Olen ärjy tätihevonen. Ehkä.

Olen ärjy tätihevonen. Ehkä.

Siivoskelin tuossa yhtenä kauniina viikonloppuna ison määrän karsinoita. Oliskohan silloin ollut imakka pakkanen, koska porukkaa oli sisällä aika paljon. Onneks minulla oli assistentti. Australiapaimenkoira tuijotti koko ajan talikon välittömässä läheisyydessä. Välillä hän aterioi jokusen kakkapalleron ja sitten jatkoi taas tuijottamista. Joidenkin hevosten kohdalla koira oli ratkaiseva tekijä. En jaksanut siirrellä hevosia, joten siivosin bokseja hevosten seistessä niissä. Koira otti aina hepan hallintaansa ja alkoi seurustella sen kanssa. Lähes kaikki hevoset lumoutuivat koirasta aivan tyystin, eikä välittäneet minusta lain. Yksi jopa sanoi luottamuksellisesti minulle, että hän haluaa koiran. Kyseessä oli kilpahevonen. Lupasin välittää tiedon eteenpäin.

meme3

Kaiken kaikkiaan olin nähnyt kyseisiä hevosia monesti maneesissa ja osa niistä oli melko virmoja. Boksissa jokainen niistä käyttäytyi esimerkillisesti. Samaa en sen sijaan voi sanoa kaikista muista. Oli myös ihan tavallisten ihmisten tavallisia hevosia, joilla ei ollut mitään käytöstapoja. Se pisti minut miettimään. Ymmärrettäänkö me tädit mitä se hevonen vaatii ja milloin se on tyyni ja vastaanottavainen? (calm and submissive, niin kuin Cesar Milan asian ilmaisee) Ja ennen kaikkea millä konsteilla siihen pisteeseen päästään.

Hevosten hakkaamisesta kuulee aina meheviä juoruja. Näitäkin, meidän tallilla asuvia kiiltäviä ja lungeja kilpahevosia on kuulemma hakattu päivät pääksytysten. Vaikea uskoa, niin kiinnostuneina ne nuuhkivat minua ja ennen kaikkea koiraa. Eivät säpsyile mistään ja katselevat maailmaa hörökorvin. Sen sijaan jokunen tavallisen ihmisen tavallinen heppa jyrää taluttaessa, irvistelee tai on muuten vain ihme häslääjä. Ja niitä ei ole hakattu, se on selvä.

Jotenkin en jaksa uskoa, että hakkaamalla tulee hyviä hevosia, mutta aivan saletisti hyviä ja kunnolla käyttäytyviä hevosia ei tule hyssyttelemällä ja juttelemallakaan. Se on nyt nähty, ja olenpa itsekin tehnyt ns. tätivirheitä. Olen toivottavasti myös oppinut niistä. Olen myös elänytajan, jolloin hevoset hakattiin ns. “ruotuun.”

Monet kerrat olen vuosien saatossa taivastellut kun jostain syrjäisestä maasta on tuotu uusi hevonen talliin. Heppa on ollut hieman villi ja häslännyt ympäriinsä. Olemme muiden asiantuntijoiden (13-15v) kanssa todenneet, että niin on hakattu, selvästikin. Olemme sitten pyrkineet rakastamaan hevosta ehjäksi. Ihan putkeen ei ole aina mennyt. Myös oma koirani antaa viitteitä siitä, että häntä on hakattu ja lujaa. Hän värähtää aina, kun kosketan. Hän ei pidä kontaktista juurikaan ja pelkää isoja liikkeitä ja ääniä. Valtaa tämä pikku värjöttelijä käytti nuorna naisna kakkaamalla öisin keittön lattialle. Siinä ei paljon huudot auttaneet, siksipä en huutanut. Ammattilaisen avulla sain vinkkeja miten hallitaan alfanaarasta, joka meinaa pyörtyä omaan herkkyyteensä.

Monestiko olette nähneet kilparatsastuksen piirissä äärettömästi sekoilevia hevosia? Ettepä juurikaan, koska niitä ei ole. Kilpahevoset ovat tyytyväisiä, koska ne tietävät missä niiden paikka on. Tätihevosilla ei aina ole ihan tarkkaa kuvaa asiasta.

Olen jo aloittanut ryhtiliikkeen. Se alkaa pienistä asioista: harjatessa seistään paikalla, boksista ei edes yritetä astua ulos, selkään noustessa ollaan paikalla. Olen matkalla. Olkaa tekin.

Muutin mieleni: olenkin hyvin käyttäytyvä kilpahevonen.

Muutin mieleni: olenkin hyvin käyttäytyvä kilpahevonen.