Tältä näyttää hyvä tasapaino.

Horse Show -viikolla kuulin useastakin suunnasta tilitystä siitä, kuinka ratsastjien oma lihaskunto estää heitä ratsastamasta hyvin. Olen hieman ällistynyt kuinka monta vuosikymmentä itsellänikin meni, ennen kuin asia toden teolla valkeni. Nyt se tuntuu jotenkin itsestään selvältä: haluan antaa hevoselleni lahjaksi mahdollisimman hyvin kroppani hallitsevan itseni. Toki laiskuuden rajoissa – kaksi jumppaa viikossa ja yksi-kaksi juoksulenkkiä. Plus lenkit koirain kanssa. Ei siinä sitten paljon muuta ehdikään. Enkä ole ehkä ihan vielä tänään aloittanut ihan kaikkia noita. Ähm.

Juttelin fyssari-ratsastuksenopettaja Anne-Maarit Hyttisen kanssa ja pyysin häntä nimeämään yhden yksittäisen asian, joka olisi tärkeää saada hallintaan ennen muuta. Se oli tasapaino. Sitä on nyt harjoiteltu ilman satulaa, mutta ei tässä edelleenkään mitään nuorallatanssijoita olla.

Jostain syystä olen hirveän kauan kieltäytynyt uskomasta, että minusta voi vielä kehittyä hyvä ratsastaja. Tavallaan se on ihan hyväkin, eipähän tule annettua periksi. Toisaalta, välillä kun ei mene kovinkaan putkeen, oma keskinkertaisuus ns. jyrää niskaan. On kenties jossain vaiheessa uskottava, että tietyn tason voin saavuttaa, mutta siitä yli pääsen vain, jos keskityn pelkkään ratsastukseen, eikä se tule ainakaan näillä lottonumeroilla tapahtumaan.

Reippaat tytöt!

Siispä aloitin kaukaa viisaasti tunnit niin, että laitoin ensimmäiseksi simpsakan opettajani Pullukan selkään. Ja johan läks! Opettaja sai Pullukan kulkemaan kauniisti viidessä minuutissa. Minulla siihen menee yleensä noin 45 minuttia. Puhun aina siitä, että hevosen pitää lämmetä. Olisikohan se sittenkin Katja, jonka pitää lämmetä? Ja voiko olla, ettei ratsastuskuntoni kuitenkaan ole niin hyvä, että jaksaisin verrytellä hevosen hyväksi viidessä minuutissa? Tai taito, kenties? Se on samaan aikaan sekä masentavaa että ilahduttavaa. Olisi aika hirveää jos olisin parempi kuin opettajani, joka ratsastajaa työkseen kenties 10 hevosta päivässä. Ja toisaalta, haluaisin niin kovasti olla yhtä hyvä. Tiedän, että minulla on ihana ja kevyt hevonen huomenna, koska Ope ratsasti sen pehmeäksi. Ope myös ehdotti, että hän menisi sillä vastedes kerran viikossa noin alkuun. Nyt Katja, järki käteen: saat jäätävän hyvän hevosen allesi ilman, että a) menetät hermosi b) hevonen tuskastuu c) tallikaverit joutuu puuttumaan asiaan. Tilanne on siis ihanteellinen: olen antanut periksi ja nautin joka hetkestä. En tunne olevani paska, otan avun vastaan. Tämä on uutta ja jännää. Joku muu ratsastaa hevostani hyväksi. Sitten minulla on mahdollisuus edes yrittää olla vielä parempi kuin ennen.

Hevosein osaa olla siis aivan täydellinen, ohessa todistusaineistoa siitä, että matkalla ollaan. Ankeissa käsissä se osaa myös olla melkoinen purkkapallo. Kuten esim. minulla. Mutta hei: oppiahan tässä haetaan, eikö.

Anna hevosellesi mahdollisuus olla hyvissä käsissä edes kerran viikossa! Aivan saletisti kopukka kiittää.

Nyt lähdenkin tästä painattamaan I love Niccolina Oscarsson -paitoja.