin” synt.vuodet, karsinapaikat saa kysyttäessä. 😉 Alakerrassa käytiin vaihtamassa vaatteita pari kertaa, muuten ei yksityisiä nähty.
Juu, ei se Aapo kovin iso ollut. Tuo minun kuvani on ehkä vuodelta 1980, ei ainakaan paljon yli. Saattaa kaveri hyvinkin olla Butler!
Minulla on toisenlainen muisto Äimärautiosta jossa ratsastin jossain 60 ja 70 lukujen vaihteessa(vuosi on ollut ennen 1972 jolloin muutimme pois Oulusta). Siirryin Hiukkavaarasta kun armeijan ratsastuskoulu siellä lopetettiin. Olin pieni ja hento ja muistan kun joku tuli auttamaan satuloinnissa ja piteli kiinni uhittelevaa ratsua. Se joku teki auttamisen ystävällisellä tavalla joka on jäänyt hyvänä muistona mieleeni.
No hyvä!
Aivan samat kokemukset 70- luvulta neljältä eri tallilta. Miten ensim kertaa tallille tulevalle annetaan shettiksen nimi ja käsketään ”laittaa kuntoon”. Ratsastajanalku oli 7- vuotias ja kesti vuoden, ennen kuin uskalsi uudelleen.
Nyt olen 52-vuotias, tallilla kokenut ja hyvä ratsastaja. Autan kaikkia kaikessa. Yritän myös lapsille opettaa piano- ja laulutunneilla miten kohdella ihmisiä ja eläimiä, sillä monet pienet ihmiset osaavat vain kiusata ja esim tuhota kotiani joka on myös työpaikkani.
Nykyään talleilla on parempi henki ja eläimiä kohdellaan paremmin. Opettajat ovat huippuja! Toivon, että edistys jatkuu ja voimme yhdessä harrastaa, isot ja pienet, ystävinä ja peloitta.
Just noin! Mä päätin jo nuorena kiusattuna, että kun musta tulee iso tyttö, olen aina avulias. Tähän olen pyrkinyt ja samoin lapseni opettanut.
Aikuisetkin valitettavasti osaavat olla inhottavia. Itse törttöilin erehdyksissä muutama vuosi sitten tuossa kuvan maneesissa ja pyysin sitä anteeksi törttöilyn kohteelta. Tämä nosti nenänsä pystyyn eikä koskaan enää tervehtinyt minua tallilla, ja kohteli kuin ilmaa tai vaihtoehtoisesti kuin mätämunaa. Muuten oli niin ihana tallihenki ja kaikki kivasti, mutta päällimmäinen muisto tallilla vietetystä ajasta on tuo yksi henkilö. (Et ollut sinä tai muu lähipiiristäsi)
Että kyllä sitä paksua nahkaa näin keski-ikää lähestyvänäkin tarvitsisi…
Ohoh, mutta kuten sanottu, nirppiksiä löytyy joka puolelta!
Hyviä kommentteja!
Minulla on myös muistoja 70-luvulta ja nimenomaa Äimärautiolta. Opettajana toimi Liisa, mahtava, tiukka ratsastuksenopettaja. Hän perusti myöhemmin ratsastustarvikeliikkeen Oulun heinäpäähän.
Valitettavasti Äimäraution tallitytöistä jäi vähän ikäviä muistoja.
Toivottavasti nykyään toisenlainen meininki.
Mukavaa heppailua kaikille!
Tupu
Juu, eiköhän niitä munapäitä löydy joka puolelta. Kunahn vaan itsensä sais pidettyä aisoissa 🙂
Surullista.. Itse aloitin vanhemmalla iällä ratsastuksen ja miehenä talleilla huomaa omat kuppikunnat. Opettajat ja muut on ottaneet minut ilolla vastaan. Käyn kaksi kertaa viikossa ratsastamassa. Hevoset on vieneet mennessään. Mitä kirjoitit oli silloin 80 ja 90 luvuilla melkoisen yleistä. Sisko kävi ratsastamassa ja aidan raosta kuulemma ilkuttiin. Hoitajat oli kaiketi ”läänin mulkkuja” Nykyään moni tavoitteellinen ratsastaja yrittää samaa. Olla muka parempia jne jne. Ne on siellä vain hetken. Me ”terveet” 😉 tiedetään mitä jatkuvuus ja sisukkuus tuottaa. Paremman ilmapiirin ja hyviä ystäviä. Tämä meni nyt vähän asian vierestä.😅
Me terveet! Kauan eläköön me <3